maanantai 15. helmikuuta 2016

Herbina vs. Lumene

Ensin niitä oli yksi. Sitten tuli toinen, kolmas.... Ehkäpä vasta viime vuoden aikana olen todella ottanut erilaiset naamiot osaksi ihonhoitoa. Mikä olisi parempi keino kosteuttaa ja hemmotella ihoa, kuin levittää naamio kasvoille. Vertailussa on kaksi kotimaista, Herbina ja Lumene.


Herbinan uudistuneet ihonhoitotuotteet ovat saaneet hyvän vastaanoton ainakin blogipostausten perusteella. Itse ihastuin Energy Boost-sarjan piristävyyteen, mutta Moisture Balance tuotteiden hempeiden pakkausten perusteella odotin jotain tavallista ruusutuoksua, mutta tämä onkin todella hyvä. Minun nenäni mielestä tuoksu on marjainen kukkaisella vivahteella.


Herbinan naamiolla on kolme käyttötapaa: 3 minuutin pikakaunistaja, 10 minuutin tehokosteuttaja tai yönaamio. Käytön jälkeen naamion voi huuhdella vedellä tai pyyhkiä pois vanulapulla. Käytän tälläisiä naamioita vain jälkimmäisen vinkin tapaan, eli jätän naamion iholle ja pesen ihon vasta aamulla. Mielestäni tällä tavalla tuotteesta saa eniten hyötyä.

Naamio kosteuttaa hyvin, imeytyy ihoon helposti ja pehmittää kasvot. Herkullisen vaaleanpunainen Herbina osoittautui todella ihanaksi.


Lumenen Ultra Sensitive naamiota olen käyttänyt jo melkein koko tuubin verran. Rauhoittava, punoitusta ja kuumotusta vähentävä naamio on hajusteeton, joka on varmasti moneen makuun. Minua ei kasvotuotteiden tuoksut yleensä haittaa, mutta jotkut voiteet saattavat jäädä leijailemaan nenään turhan pitkäksi aikaa. Lumenen naamion voi jättää kasvoille ja tarvittaessa pyyhkiä ylimääräiset paperiin.

Olen useammalta ihmiseltä kuullut kuinka Ultra Sensitive-tuotteet ovat toimineet päinvastoin. Aluksi voiteet ovat aiheuttaneet kirvelyä ja kihelmöintiä iholla, mutta myöhemmin tuotteet on alkanut toimia tarkoituksensa mukaisesti, eli rauhoittavasti. Olisi hauska tietää miksi iho voi reagoida näin.


Lumenen naamio auttaa ihoa takaisin tasapainoon ja vähentää kuumotusta, mutta kosteuttavuus voisi olla parempi. Tämä ei tuntunut niin hoitavalta kuin Herbina, joka on myös pikkuisen kiinteämpää voidetta. Lumene on hajusteettomuuden lisäksi väriaineeton, joten herkkäihoiset voivat tykästyä enemmän Ultra Sensitiveen. Minun iholle Herbina oli kuitenkin parempi, joten iso-L jäi kakkoseksi tässä kilpailussa.

16 kommenttia:

  1. Herbinan naamiota voisikin kokeilla seuraavaksi :) Vaikuttaa lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herbina oli tosi hyvä kovillakin pakkasilla, vaikka olisin luullut, että rauhoittavia ominaisuuksia lupaava Lumenen olisi ollut parempi :)

      Poista
  2. Mä käytän tuota naamiota tällä hetkellä yövoiteena! Joka ilta siis. Kerran olen laittanut paksumman kerroksen ja antanut imeytyä ja sitten vasta hieroin ihoon yöksi. Tykkään kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tälläiset naamiot imeytyy ihoon ihan kokonaan, joten mun ei koskaan tarvitse pyyhkiä mitään pois :)

      Poista
  3. Multa löytyy molemmat naamiot ja Herbinan on munkin suosikkini noista kahdesta :) Se on mun mielestä selkeästi kosteuttavampi, vaikka hyviä on kyllä molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin kyllä odottanut Lumenelta vähän tehokkaampaa kosteutusta, mutta Herbina yllätti :)

      Poista
  4. Lumenessa ensimmäisenä ainesosana on vesi ja jos iho on todella kuiva niin vesi on se, joka aiheuttaa kirvelyä. Mitä ahkerammin naamiota käyttää niin alkaa iho kosteutua eikä se vesi enää kirvele :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herbinan naamion pakkausta en enää löytänyt, mutta veikkaisin, että siinäkin on vesi ensimmäisenä. Katselin pari muutakin naamiota, joissa on vesi ekana, mutta vain Lumenen kohdalla olen kuullut monta kommenttia kirvelystä :)

      Poista
  5. Herbinana naamio on tosi kiva. Lumenesta ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
  6. Herbinaa täytyy kokeilla! Tykkään ehkä eniten kosteuttavista naamioista, esim. heleyttävien naamioiden suhteen en oikein osaa sanoa, näkyykö vaikutus iholla miten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multakin löytyy ehdottomasti eniten kosteuttavia naamioita, koska niitä tarvitsee etenkin talvella :)

      Poista
  7. Tykästyin kanssa tuohon Herbinan naamioon, Lumenelta oon koittanut muistaakseni yhtä naamiota, mutta se ei kyllä yltänyt mitenkään korkealle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotin Lumenelta vähän tehokkaampaa hoitavuutta, mutta Herbina oli tosi hyvä ja vieläpä halvempi :)

      Poista
  8. Nää kyllä kiinnostaa mua! Pitääpä tsekata ku seuraavan kerran käyn jossain kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tsekata, itsekin tykkäsin ihan molemmista, vaikka Herbina oli enemmän omaan makuun :)

      Poista