maanantai 19. syyskuuta 2016

Peittävä puuteri ja Smashbox dupe?

Aikoinaan oli kaksi meikkimerkkiä, joita kosmetiikasta kiinnostuneet tilasivat ulkomailta. Toinen oli NYX ja se toinen oli Milani. Hauska ajatella miten ennen piti tilata kaikki mielenkiintoiset kosmetiikat jenkeistä, mutta nykyään NYX löytyy Sokokselta ja Milaniakin saa kotimaisista nettikaupoista. Testailin Milania pitkästä aikaa parin tuotteen verran. 


The Multitasker Face Powder on pigmenttinen puuteri, joka tuo lisää peittävyyttä eikä silti näytä kasvoilla liian pakkeloidulta. Tuote sulautuu ihoon nätisti ja sävykin tuntuu sopivalta. Tässä on aika lailla kaikkea mitä minä puuterilta vaadin, ja se myös pitää ihon pidempään mattana.

Meikkaan paljon muualla kuin kotona, joten Milanin puuterirasia voisi olla pienempi. Mukana tulee kuitenkin peili ja oma rasia vipalle, joten sitä ei tarvitse pitää puuterin päällä. Puuterivippa on nätin kultaisen värinen, ja aika ohut, mutta se menee matkakäytössä.


Multitasker puuterin sävy 02 Light Medium kuulostaa nimenä minulle liian tummalta, mutta keltasävyinen puuteri olikin aika sopiva. Light Medium on valikoiman vaalein sävy ja tarjolla on myös 6 muuta puuteriväriä ihan tummanruskeaan asti.


Prime Shield primeria verrattiin eräässä arvostelussa Smashboxin Photo Finish meikinpohjustajaan, jota olen aina halunnut testata, joten tämäkin lähti ostoskoriin. Mietin sanaa millä kuvata primeria, ja mieleen tuli liukas. Toki silikoniset primerit ovat yleensä aika liukkaita, mutta pohjustajistakin löytyy laajalla skaalalla koostumuksia lähes nestemäisistä paksuihin, voidemaisiin tuotteisiin. Milanin pohjustaja on koostumukseltaan kevyttä ja helposti levittyvää. Ensin ajattelin, ettei primer häivytä kovin hyvin huokosia, mutta sitten hoksasin kokeilla erilaista tapaa sen levitykseen.

Meikinpohjustajat kehoitetaan aina levittämään huolellisesti iholle, ja käyttämään pikkuruinen tippa kerrallaan. Mutta minun ihollani tämä tapa ei toimi ainakaan Milanin kanssa. Levitän pohjustajaa tavallista reilummin, ja häivyttelen sen aika rennosti. Tällä tavalla ihan ookoo meikinpohjustaja toimii selvästi paremmin ja saan huokoset blurrattua piiloon. Kikka ei varmasti toimi kaikilla, mutta itse sain tästä apua.


Ostin Milanin meikit eleven.fi nettikaupasta. Puuteri maksaa 10,90 € ja Prime Shield primer 16,40 €. Onko Milani tuttu meikkimerkki?

14 kommenttia:

  1. Toki on tuttu merkki, Milanilla on vaikka mitä ihanuuksia. :D Tuo puuterin pintakin on muuten tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milani olikin eläinkokeeton merkki, joten se on varmasti tuttu. Harmi, että pinta aina kuluu pois :)

      Poista
  2. Mä oon ihan rakastunut Milaniin! <3 Haluaisin kokeilla vaikka mitä tuotteita heiltä :) Täytyy joskus tilata toi primer testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoimissa on tosiaan vaikka mitä kivaa, kuten baked poskipunat :)

      Poista
  3. On nimeltä tuttu, mutta en ole tainnut käyttää heiltä mitään tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ennen useita Milanin tuotteita, mutta nyt oli monen vuoden tauko, koska piti tosiaan aina ulkomailta asti tilata :)

      Poista
  4. Tiedän kyllä Milanin, mutta mulla ei taida olla yhtään Milanin tuotetta itselläni. Harkitsin kyllä Milanin joidenkin ylistämän meikkivoiteen hankkimista, mutta en kuitenkaan tehnyt niin, koska meikkivoiteita on kertynyt enemmän kuin laki sallii:)
    Jossain vaiheessa varmaan tulee jotain ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän varmaan sen meikkivoiteen, josta puhut. Muistaakseni siitä on ollut aika vaihtelevia arvioita puolesta ja vastaan, joten se on itselleni vähän kysymysmerkki :)

      Poista
  5. Milani on vain nimenä tuttu, mutta kyllä merkkiä täytyy jossain vaiheessa kokeilla :) Varsinkin poskipunat vaikuttavat upeilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne poskipunat ovat todellakin upeita, mutta en tiedä ovatko ne liian hohtavia minun iholleni :)

      Poista
  6. Tosi kaunis tuo puuteri! Mä oon testannut Milanilta muutamaa tuotetta, mutta ainoastaan Baked Blush sävyssä Luminoso on ollut mun mieleen oikeasti. Meikkivoide oli pettymys, koska se jäi tahmaiseksi iholla. Huulikiilto oli myös tahmaista, joten en siitä pitänyt. Uskon Milanin olevan kyllä hyvä merkki, mutta mulle nyt sattui ekalla kokeilulla juuri pari sellaista tuotetta jotka eivät mulle sopineet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla tulee Milanista mieleen aina nuo poskipunat, mutta muuten sitten ei ole ehkä sellaisia pakko-saada-tuotteita. Ehkäpä pitäisi googlailla ja tutkia mitä Milanin tuotteita kehutaan :)

      Poista
  7. Puuteri näyttää hyvältä, olen etsiskellyt tässä jotain peittävämpää puuteria kevyiden sävytettyjen päivävoiteiden kanssa käytettäväksi ja tuo vaikuttaisi sopivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tämä tuntuu selvästi pigmettisemmältä kuin monet muut puuterit :)

      Poista