lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ripsien pidennystä luonnollisesti

Vuodesta 2016 taitaa tulla öljyjen vuosi, koska sen verran useita purkkeja olen innostunut testailemaan. Aloitetaan Born To Bion risiiniöljystä. Monikäyttöinen öljy tuntuu sopivan kaikkeen. Tätä voi laittaa iholle, hiuksille, huulille ja varmaan minne ikinä tarvitseekin hoitavuutta. Risiiniöljy tunnetaan erityisesti kynsien, hiusten ja ripsien vahvistajana.


Öljy on hyvin paksua ja kiinteää, joten hiuksiin laitettuna tämä ei minulla toiminut. Pienikin määrä saa hiukseni helposti vain tahmaiseksi, joten risiiniöljy ei vain sovi minun hennoille hiuksilleni. Tämän kokemuksen perusteella suosittelisin öljyä vähän paksummille ja kuivemmille hiuksille, mutta tuntuu, että öljyt toimivat jokaisella vähän eri tavalla.

Onneksi muita käyttökohteita kuitenkin riittää. Öljyt ovat tehokkaita meikinpuhdistuksessa, ja risiiniöljy sopiikin hyvin silmämeikin poistamiseen. Olen laittanut öljyä käsiin ja hieronut varovasti luomia. Ripsiväri irtoaa helposti ja hinkkaamatta. Öljyn paksuuden vuoksi iholle jää tahmainen pinta, mutta huuhtelulla ja misellivedellä pyyhkimällä hommasta selviää.

Öljyllä voi myös kasvattaa ja vahvistaa ripsiä. Olen käyttänyt tätä vähän epäsäännöllisesti, eli noin kolme kertaa viikossa. Mutta voin sanoa sen, että ripset näyttävät tuuheammilta kuin ennen. Ripseni ovat nykyään selvästi lyhyemmät kuin nuorempana, mutta toivotaan, että tämän avulla voin taas saada luonnostaan pitkät räpsyt.



Tiivis risiiniöljy on iholla pehmittävä ja hoitava, joten kuiva iho varmasti nauttii tästä erittäin monipuolisesta tuotteesta. Pienen pieni tippa riittää kasvoille laitettuna ja öljyn tehokkuuden kyllä huomaa heti, koska semmoiset siloposket tällä saa. Tykkään sekoittaa öljyä myös vartalovoiteeseen, jotta saan silkkisen ihon koko kropalle.

Hintaa Born To Bion risiiniöljyllä ei ole kuin noin 9 euroa, ja saatavuuskin on erittäin hyvä. Esimerkiksi Ruohonjuuri, Hyvinvoinnin Tavaratalo tai vaikkapa Prisma ovat paikkoja, joista öljyn voi bongata.

18 kommenttia:

  1. Mun on kanssa pitäny alkaa laittamaan tätä ripsiin mutten ole saanut aikaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meni tosi pitkään ennen kuin aloin käyttämään tätä ripsiin, ja meinaan aina välillä unohtaa :D

      Poista
  2. Mulla on ollut käytössä apteekin joku perusrisiiniöljy ripsissä ja kulmakarvoissa jo kolme kuukautta, enkä ole huomannut mitään eroa entiseen. Tähän mennessä ainoa tuote, jolla olen saanut ripseni kasvamaan ja tuuhentumaan on Beautylash, mutta sitä en raaski enää käyttää älyttömän korkean hinnan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla, ettei risiiniöljy ole toiminut. Kolmen kuukauden jälkeen luulisi jo jotain vaikutusta näkyvän, jos sitä olisi tulossa :)

      Poista
  3. Mä käytän tuota samaa öljyä kulmakarvoihin ja koitan jos saisin niistä vähän tuuheammat. Omat kulmat on siis jo luonnostaan melko harvat ja lisäksi 1990-2000-luvun muoti-ilmiöiden pilaamat (eivät ole toipuneet tosi ohuiksi nyppimisestä, nyyh).

    Olen käyttänyt tuota iltaisin muutaman kerran viikossa (yritän muistaa joka ilta mutta välillä unohtuu) noin kuukauden ajan. Mulla kulmat kasvaa todella kaukana toisistaan eli joudun piirtämään alkupään yksittäiset karvat paikalleen. Mutta nyt näyttää siltä että tuossa alkupäässä on alkanut kasvaa muutama karva. Ehkä nämä tästä vielä tuuhentuvat! Toivotaan parasta ja että muutaman kuukauden päästä mulla on kulmat kuin Cara Delevingnellä konsanaan ;D (ehkä vähän liioiteltu toive, mutta saahan sitä toivoa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olekaan tätä kulmiin kokeillut, koska omat kulmani ovat melko tuuheat, mutta ihan mielenkiinnosta voisi testata. Mullakin aina välillä unohtua öljyn käyttö, koska jostain syystä se ei meinaa tulla rutiiniksi, vaikka pidän pulloa kylppärissä näkyvällä paikalla :D. Toivottavasti kulmasi tuuhenevat vielä enemmän :)

      Poista
  4. Eipö ole käynyt mielessä laittaa risiiniöljyä sellaisenaan kasvoille. :D Olen ajatellut sen olevan liian paksua (omassa mielikuvissani siis tukkivaa) siihen hommaan. Itse olen käyttänyt sitä ripsiin, mutta nyt on tullut tauko, kun ihonhoitorutiineissa on ollut poikkeuksia (lomat, matkat yms.).

    Olen tarjouksista hamstrannut tätä pari pulloa, joita käytän sitten itsetehdyn öljyputsarin pohjana. Kokeilin sitä myös näppylöiden päälle, mutten huomannut mitään ihmeellistä vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole risiiniöljyä ihan joka päivä käyttänyt sellaisenaan, mutta jos on tuntunut, että iho on erityisen kuiva niin silloin. Mutta rasvaiselle iholle risiiniöljy voikin olla liian kosteuttavaa ja tukkivaa :)

      Poista
  5. Minä en ole uskaltanut käyttää risiiniöljyä yksinään koska olen lukenut sen yksinään olevan ihoa kuivattava. Sekoitan sen aina vähintään yhden, useimmiten parin-kolmen, öljyn kanssa ja käytän sitten sekoitusta meikinpoistoon. En laita risiiniöljyä koskaan enempää kuin max 30 %, vähintään 70 % on sitten muita öljyjä. Ripsiin en ole toistaiseksi kokeillut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole huomannut risiiniöljyn kuivattavan, mutta se ei olekaan ollut säännöllisessä käytössä, vaan vaihtelen aika paljon eri tuotteita iholla :)

      Poista
  6. Mä käytän tämä kynsiin, muistaessani ripsiin ja kulmiin joiden toivoisin olevan tuuheammat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuntuukin, ettei kovin moni muista käyttää tätä ihan joka päivä :D

      Poista
  7. Enpä olekaan oivaltanut käyttää ripsiin, kiitos loistovinkistä. :)

    VastaaPoista
  8. Multa löytyy risiiniöljy, mutta olen äärettömän laiska käyttämään sitä :D Mutta se kyllä tuntuu ripsiä hellivältä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikkei ripset kasvaisikaan pituutta risiiniöljyn ansiosta, niin ei öljy varmasti pahaakaan tee ripsien kunnolle :)

      Poista
  9. Kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ainakin riittää useita eri käyttömahdollisuuksia :)

      Poista