tiistai 9. tammikuuta 2018

Kuiva vartalon iho - kosteuttamalla sileäksi

Teksti sisältää mainoslinkin*.

Talvella vartalon ihoa kuivaa ja kiristää, kun kosteus haihtuu iholta. Kylmään vuodenaikaan onkin tärkeä huolehtia, että iho pysyy kosteutettuna. Ihoa ei kannata päästää kuivumaan, vaan ennaltaehkäisy on tärkeää terveen vartalon ihon hoidossa. Iho pysyy hyvässä kunnossa, kun sitä kosteuttaa jo ennen kuin kiristelevä kuivuus iskee. Pahin ihon kuivuttaja lienee suihku. Kuuma vesi vie iholta kosteuden ja saa kiristelyä aikaan. Veden lämpö kannattaa pitää kohtuullisena, vaikka kuinka tekisi mieli pistää nupit kaakkoon.

Suihkussa käyminen kuivattaa ihoa etenkin talviaikaan, joten kropan kosteuden ylläpito on kaiken a ja o. Siksi kylppäristäni löytyy aina vähintään yksi suihkuöljy tai vastaava tuote, joka suojaa ja hoitaa vartaloa kuivumiselta. Esittelen kolme plus yksi tuotetta, joista löytyy hyviä vaihtoehtoja moneen makuun.


Rituals -merkin suihkuöljy on sitten asteen hoitavampi. The Rituals of Sakura -suihkuöljyn päätuoksut ovat riisimaito ja kirsikan kukat. Näistä aineksista muodostuu pehmeän naisellinen tuoksu, josta tunnistaa myös makean kirsikan. Suihkuöljy kosteuttaa ja pehmentää ihoa, mutta silti se huuhtoutuu helposti iholta jättämättä lähmäistä tunnetta. Koostumus on juuri sopivan öljyinen, ei liian paksua tai lirua.

Ostin suihkuöljyn Arlandan lentokentältä, jossa näin ensikertaa livenä Ritualsin tuotteita. Suomessa merkin tuotteita ei taideta myydä, mutta The Rituals of Sakura -suihkuöljyllä on hintaa noin 8,50 € esimerkiksi Lyko* ja Eleven* -nettikaupassa. Minusta se on tosi huokea hinta näin kauniista pakkauksesta ja laadukkaasta tuotteesta.

Ylemmässä kuvassa näkyy myös oranssi Cattie Parisin pullo, mutta sen valmistus on jo lopetettu. Harmi, hyvä kosteuttava ja ihanan tuoksuinen tuote oli kyseessä.



Erisanin Täyteläinen suihkusaippua ei ole suihkuöljy kuten edelliset kaverit, mutta tuote sisältää 33 % kosteusvoidetta. Erisan voisi siis olla sellaisen valinta, joka ei välitä öljyistä mutta haluaa hellävaraisen pesutuotteen. Erisanin suihkusaippua on kotimainen tuote, joka sopii herkälle iholle ja on hajustamaton. Suihkugeeli tuoksuukin siis hienostelemattomalle ja hiukan happamalle. Erisan maksaa marketissa pari euroa. 

Pakkaus on vuosien aikana muuttunut, joten kaupasta kannattaa kuikuilla vähän erilaista pulloa.




Organic Shop on edullista luonnonkosmetiikkaa. Halpa hinta ei tarkoita kuitenkaan huonoa laatua. Organic Shopin tuotteista löytyy todella hyviä vartalovoiteita ja vartalokuorintoja. Edes kalliimmat merkit ei kilpaile näiden kanssa. Uskomattoman hyvä hinta-laatusuhde! 

Omat suosikkini Organic Shopilta ovat Strawberry & Milk Body Mousse vartalovoide ja Lemongrass & Sugar Body Scrub vartalokuorinta. Lemongrass & Sugar vartalokuorinta on väriltään keväisen vihreä, ja niin on myös tuoksukin. Sitruunaheinän tuoksu ei ole erityisen vahvan sitruksinen, vaan makean raikas. Todella herkullinen! Kaikki jotka ovat kokeilleet Organic Shopin tuotteita tietävät, ettei alle viiden euron hintaan löydä parempaa luonnonkosmetiikan vartalokuorintaa.




