perjantai 23. marraskuuta 2018

Black Friday sotku

Black Friday on vuosi vuodelta isompi juttu Suomessa, ja nykyään sitä osataan odottaakin. Itsekin olin valmistautunut miettimällä tuotteita, joita voisin ostaa jos hyvä ale tulisi vastaan. Listalla oli esimerkiksi The Ordinaryn salisyylihappo. Satuin sitten eilen Beauty Bayn nettikauppaan, ja kas siellähän oli juuri The Ordinaryä vielä tavallista halvempaan hintaan. 


Naputtelin tilauksen sisään, ja heti tilauksen klikkaamisen jälkeen tajusin, että paketin toimitusosoitteeksi lipsahti entinen osoitteeni. Olin katsonut vain, että laskutusosoite on oikea. Pistin välittömästi viestiä Beauty Bayn asiakaspalveluun, että voisiko osoitteen vaihtaa. Vastaus tuli yllättävän nopeasti, parissa minuutissa ja vastaus oli ettei se onnistu. En tiedä minkäläiset järjestelmät nettikaupalla on, jos osoitetta ei pystytä muuttamaan :D. Minulle ehdotettiin, että saan rahat takaisin, kun paketti palautuu heille tai tilaus perutaan, ja voin tehdä uuden tilauksen. Kummastelin tätä logiikkaa. Mitä järkeä on ensin pakata paketti, lähettää se Suomeen ja takaisin Britteihin vain sen takia, ettei osoitetta voitu vaihtaa. No tietenkin pyysin sitten, että haluan tilauksen peruttavan ja rahat takaisin. Vastauksena tuli jotain liirum laarumia kuinka emme voi taata ehditäänko tilausta perua mutta haluanko silti perua tilauksen. Tähän vastasin, että sitähän minä pyysin (toki kohteliaammin kirjoitettuna). 

Vastauksena tuli taas, etteivät he voi taata ehditäänkö tilausta perumaan, jos se on mennyt jo pakkaamoon. Aika nopea pakkaamo, jos viisi minuuttia tilauksen jälkeen se olisi jo käsittelyssä ja kellokin oli yhdeksän illalla. On kuitenkin Black Friday aletkin, joten luotin siihen ettei tilausta ehditä käsitellä ja se perutaan. Tänään sainkin huojentavan viestin, että tilaukseni on peruttu ja saan rahani takaisin.


Ehdin jo miettiä, että pitääkö ottaa PayPaliin yhteyttä ja pyytää sitä kautta rahani takaisin. Jos paketti olisi lähetetty ja olisi pitänyt odotella sen saapumista ensin Suomeen ja sitten takaisin Britteihin, niin aikaa olisi varmasti kulunut tässä kaikessa viikkoja, ehkä jopa kuukausi. Jäin myös miettimään minkälaisen ilmoituslapun Posti toimittaa Beauty Bayn paketista. Esimerkiksi iHerbin paketeista saa sellaisen lappusen, jolla voi hakea paketin Postista ilman henkkareita, joten toivottavasti ihmiset ovat rehellisiä toisten ilmoituslappuja saadessaan.

Kaikki siis hyvin lopulta, tai no joudun odottamaan rahojani 5-10 päivää. Toivottavasti se tapahtuukin, koska tein uuden tilauksen ja nyt tarkastin kymmenen kertaa, että osoite on oikea :D

Lopuksi haluaisin sanoa, että Black Friday ei ole minulle ostoshysteriaa aiheuttava päivä. Koetan nykyään ostaa vähemmän kosmetiikkaa, miettiä mitä tarvitsen, sekä annan pois tuotteita, joita en itse käytä.



6 kommenttia:

  1. Beauty Baystä on mulle ainakin aina tullut just sellanen Postin lappunen, millä kuka vaan saa ilman henkkareita paketin hakea. Onneksi tilauksen peruuttaminen onnistui, vaikka se kuulostikin suhteellisen vaikeelta toimenpiteeltä verkkokaupalle :D Toivottavasti saat myös rahasi takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ehti tulla hikikarpaloita miettiessä miten käy rahojen kanssa, jos ei tilausta peruta. Olisihan ne saanut vähintään sitten Paypalin kautta. Mutta aikaa olisi mennyt varmasti kauan, jos olisi pitänyt odotella pakettien seikkailua Suomeen ja takaisin Britteihin. Ei ole kyse kuin 30 euron tilauksesta, mutta tälläinen verkkokaupan toiminnan jäykkyys herätti aika paljon ihmetystä :)

      Poista
  2. Mulle on käynyt joku kämmi esim. Cocopandalla ja HMllä ja sielläkin on tuumailtu, että "on lähtenyt jo pakattavaksi.." ...(ei varppina ole parissa minuutissa kukaan pakannu mitään! Siellä ei vissiin vaa tietskat ymmärrä ja niinpä apinat pakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin että onkohan tuo jokin vakiovastaus, joka lähetetään kaikille tai sitten nettikauppojen järjestelmät ovat niin huonot, ettei tilauksiin voi enää juuri vaikuttaa jälkikäteen.

      Poista
  3. No, onpas hankalaa. Mikäköhän siinä on, ettei tilausta muka voinut peruuttaa... kuulostaa oudolta. Olisi tosiaankin maailmanennätys pakkaamon väeltä, jos olisivat ehtineet salamana pakata tilauksen siltä istumalta, huh. Onneksi kuitenkin kävi hyvin ja toivotaan, että rahatkin ilmaantuvat kohtuuajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on näillä isommilla nettikaupoilla vähänä jäykempi tapa toimia. Toki ymmärrän, että tilausten volyymit ovat huikaisevat etenkin näin alejen aikaan, mutta silti vähän ihmetytti miten osoitteen vaihto ei onnistu vaan tarjotaaan vaihtoehdoksi pakettien lähettelyä ympäri maailman.

      Poista