tiistai 27. lokakuuta 2015

Kuorintaa mehiläisten kanssa

Onko se mehiläismyrkky vai maustepurkki? Ei sentään, vaan tämä mehiläisten koristelema purnukka on Bee Naturalsin kuorintajauhe kasvoille. Luonnollinen jauhe sisältää esimerkiksi kaurajauhoa, jauhettuja laventelin nuppuja ja savea. Kyseessä on hienojakoinen tuote, joka sai minut innostumaan erilaisuudellaan. Suurin osa kuorinnoistahan tulee voiteena, mutta toki jauheitakin löytyy.


Purkin kyljessä on käyttöohjeet eri ihotyypeille. Kuivalle iholle suositellaan 1-2 käyttökertaa viikossa, kun taas normaalille ja rasvaiselle iholle sopii päivittäinen käyttö. Jauhetta sekoitetaan yksi teelusikallinen puhdistusvoiteeseen ja hierotaan hellästi kasvoille. Samalla saa siis kätevästi ihon puhdistuksen ja kuorinnan.

Yksi lusikallinen on aika reilu määrä jauhetta, joten myös puhdistusgeeliä/voidetta saa olla tavallista enemmän. Itse kaadan tätä aina vähän summittaisesti, mutta noin puolikas teelusikallinen on riittävä määrä minun karhealle iholle. Toki jauhetta voi annostella juuri sen verran, kun tarvitsee. Jos haluaa tehokkaan kuorinnan niin silloin teelusikallinen on varmasti hyvä, ja kevyemmän kuorinnan saa pienemmällä määrällä. 


Purkissa on kätevä sirotin, josta saa helposti tarvitsemansa määrän kuorintaa kerralla ulos. Sirotin on varmasti paras ratkaisu, mutta silti jauhetta saattaa välillä pöllähtää vähän ilmaan. Täysin avonaiseen purkkiin verrattuna sirotin on erittäin näppärä, koska ei tarvitse käsin tai lusikalla kaapaista jauhetta. Ja jos purkki tipahtaa kädestä, niin ei ole koko sisältö pitkin lattiaa.


Bee Naturals tuotteita myy esimerkiksi iHerb, jossa kuorintajauhe maksaa 10,30 €. Purkissa on reilut 50 grammaa kuorintaa. Jauhe on riittoisaa, ja uskaltaisin sanoa, että tämä riittää pidempään kuin 50 grammaa tavallista kuorintavoidetta.

14 kommenttia:

  1. Hei täähän on aika hauska! :) Onks tolla merkillä muita jauhenaamioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kuorintajauheen lisäksi ei ainakaan iHerbissä näyttänyt olevan muita jauhetuotteita :)

      Poista
  2. Onpa jännä tuote. Kiehtoo tällaiset vähän erilaiset jutut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina mukavaa vaihtelua käyttää tuttua tuotetta, mutta vähän toisenlaisessa muodossa :)

      Poista
  3. Kiva idea tossa kuorintajauhossa, varmasti tosi riittoisaa! :) Onpa muuten häiritsevää, että tuolla Kosmetik4less -kaupassa on koko ajan tietyt tuotteet loppu, vaikka olen laittanut seurannan päälle. Haluaisin niin kovasti tehdä tilauksen, mutta kun ei ole juuri niitä paria tuotetta, jotka ehdottomasti haluaisin! :( Onkohan yrityksellä jotenkin extrapieni varasto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on joskus ollut joitain tuotteita seurannassa, ja noin 1-2 viikkoa on mennyt odottelussa. Kosmetik4Less on varmasti niin suosittu kauppa, että etenkin uutuudet loppuu nopeasti, mutta toivottavasti saat haluamasi tuotteet vaikka sitten pienen odottelun jälkeen :)

      Poista
  4. Kuulostaapas tosi mielenkiintoiselta tuotteelta.

    VastaaPoista
  5. Onpahan jo kerrassaan mielettömän kivan näköinen tuote! :)

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen tuote! Ja pakkaus on ihana, uskon kyllä että kyseessä on riittävä tuote, niin jauhemaiset monesti ovatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki jauhemaiset jutut tuntuu aina kestävän, oli sitten mineraalimeikki tai vaikkapa tämä kuorinta :)

      Poista
  7. Toi purkki on kyllä ihan mahtava. :D Voisin jo pelkästään tuon erilaisuuden takia hankkia sen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tuo sirotin on hyvä, eipä tarvitse pelätä että kaataa kaikki vahingossa lavuaariin :)

      Poista