Strawberry & Milk Body Mousse ei ollut liian makea, vaikka vähän niin pelkäsin. Eihän mansikka olisi mansikka, jos siinä ei olisi makeutta mutta tämä ei aiheuta sokerihumalaa. Voide on kosteuttava ja levittyy mukavasti iholle. Se ei imeydy ihoon ihan heti, joten pieni tahmaisuus jää hetkeksi. Ehkä kesällä tämä voi minua häiritä, mutta muuten se on vain pieni kauneusvirhe. Jos body mousse ei ravitse ihoa tarpeeksi, niin onneksi Organic Shopin valikoimissa on myös paksu vartalovoi.

House of Organic myy Organic Shop* tuotteita. Strawberry & Milk Body Mousse vartalovoide* maksaa 4,90 €. Lemongrass & Sugar Body Scrub vartalokuorinta* 5,50 €.




Cattier Paris ja Erisan on saatu testiin. *mainoslinkki.

16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tuotteita :) Itse en käytä suihkuöljyjä, vaan hoidan ihon kosteutuksen voiteilla suihkun jälkeen. Tällaiset voisi olla kyllä kivoja "kuivemmille kausille", koska aina ei tosiaan ole aikaa rasvailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kuivuu iho niin paljon, että on "pakko" käyttää kosteuttavia suihkutuotteita voiteen lisäksi :)

      Poista
  2. Oli pakko kirjoittaa ylös tuo Cattierin tuote koska tykkään tosi paljon kaikenlaisista suihkuöljyistä ja ihme ja kumma täällä Oulussakin on ruohonjuuri :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan vähän miedompi, ei niin öljyinen tuote, jos sellaisista pitää :)

      Poista
  3. Ritualsin suihkuöljy on kyllä ihana! Tosin tykkään ton Ritual of Sakura -sarjan kaikista tuotteista, kun se tuoksu on niin ihana :) Nää kaksi muuta onkin mulle tuntemattomia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että nämä Ritualsin tuotteet ovat vilkkuneet sinun blogissa, tykkään itsekin kovasti tuoksuista :)

      Poista
  4. Kiva postaus! Ritualsin tuotteet on todella ihania, mutta suihkuöljy on vielä testaamatta <3 Cattier Parisin suihkuöljykin vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tuoksuiset Ritualsin tuotteet ovat pyörineet blogeissa vaikka kuinka paljon, joten tuoksu ainakin innostaa monia :)

      Poista
  5. Käytän talvella lähes pelkästään suihkuöljyjä, ne on ainoita jotka ei kuivata ihoa koppuraksi. Acolta löytyy edullisista hyvä, mutta luksuksempi suosikki on L´Occitanen mantelisarjan suihkuöljy. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen testannut myös L´Occitanea ja sekin on aivan ihana! Acon tuotteet ovatkin jääneet lähes testaamaatta huulirasvaa lukuunottamatta, joka on suosikkini :)

      Poista
  6. Itse käytän lähes täysin ainoastaan vaan suihkuöljyjä,tuo Cattier tosin kiinnostaa jo tuoksunsakin puolesta! Ritualsilta mulla on jo ollu kaks suihkuöljyä,en vaan välittäny kummankaan tuoksusta :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytän suihkuöljyjä vuoden ympäri vaikka kuitenkin enemmän talvella, koska kaapista löytyy ihan tavallisiakin suihkareita, joita pitää käyttää pois :D.

      Poista
  7. Ritualsin suihkuöljy on tällaiselle laiskalle rasvaajalle ihan huippu-tuote! Olen käyttänyt eri tuoksuissa vuosia, mutta uusi lempparini Ritualsilta on heidän suihku"vaahtonsa". Vähän partavaahtomainen aerosoli, mistä tulee vaahdoksi muuttuvaa geeliä. Tietääkseni merkkiä pystyy tilaamaan myös elevenin kautta jos kirjautuu ensin ruotsinkielisille sivuille ja varmaan nykyään Tukholman laivojen tax freestä? L'occitaneen investoisin kokeilun vuoksi ellei hinta vähän kirpaisisi. :)

    xx Laura / Laurantaina Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelinkin miksei elevenin nettikaupasta löytynyt merkin tuotteita, vaikka ennen niitä varmasti oli. Mullakin tuli myös laivat mieleen, mutta itse en käy koskaan merillä, joten en ollut varma :)

      Poista
  8. Tuo Cattier Paris on mullekin tuttu ja tykkäsin! Suihkuöljyt on muutenkin ihania :)

    VastaaPoista