keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Jovely - hyvää luonnonkosmetiikkaa Virosta

Virosta tulee maan kokoon verrattuna paljon mielenkiintoista luonnonkosmetiikkaa, joista uusin tuttavuus minulle on Jovely. Tykkään tälläisistä pienemmistä luonnonkosmetiikkamerkeistä, joissa näkyy ja tuntuu maanläheisyys sekä kädenjälki. Jovelynin tuotteet valmistetaankin käsityönä luonnollisista ainesosista ja myös pakkauksissa suositaan kierrätettyjä materiaaleja. Olinkin innoissani, kun sain valita testiin itseäni eniten kiinnostavia tuotteita. 


Kasvonaamiot ovat yksiä suosikkejani, joita käytän ahkerasti useamman kerran viikossa. Jovelynin savipohjainen Kasvonaamio sisältää esimerkiksi mango-, jogurtti- ja hunajajauhetta. Naamio lupaa muun muassa keltaisen saven avulla puhdistaa ihoa, mangojauhe lisää elastisuutta ja jogurttijauheen aminohapot kuorivat sekä auttavat ihosolujen uudistumista. 

Naamio on jauhemuodosssa, eli 1 osa jauhetta tulee sekoittaa veteen, maitoon tai vaikka jogurttiin. Ihan vain helppouden takia käytän vettä, joka tekee naamiosta sinapin keltaisen kasvoilla. Tahna levittyy helposti kasvoille, mutta myös pois huuhtelu sujuu näppärästi. Joskus naamiot tuntuvat suorastaan jämähtävän ihoon. Naamion vaikutuksista huomasin parhaiten sen puhdistavuuden. En ehkä huomannut kasvoilla kuorivaa vaikutusta, mutta ihohuokoset olivat supussa ja kasvot näyttivät raikkaammalta. 10-15 minuutin vaikutusajan ja pesun jälkeen iho ei ollut kiristävä, vaan oikeastaan aika pehmeä.


Jovelyn Laventeli kasvovesi on kukkaisvesipohjainen. Kukkaisvettä syntyy eteeristen öljyjen valmistuksessa, jota varten kukkien terälehtiä tislataan. Halusin kokeilla kasvovesistä juuri normaalille ja rasvoittuvalle iholle sopivaa Laventelia, jonka kerrotaan olevan rauhoittava, rentouttava, antiseptinen ja verenkiertoa elvyttävä vaikutukseltaan. Ihoni kaipasi etenkin kesällä rauhoittavuutta, koska olin paljon ulkona auringossa ja illalla iho piti pestä huolella meikistä sekä aurinkovoiteesta. Laventelia suositellaan jopa parranajon jälkeen tai hyönteisten puremien rauhoitteluun. Koen, että kasvovesi vilvoittaa ihoa sisällöllään mutta toki myös raikkaalla suihkauksella. Suihkaus on ihanan sumumainen, joten kasvoille tulee juuri sopiva määrä tuotetta.


Pieneen metallirasiaan on pakattu suloinen käsivoide. Ja kyllä, se on kiinteässä muodossa. En ole aiemmin tälläistä käyttänyt ja siksi se houkutti minua. Käsivoide on minttusuklaan tuoksussa, ja sille se todella tuoksuukin. Tästä tulee raikkaan makea talvinen fiilis. Käsivoide koostuu sheapähkinävoista, mehiläisvahasta, manteliöljystä ja tuoksusta. 

Käsivoidepala otetaan käsiin, joiden lämmöstä se alkaa kevyesti irrottaa vahamaista öljypintaa ihoon. Voisin kuvitella, että etenkin talvella tälläisen hoitavan käsivoiteen pyörittely ihoa vasten olisi ihanaa. Minusta Jovelynin käsivoide on iltaisin käytettävä tuote, koska tämä ei ole nopeasti ihoon katoava voide. Ihoon jää tosiaan suojakerros, joka on varmaankin mehiläisvahan ansiota. Jovelynin Minttu-suklaa käsivoide on kuitenkin hyvin hoitava ja herkullisen tuoksuinen.


Lopuksi vielä vartalokuorinta, josta meinasin kirjoittaa että nämäkin ovat yksiä suosikkejani. Mutta taisin valita testiin vain suosikkikategorioiden tuotteita, koska käytän ahkerasti kasvonaamioita, suihkutettavia kasvovesiä, käsivoiteita sekä sokerikuorintoja :D.

Sokeripohjainen vartalonkuorintavoide on hyvin kiinteää, ja tavallaan vähän kuivaa. Mutta se tarkoittaa, että kuorinta on myös todella rouheaa iholle. Eli jos tykkäät kunnon kuorinnasta, niin tässä on hyvä vaihtoehto. Kuorinta kuitenkin jättää iholle keveän öljymäisen pinnan, koska se sisältää sheapähkinävoita ja manteliöljyä. Tämä voi siis hoitaa ihoa tarpeeksi ilman vartalovoiteen tarvetta. Greippi & Appelsiini sokerikuorinnan tuoksu tuo mieleen jaffakeksit, joka vie muistoissa heti lapsuuteen ja mummolaan.


Jovelynin luonnonkosmetiikkatuotteisiin voi tutustua merkin omassa nettikaupassa. En hyödy linkin käytöstä. Jovelynin tuotteiden hinnat ovat todella mukavat, kuten kohta voi huomata. Kasvonaamio maksaa 6 €, Kasvovesi Laventeli 9,60 €, Käsivoide Minttu-Suklaa 4,50 € ja Sokeripohjainen vartalonkuorintavoide Greippi & Appelsiini 14,90 €.


Tuotteet on saatu testiin.

9 kommenttia:

  1. Vitsi tätä luonnonkosmetiikan tulvaa! :D Siis ihanaa, mutta silti välillä harmittaa, ettei kaikkea millään ehdi testaamaan omaan naamaan, vaikka kuinka yrittää :D Kiva silti, että valikoima koko ajan vain monipuolistuu, löytyypähän jokaiselle jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että välillä tuntuu tarvitsevan kolme naamaa että ehtisi kaikkea kokeilla :D. Mutta tässä merkissä muhun vetosi nätit, helposti lähestyttävältä vaikuttavat pakkaukset ja miellyttävä hintataso.

      Poista
  2. Virolaiset kyllä osaa luonnonkosmetiikan valmistaminen. Nämäkin tuotteet kuulostavat ja näyttävät upeilta. Tuollaista veteen sekoitettavaa jauhekasvonaamiota en ole kokeillut vielä, mutta nyt tuli taas uutta pontta aloittaa kokeilut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yllätyn joka kerta, kun kuulen mitä kaikkea Virosta löytyy. Ihan huikea määrä hyvää luonnonkosmetiikkaa. Jauhemaiset naamiot ovat kivoja siitä, että niiden kanssa voi itse puuhastella, ja sekoittaa jauhetta vaikka jogurttiin ja toisella kerralla veteen :)

      Poista
  3. Mukavan kuuloisia tuotteita, etenkin tuo kuorinta pisti silmään. Rouheus on vartalonkuorinnoissa ihan ehdoton ominaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerikuorinnat ovat kyllä kivoja, koska tietää ainakin ettei rakeet ole muovia :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sympaattisuus kuvaa usein pienempiä kosmetiikkamerkkejä, kuten myös Jovelynia :)

      Poista