torstai 9. heinäkuuta 2015

Parhaiden pumpulilappujen päivitys

Pari viikkoa sitten vinkkasin näistä erinomaisista Cien vanulapuista, mutta tietenkin Lidl on ilmeisesti aika hiljattain mennyt uudistamaan pakkauksen. Uusi pakkaus on tyylikkään moderni, mutta myös lapuissa on tapahtunut pieni muutos.


Yläpuolella on vanhan mallinen vanulappu, jossa pintakuvio on matalampi kuin alhaalla olevassa uudessa versiossa. Mitään muuta eroa en näissä huomaa, mutta uusien pumpulilappujen pintakuvio tuntuu ainakin käsin vähän erottuvammalta. Tälläisten erojen etsiminen voi mennä jo vähän pilkun viilaamiseksi, mutta muuten laput tuntuvat mielestäni ihan samanlaisilta.


Toinen pikkuero uuden ja vanhan pakkauksen välillä on vanulappujen määrä. Uudessa pakkauksessa on 140 lappua, kun taas vanhassa oli 120, joten se on ainakin plussaa.


Hinta oli muistaakseni 1,19 €, eli kymmenen senttiä kalliimpi kuin ennen, mutta sillä saa tosiaan 20 vanulappua enemmän kuin aiemmin. Onneksi ei ole siis mitään dramaattisia muutoksia tapahtunut, mutta ostin uudet vanulaput kuitenkin heti testiin varmistaakseni, ettei suosikkejani ole pilattu.

12 kommenttia:

  1. Jaahas, täytyypi ostaa :) tulee aina ostettua jotain x-tran kakkalappuja. Näitä mulla on joskus ollut ja on nämä kyllä hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole muita lappuja ostanutkaan enää vuosiin, kun nämä löysin! Uudistunut pakkaus vähän jännitti, etteihän näitä ole pilattu mutta onneksi ei :)

      Poista
  2. Hahah, on se kyllä tarkkaa että mistä saa hyviä vanulappuja, itse ostan yleensä hinnan perusteella halvimpia ja Lidlissä käydessä tulee aina hamstrattua vanulappuja ja kasvopyyhkeitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :D. Mä olen tarkka siinä, ettei pumpulilapuista irtoa vanua, joten Lidlin laput ovat siksi parhaita. Ja ovathan nämä pehmeitä ja halpoja :)

      Poista
  3. No ei tosiaan mikään paha muutos! Nää Cienin on myös omia lemppareitani, täytyykin mennä ostamaan tätä isompaa pakkausta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lappujen muutos ei ollut kovin suuri, ja isompi pakkaus kelpaa aina :)

      Poista
  4. No ihan mahtavaa, että uudessa on ainakin enemmän lappuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein tuntuu, että uudistukset ovat aina huonoja, mutta kerrankin näin :)

      Poista
  5. Lidlin vanulaput ovat vaan maailman parhaat, joten kyllä nyt täytyy syöksyä itsekin kauppaan ostamaan nu uudet, vaikka on vanhojakin jäljellä ihan poistamaan huoli etteivät ole huonontuneet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se on itse varmistaa, mutta minä en näistä sen isompia eroja onneksi löytänyt :)

      Poista
  6. Pitääpä ostaa seuraavan kerran testiin kun lidlissä käyn!:)

    Minulla on sinulle haaste blogissani,ota haaste vastaan jos haluat ja et vielä ole ottanut.
    http://riikkaamalia.blogspot.fi/2015/07/the-liebster-award.html

    Oikein ihanaa kesän jatkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! En lupaa mitään sen toteuttamisesta, mutta pitää katsoa ehdinkö :)

      Poista