keskiviikko 25. lokakuuta 2017

I Love Me -messut ja ostokset 2017

Viime viikolla kävin kolmatta kertaa I Love Me -messuilla bloggaajapassilla, ja olihan taas mielenkiintoiset pari päivää. Tällä kertaa oman twistinsä toi Jeffree Star, joka oli promoamassa nimeään kantavaa meikkisarjaa. Alakuvassa näkyykin hiukan hulinaa, joka pyöri Jeffree Starin ympärillä. Itse satuin paikalle kahden aikaan, jolloin Jeffree saapui sivuovesta turvamiesten saattamana. En fanita Jeffreetä, mutta olihan se silti ihan mielenkiintoista nähdä näin suuri meikkistara, jonka videoita katson joskus Youtubessa :)


Pyörin suurimman osan ajasta Luonnollisesti-osastolla ja luonnonkosmetiikan parissa. Pääsin hiplailemaan Lily Lolon luomiväripaletteja, joista tämä vasemman puoleisin nudeversio houkutti kovasti. Mutta ehkäpä tilaan sen joskus Biodellyn nettikaupasta, jossa on hiukan halvemmat hinnat. Tämä on muuten asia, jota hiukan ihmettelin joidenkin esittelypisteiden kohdalla. Toivoisi, että messuilla olisi tuotteet alessa, koska minusta messut ja tarjoukset kuuluvat yhteen :)


Tein ekat ostokset Ekopharman osastolla, koska yksi luottotuotteeni oli loppumassa. Ehkä olisin voinut ostaa lisääkin Karpalo-sarjaa, koska Ekopharma on tosi hyvä ja kotimainen merkki.


ProCaren osastolla myytiin edulliseen hintaan mm. Natura Sibericaa. Olisin halunnut kiertää osastoa enemmänkin, mutta ruuhkien takia se jäi tekemättä. Moni muukin bloggaaja oli tätä kommentoinut, joten ehkä Jeffree Star-miitin olisi voinut sijoittaa hiukan eri paikkaan. Mutta minulla säästyi rahaa :D


Ja sitten niitä ostoksia. NHS-osastolla oli kaikki tuotteet -40 %, joten ostin Laveralta Purifying Facial Tonerin ja 3in1 Wash-Scrub-Maskin. Tämä jälkimmäinen tuote toimii siis puhdistustuotteena, kuorintavoiteena ja kasvonaamiona.


Natural Goods Companyn osastolla on aina hyviä erikoisaleja. Esimerkiksi nämä Madaran tuotteet maksoivat 4 ja 5 €. Mukaan tarttui Protecting Hand Cream, Cellular Nutrients kasvosuihke ja Clarifying Toner kasvovesi. Nämä olivat hyviä löytöjä, koska käsivoide ja kasvovesi ovat olleet ostoslistalla jo pitkään. Edullisen hinnan selittää parasta ennen päiväys 3/2018, mutta ihan hyvin nämä ehtii käyttää siihen mennessä.


Myös Logonan Quitte & Vanille vartalovoide oli Natural Goods Companyltä parilla eurolla. Ekopharmalta ostin sen luottotuotteeni, eli Karpalo Anti-akne hoitogeelin ja kaupan päälle tuli Hilla käsivoide. Vasta kotona hoksasin, että hoitogeeli maksoi vain kympin eli puolet normaalihinnasta. 


Natura Sibericalta ostin mielenkiintoisen Northern Soap kasvosaippuan, ja Olepikha Scalp Scrub hiuspohjan kuorinnan. On kiva verrata tätä The Body Shopin kuorintaan, josta tykkään tosi paljon! Lisäksi mukaan tuli Organic Shopin jalkavoi ja Purenn käsitiskiaine.

Kuvista puuttuu kaksi Urtekramin vartalovoidetta, jotka maksoivat yhteensä vain 6 euroa. Niitä olisi pitänyt hamstrata ehkä enemmänkin.


Avonilta pääsin tutustumaan uusiin nestemäisiin huulipuniin. Otin näistä eilen kuvia, joten juttua on tulossa blogiin.


Nyt jäin miettimään puuttuuko jotain, koska kuvissa kosmetiikkamäärä tuntuu tosi pieneltä :D. Ekopharmaa olisin tosiaan voinut kokeilla lisää ja Joik oli toinen merkki, jota en sittenkään ostanut vaikka pyörin osastolla pariinkin otteeseen. Nyt jää kosmetiikkahimotuksia vaikka ensi vuoden messuille :)


Osa tuotteista on saatu.

18 kommenttia:

  1. Mie olen huomannut tuon hinnoittelun ihan jo Joensuun markkinoilla/messuilla. Sitä messulisää on tullut tuotteisiin 1-5 € verran eikä täällä nyt paikkojen hinnatkaan ole niin suuria vrt. I Love Me, joissa paikkavuokrat on pilvissä ja myyntiä pitäisi saada aika paljon.

