keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Korealaiset naamiot huulille, silmille ja kasvoille

Viime vuonna aloin taas pikkuhiljaa tutustumaan korealaiseen kosmetiikkaan. Eikä koreakauneutta tarvitse enää tilata ulkomailta, vaan Suomessakin on jo ainakin pari kauppaa (Bearel ja Kiss My Box), jotka ovat keskittyneet k-beautyyn. Mielestäni naamiot ovat korealaisen kauneuden kulmakivet, ja tässä tulee muutama naamio, joista löytyy omansa myös huulille ja silmille.


Misshan Brightening Eye Patch silmänalusnaamio oli mukavan raikkaan tuntoinen ja se pysyi todella hyvin kiinni iholla. En voinut laittaa lappua ihan ripsirajaan kiinni, koska silloin naamio tuntui tiukalta ja silmien räpsyttely oli vähän epämukavaa. Pidin naamiota puoli tuntia, jonka aikana sen viileys tuntui miellyttävän rauhoittavalta ja lopputuloksena oli kirkkaammat silmänaluset. Tummat silmänaluset eivät ole minulle ongelma, mutta huomasin ihon olevan tasaisempi.


TonyMolyn Kiss Kiss Lovely Lip Patch on isokokoinen silikoniläpyskä, joka lupasi tehokosteuttaa huulia. Käytön jälkeen huulet näyttivät reilusti tavallista sileämmiltä (hyvä pikainen anti-aginghoito), mutta superhyvä kosteutus korealaisten kasvonaamioiden tyyliin jäi saamatta. Olen nähnyt kuvia naamion käytöstä ihan pystyasennnossa, mutta en tiedä teinkö jotain väärin. Minun piti olla selällään maaten, koska muuten naamio ei pysynyt huulilla.


Pistin TonyMolyn I´m Real Rice Mask Sheet naamion kasvoille pesun jälkeen, jolloin iho tuntui hieman kiristävältä. Pidin naamiota noin 25 minuuttia, jonka jälkeen hieroin loput seerumit ihoon. Kasvojen pesun jälkeinen kuivuus katosi ja kasvot olivat raikkaan viileät, iho rauhoittui ja tuntui pehmoiselta. Kasvoille jäi kuitenkin pieni tahmaisuuden fiilis, mutta minua se ei haitannut. Naamio oli todella kostea, ja pakkauksen sisällekin jäi hiukan nestettä. Korealaiset naamiot eivät kuitenkaan yleensä ole märän valuvia, vaikka ne ovatkin erittäin kosteita. Naamio oli helppo asetella ja sen malli sopi hyvin kasvoilleni.


M´s One Royal Jelly Essence Mask sisältää kuningatarhyytelöä, ja se tuntui perushyvältä tuotteelta. Naamio kosteutti ihoa ja asettui hyvin kasvoille. Käytän naamioita aina iltapesun jälkeen, jottei tehoaineita tarvitse huuuhdella pois iholta, vaan ne jäävät vaikuttamaan seerumin ja voiteen alle. 

Alakuvassa näkyy kangasnaamio, joka ei aivan istu kasvoille. Kangasnaamioita pidetään yleensä kasvoilla ainakin 20 minuuttia tai jopa pidempään tehon parantamiseksi, joten hyvä istuvuus on mielestäni tärkeä lisä. En muista enää kuvan naamion nimeä, mutta tästä huomaa mitä tarkoitan, jos puhun naamion istuvuuden miellyttävyydestä. Tämä naamio ei vaan pysynyt millään paikallaan!


Lisää naamioita ja muuta koreakosmetiikka löytää Kiss My Boxin nettikaupasta (en hyödy linkin klikkaamisesta). Naamiot maksavat noin pari euroa kappale, joten ne ovat kivan edullista hemmottelua. Nämä tuotteet ovat tulleet Kiss My Boxin kauneusboksien mukana, joita sain testiin viime syksynä (boksiarvostelut löytyy täältä ja täältä).


Tuotteet on saatu testiin.

8 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että kangasnaamioiden istuvuus on olennaisen tärkeä. En ole vielä löytänyt sellaista kangasnaamiota, joka pysyisi nätisti paikoillaan sen puolisen tuntia, mitä naamioita yleensä pidetään. Aina ne alkavat repsottamaan tai eivät asetu ollenkaan uomiinsa. En tiedä onko omassa tekniikassa vika vai naamioissa. En muutenkaan ole hirveän innostunut kangasnaamioista niiden kylmän ja aika niljakkaan liukkaan ihotuntuman vuoksi, mutta toisinaan niitä tulee käytettyä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla suurin osa naamioista pysyy hyvin ja istuu kasvoilla, mutta tämä naamio oli selvä poikkeus. Voisin tosin ostaa sellaisen apuvälineen, jolla naamiot pysyy varmasti kasvoilla. Ostolakossa-blogissa on ollut siitä juttua. Mä tykkään naamioiden kylmästä fiiliksestä iholla :D

      Poista
  2. Korealaiset naamiot on ihania ♡ Mä JUST kaivoin esiin mun TonyMolyn huulinaamion ja mietin että pitäiskö koittaa sitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korealaiset naamiot ovat kyllä aivan loistavia kosteuttamaan ihoa, ja ne tekevät ihosta niin pehmeän ja eloisan :)

      Poista
  3. Onpa tosi oudon mallinen naamio. :D Istuvuus on tosiaan tärkeää, tosin itsellä on niin leveä pärstävärkkiä, että korvien viereen jää aina tyhjä tila, just se kohta mihin mulle tulee helposti epäpuhtauksia, koska iho kuivuu, niin sitten noi naamiot ei ikinä yletä niihin kohtiin, pikkasen ärsyttää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa pystyi laittamaan naamion myös silmien päälle, joten sekin voi saada sen näyttämään vielä roikkuvammalta. Mutta ei sen pysyvyys muutenkaan ollut erinomainen. Mulle hyvän naamion merkit ovat juuri siinä, että ne pysyy iholla hyvin ja peittää suurimman osan kasvoista :)

      Poista
  4. Mä oon todennut, että paras tapa käyttää kangasnaamioita on asetella ne ensin paikalleen ja sitten löhötä sen puolisen tuntia vaikkapa sohvalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä tapa, jos naamio ei meinaa pysyä paikallaan. Mutta yleensä istun (yllättäen) koneella maski kasvoilla :)

      Poista