perjantai 13. marraskuuta 2020

Bybi Bakuchiol Booster

Teksti sisältää mainoslinkkejä.*


Bybin tuotteet ovat kuumaa kamaa luonnonkosmetiikan maailmassa, ja itsekin olen kiinnostunut merkistä. Tästä on varmaan jo yli puoli vuotta, kun ostin Bakuchiol Booster -seerumin testiin. Seerumia kuvataan luonnolliseksi vaihtoehdoksi retinolille, joka aikoinaan herätti kiinnostukseni. Tuote lupaa napakoittaa ihoa ja saada kasvot heleämmiksi.


Olen siis käyttänyt seerumia jo pidempään, ja olen siihen ihan tyytyväinen. Kaunis pakkaus vetoaa minuun väreineen ja on yllättävän riittoisa, vaikka sisältöä on vain 15 ml. Tämä ei tunnu loppuvan millään. En voi kuitenkaan sanoa rakastuneeni tähän sen erityisemmin. 

Öljypohjaisena tuotteena käytän tätä kosteusvoiteen päälle, vaikka kyseessä on siis seerumi. Tuote on vähän rasvaisen puoleista, mutta imeytyy kuitenkin hyvin ihoon ja sopii mielestäni epäpuhtaallekin ihotyypille. Iho saa tästä kaipaamaansa lisäkosteutta, mutta se muu vaikutus jää omilla kasvoillani puuttumaan. En ole huomannut mitään ihmeellistä ihossani, eli luvattuja vaikutuksia vaikkapa juonteisiin. Eihän niitä mihinkään saa katoamaan mutta esimerkiksi The Ordinaryn Argireline Solution 10% -seerumi saa oikeasti juonteita häivytettyä.


Bybin seerumit ovat hinnoiltaan hyvin kohtuullisia, joten miksipä näitä ei kannattaisi kuitenkin kokeilla. Moni näistä tykkää, joten jos kiinnostus on herännyt, niin antaisin Bybille mahdollisuuden. Bybi Bakuchiol Booster maksaa Jolie*, Hyvinvoinnin* ja TwistBe* verkkokaupoissa noin 17 euroa.


*mainoslinkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti