tiistai 24. helmikuuta 2015

Itse koottu kauneusboksi

Kosmetiikkaharrastajilla kertyy välillä turhia tuotteita kaappeihin, joten on fiksua jakaa purkkeja eteenpäin. Viime viikolla sain paketin, joka sisälsi vähän käytettyjä ja myös avaamaattomia tuotteita. Itsekin pistin boksin postiin, mutta siitä en muistanut ottaa kuvaa. Saamani tuotteet tulivat kierrätetyssä Memeboxissa. 


Xaivita+ Goat Milk Vitamin Scrub Foam Cleansing edustaa korealaista kosmetiikkaa. Tuote kuorii ja puhdistaa ihon. En koskaan osta tälläisiä 2-in-1 putsareita, mutta välillä on hyvä laajentaa omia tottumuksia. Mutta öö, eikös kuvassa ole lampaita eikä vuohia, toisin kuin nimi goat väittää.


Giovanni 2chic Ultra-Sleek Brazilian Keratin & Argan Oil tuli kuin tilauksesta. Minulla odottaa kaapissa saman sarjan hoitoaine, joten pääsen nyt yhdistämään jätettävän hoitoaineen tehot sen kanssa. Näillä pitäisi saada sileät ja kiiltävät hiukset.


Boksin kansainvälisyys jatkuu Urodan Melisa misellivedellä, joka on puolalainen tuotemerkki. Misellivedet ovat paras keksinto pitkään aikaan, joten innolla testaan tämän.


Lirene Dermoprogram Kolagenowa 35+ voide on myös puolalainen tuote. En ottanut selvää onko tämä yö- vai päivävoide, mutta eiköhän tehosta huomaa kumpi on kyseessä.

Dermosil käsivoide Amaryllis ilmestyi joulun 2014 valikoimassa, enkä näitä itse silloin ostanut vaikka meinasinkin. Amaryllis ei ollutkaan niin vahva tuoksu kuin pelkäsin.


Purederm Skin Solution Strawberry Yogurt Pack sisälsi ohjeet englanniksi, vaikka onneksi moniin aasialaisiin tuotteisiin löytyy ohjeet googlaamalla. Naamio puhdistaa, raikastaa ja estää epäpuhtauksia.

Eveline  BioHyaluroid 4D naamiota ei tarvitse pestä pois. Tälläisiä naamioita on niin helppo laiskurinkin käyttää. Naamio on tehohoito ryppyjä vastaan.

O´GCE Minus Touch Pore Slim Pad naamiosta jouduin googlaaman ohjeet. Pussin sisällä on naamioliina, joka pienentää huokosia.

The Body Shop mansikkasaippua on varmaankin merkin joulukalenterista saatu. Palasaippuat ja minä ei sovita yhteen, joten tämä taitaa olla boksin ainoa tuote, joka jää käyttämättä.


Dermosil Illuminating Powder oli boksin ilahduttavin tuote. Kesä lähestyy ja aioin tilata uuden aurinkopuuterin, mutta tämä tuli sopivasti oikeaan saumaan.


Boksi sisältö oli aika lailla täydellinen minulle. Aurinkopuuteri, jätettävä hoitoaine ja misellivesi ovat tuotteita, joita käytän joka päivä. Kosmetiikkatuotteet kannattaa laittaa siis kiertoon, jos omista laatikoista löytyy tarpeettomia purnukoita.

8 kommenttia:

  1. Näyttääpä kivalta tuo aurinkopuuteri! Mäkin laitan säännöllisin väliajoin kiertoon uusia tai vähän käytettyjä purnukoita, joita en itse ehdi käyttää tai jotka eivät sovi mun iholle :) Viime viikolla juuri lähti äidille kassillinen ja ystävälle toinen paketti. Ihanaa kun voi ilahduttaa toista! Blogin puolellekin olen kaavaillut taas arvontaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen roska on toisen aarre. Mullakin löytyi kymmeniä tuotteita, joilla ei ole mitään käyttöä, joten onneksi niillä voi ilahduttaa jotain muuta :)

      Poista
  2. Tosi kivan boksin oot saanut, mua alkoi heti kiinnostaa tuo vuohenmaito kuorinta/putsari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ajattelinkin ottaa kohta käyttöön, ja ehkäpä teen myös postauksen :)

      Poista
  3. eiköhän tuo lirenen käyttötarkoitus liene selvä tuon spf 10 - merkinnän muodossa...

    VastaaPoista
  4. Tämähän on mahtava idea, niitä itselle turhia tuotteita kun tuppaa aina jäämään nurkkiin pyörimään =) Sisältö on kyllä mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan etsimään joku jonka kanssa voisi tehdä vaikka vaihtarit :)

      Poista