    Mie menin Jeffreen saapuessa hörppimään lehdistötilaan teetä ja vettä, olinkin siellä sen 1,5 h omassa rauhassa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, jos on kyseessä pieni merkki, jolle messukustannukset ovat isot. Mutta suuremmilla myyjillä messuhintojen olettaisi olevan vähän tavallista paremmat. Kuitenkin koin, että I love me-messuilla pystyi tekemään hyviä löytöjä ja enemmistöllä oli tuotteet alessa :)

      Poista
  2. Harmi, että ProCaren osasto oli yhtä härdelliä, niin jäi multa ja monelta muultakin koko osasto väliin, joten Natura Siberican tuotteetkin jäi nyt katsastamatta. Niiden ulkoasu on todella nätti:)
    EkoPharman osasto oli yksi suosikeistani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Natura Siberican tuotteet eivät olleet siellä pahimmassa ruuhkassa, vaan vähän väljemmässä nurkassa, joten minusta niitä pääsi katsomaan Jeffree Star-ruuhkista huolimatta :)

      Poista
  3. Harmittaa, että missasin tuon Natura Siberican hiuskuorinnan. Täytyy napata se joskus kaupasta, jos sattuu löytymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aivan jes, kun bongasin kuorinnan. Tämä tuoksuu ainakin tosi hyvälle, mutta muuten en ole vielä testannut :)

      Poista
  4. Natura Siperican syväpuhdistava tuote on mun ihan ehdoton lempparini <3 Nämä messut on niin ihanat, että voisin messuilla, vaikka vuoden jokaisena päivänä ihan I love me merkeissä <3

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia kaikki löytänyt messuilta! Mun seuralaisella meni hermot heti ihmis paljouteen heti kun saavuttiin messuille, joten ostokset jäi todella suppeaksi! Oisin voinut itse kierellä vielä enemmän ja varmasti olisi löytynyt kaikkee kivaa, mutta onneksi sain ostettua kaiken mitä tarvitsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla on aina paljon ruuhkaa, joten kärsivällisyyttä tarvitaan. Ja nyt olikin vähän tavallista enemmän porukkaa liikkeellä heti aamusta :)

      Poista
  6. Tykkään todella paljon Ekopharman tuotteista ja toki Sibericankin. Ekopharma vaan täysin luonnonkosmetiikkana on todella onnistunut ja tuoksut on ihanat. Täditkin sai Avonin punia ja oma suosikkisävy on vaaleanpunaroosa blushing. Niin harmi ettei törmätty.

    Kivaa viikkoa Maija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekopharma on ehdottomasti yksi suosikkini luonnonkosmetiikasta, ja ihanaa että merkki on vieläpä kotimainen. Messuilla oli niin paljon porukkaa, ettei tuttuja tullut vastaan, mutta olisi ollut hauska törmätä :). Kivaa viikkoa myös!

      Poista
  7. Tosi kivoja ostoksia oot tehnyt! :) Mulla kävi kanssa niin, että kotona ostoksia läpikäydessä näytti, että niitä olisi ollut paljon vähemmän kuin ajattelin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti myös miettiä mahtuuko kaikki matkalaukkuun ja lentokoneen painorajat, joten ostoksia tuli pikkuisen hillittyä :)

      Poista
  8. Hyviä löytöjä oot tehnyt :) Mitä nyt oon postauksia messuista lukenut niin ihan hirvittää tuo ryysis mikä siellä on ollut. Itse tuskastuisin ja väsyisin varmaankin todella äkkiä ja ostokset jäisivät puolitiehen... En ole siis koskaan ko. messuilla käynyt, mutta tungoksen ja jonojen vuoksi en oikein tiedä innostunko menemään jatkossakaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna oli erityisen kovat ruuhkat, mutta ei ne minusta olleet aivan mahdottomat. Muutama piste jäi kiertämättä tungoksen takia, mutta sopu sijaa antaa ja maltti :)

      Poista
  9. Kiva ostossaldo sulla! Lily Lolon palettien hinta näytti kyllä olevan ihmeen korkea. Eikös ne Biodellyssä ole normaalihinnallakin alhaisempia? No, jokainen hinnoittelee tuotteensa miten tykkää, vaikka mun mielestä messuilla olisi syytä olla ne parhaat tarjoukset. Sehän kannattaa näytteilleasettajaakin, kun menekkiä on siten enemmän :)

    Ja hei, tuo Mádaran Kasvovesi on ihan huippu, just kirjoittelin siitä blogiinkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Biodellyn mainossähköpostissa tuli kerran viestiä, että he ovat alentaneet Lily Lolo tuotteiden hintoja. Ehkä siksi messuhinta tuntui korkealta tai odotin ainakin jotain pientä alea :)

      Poista