tiistai 1. tammikuuta 2019

4X suosikkia vuodelta 2018

Näin se taas yksi vuosi on hurahtanut ohi, mutta mitä jäi kosmetiikasta mieleen vuonna 2018? Mietin tuotteita, jotka ovat jääneet pysyvään käyttöön ja joita voisin ostaa mielelläni lisääkin. Tässä tulee minun valinnat kuluneelta vuodelta. 


Real Techniquesin Perfect Crease Duo sisältää mahtavat  luomivärisiveltimet, joita olen lähes pelkästään käyttänyt. Ja kyllä, silmämeikkiini riittää kaksi sivellintä. En ole mikään meikkiguru, joten pärjään näillä loistavasti :D. Isommalla siveltimellä töpöttelen värin liikkuvalle luomelle ja huiskamaisemmalla sudilla teen varjostukset. Siveltimet ovat lisäksi pehmeät, laadukkaat ja kauniin väriset. 


Enpä olisi arvannut, että vartaloöljyistä juuri laventelin tuoksuinen Urtekram olisi suosikkini! Tuoksu ei ole liian vahva laventeli, joten se ei minua häiritse. Muuten tässä tuotteessa on kaikki kohdillaan. Sisältö on luonnonkosmetiikan öljyä, joka imeytyy nopeasti ja kosteuttaa tehokkaasti. Pumppupullo annostelee tarpeen mukaan vaikka pienen tipan kerrallaan. Kaiken lisäksi vartaloöljyllä on hintaa vain 12 €.


Jos etsit etenkin epäpuhtaalle iholle sopivaa essenceä, niin COSRX Advanced Snail 96 Mucin Power Essence saa suositteluni! Toki tämä sopii kaikille ihotyypeille, mutta kehun tätä etenkin epäpuhtaalle iholle. Tuote kosteuttaa tehokkaasti etanaseerumin avulla, mutta ei ole lainkaan raskas tai ihoa tukkiva, vaan hulahtaa kasvoihin sukkelaan. Hoitonestettä voi kerrostaa ihan huoletta, ja olen kesällä käyttänyt tätä kosteusvoiteen sijasta, vaikka toki essenceä aina suositellaan käytettävän voiteen kanssa. Mutta eihän niitä sääntöjä tarvitse aina noudattaa, vaan mikä toimii parhaiten itsellä :)


Lacto Linen tuotteista kirjoitan myöhemmin oman tekstinsä, mutta nämä ovat loistavia pikkubudjetin tuotteita, jotka tekevät hommansa huikean hyvin. Alkoholiton kasvovesi tuntuu oikeasti ihoa kosteuttavalta. Puhdistusvaahto on ihanan pehmeä ja puhdistava, mutta silti hellävarainen. 


Jos pitäisi ennustaa seuraavalla vuodelle jotain trendiä, niin varmasti luonnonkosmetiikan ja ekologisuuden suosio kasvaa edelleen. Uskon, että kosmetiikkamerkit alkavat kiinnittämään enemmän huomiota vaikkapa pakkauksiin, joissa vältetään muovia. Biohajoavat pakkaukset ovat mielestäni kiinnostava keksintö, joita näkisi mielellään lisää :)


Tuotteet on saatu testiin.

18 kommenttia:

  1. Etana-essence on kyllä tosi hyvä, muutenkin etanatuotteet ovat huippuja, jostain syystä ne rauhoittaa ihoa erityisen tehokkaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etanatuotteet toimii mullakin aina tosi hyvin, vaikka joitain etanat voivatkin ällöttää jo ajatuksena :)

      Poista
  2. Todella mielenkiintoisia suosikkeja! Oot onnekas kun saat käytettyä silmämeikin tekoon vain kahta sivellintä, että noin 10 eri kuten minä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun silmämeikit ovatkin tosi simppeleitä :D. Voin vain kuvitella montako sivellintä hyvillä meikkaajilla kuluukaan :)

      Poista
  3. Lacto Linen kasvovesi on todella hyvä! Toivottavasti valmistajat ottavat käyttöön entistä enemmän biohajoavia pakkauksia. Toisaalta pakkohan niin on ruvetakin tekemään, eikä vaan toivoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin tai keksitään muita tapoja vähentää turhaa muovia. Ehkäpä kiinteät tuotteet Lushin tapaan voisivat yleistyä myös :)

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä, kokeiluun menee ainakin Lactolinen kasvovesi ja voisin hyvinkin hankkia myös tuon RT:n sivellin duon, etenkin jos tulee vastaan edullisesti :) Urtekramin öljykin houkuttelee, mutta jostain syystä mulla jää aina kasvo- ja kroppaöljyt käyttämättä, vaikka niitä sorrun siitä huolimatta ostamaan silloin tällöin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lacto Linen tuotteita onkin mukava suosia, koska merkki on kotimainen ja vegaaninen. Kiva jos tästä löytyi muitakin tuotteita, joita voisi harkita. Itse käytän öljyjä tosi ahkeraan etenkin nyt talvella, kun kroppa kuivuu niin herkästi :)

      Poista
  5. Real Techniquesin monet siveltimet ovat kyllä huippuja ja lemppareita. Oikein sydämellistä uutta vuotta Maija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäät myös RT-siveltimistä. Hyvää uutta vuotta myös Tiia :)

      Poista
  6. Mua on kiehtonut tuo COSRX:n essence jo pidempään ja pitäisi varmaan muistaa jossain vaiheessa tutustua vihdoin tuotteeseen ihan livenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi monen suosima tuote. Tämä sopii niin monelle ihotyypille, ja etenkin tähän törmää jos etsii epäpuhtaan ihon essenceä :)

      Poista
  7. Real Techniquesin siveltimet on hurjan hyviä, ainakin kasvomeikkisiveltimet! Noita silmämeikkisiveltimiä en oo pahemmin testannut, yhden taidan omistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RT:n oranssi meikkisieni on mun pitkäaikainen suosikki, mutta nämä siveltimet ovat todella loistavia :)

      Poista
  8. Mullakin on tuon sivellinsetin ohuempi kaveri päivittäin käytössä, on todella hyvä.

    VastaaPoista
  9. Oi, tuo COSRX:n essence kuulostaa erittäin lupaavalta! Muutenkin kivoja suosikkeja sulla :)

    VastaaPoista