tiistai 12. huhtikuuta 2016

Mattapaletti joka unohtui

Olipa kerran luomiväripaletti, joka katosi kaapin syövereihin yli vuoden ajaksi. Silloin tällöin mieleeni tuli, että paletti pitäisi kuvata blogiin ja ottaa käyttöön, mutta unohdus tuli aina toteutuksen tielle. Aikaa hurahti, ja nyt vasta tänä keväänä se lopulta tapahtui. Melkein huvittaa miten näin kävi, mutta nyt Makeup Revolutionin luomiväripaletti pääsee esille blogiin.


Redemption Palette Essentials Mattes luomiväripaletin edullisuuden huomaa puuterisessa koostumuksessa, joka saattaa pikkuisen varista poskille. Varman päälle pelaajan kannattaa meikata ensin silmät ja sitten kasvot. Mutta variseminen on kuitenkin sen verran pientä ja hyvä sivellinkin auttaa tähän, joten ongelmaksi asti en tätä näe.



Paletti on sävyiltään kauniin harmoninen. Tästä löytyy vaaleita pohjustus- ja häivyttelyvärejä, joista siirrytään ruskeiden sävyjen kautta violetin tunnelmiin. Ensimmäiset kuusi sävyä ovat juuri sellaisia nudeja, joita kulutan eniten. Sävyistä löytyy klassista luonnonvalkoista, ja esimerkiksi kelta- sekä persikkapohjaista nakuväriä.



Luonnollisien nudevärien lisäksi silmiä voi korostaa paletin tummemmilla sävyillä, joista pidän etenkin tuosta harmahtavan sinisestä, jollaista minulla ei ole koskaan aiemmin ollutkaan. Myös kaksi violetin sävyä ovat tosi kauniita.


Makeup Revolutionin paletti on ehdottomasti ainakin sen vitosen arvoinen minkä tästä maksoin. Laatu sopii arkimeikkiin, ja meikkaajille, jotka eivät vaadi luomiväreiltään todella intensiivistä pigmenttiä. Tällä paletilla saa kauniita silmämeikkejä, ja kaikki 12 sävyä ovat ainakin minun makuuni käyttökelpoisia. Sävyt myös pysyvät luomilla kunnon pohjustusvoiteen kanssa. Palettia myy esimerkiksi Kosmetik4Lessin nettikauppa hintaan 4,99 €.

16 kommenttia:

  1. Ei ole kyllä viisi euroa paljon ok paletista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli ennen ostettua tosi paljon näitä halvempia luomivärejä, joissa on hyvä-hintalaatusuhde, mutta nykyään koetan panostaa enemmän laatuun kuin määrään :)

      Poista
  2. Ei paha hinta noin kauniin värisestä paletista. Varmasti hyvä työaamuihin tai eteerisen kauniisiin meikkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin näistä sävyistä tulee sellainen romanttinen fiilis, etenkin kun käyttää tuota sinistä ja violetteja :)

      Poista
  3. No onpas edullinen! :) Kaunis paletti, vaikkakin itsellä jää aina nuo harmaat sävyt käyttämättä.Mutta ihania vaaleita ja nudejä sävyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä onkin aika hyvä yhdistelmä, koska nudeja riittää, mutta kuitenkin voi halutessaan tehdä tummemmankin meikin :)

      Poista
  4. Wau mitkä sävyt ja mikä hinta! :) Pieni variseminen on ihan ok tolla hinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on sävyt minun makuuni, ja variseminen ei onneksi ollut liian häiritsevää :)

      Poista
  5. Hui miten edullinen :D Mulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia edullisista luomiväreistä, Seppälän luomiväri oli katastrofi, mutta esim. Essencen ne metalliset, sinkkunapit on wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halpa hinta ei tosiaan aina tarkoita huonoa laatua, ja Essence on tästä kyllä hyvä esimerkki :)

      Poista
  6. Tuo harmaan sininen on kyllä jännä sävy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset eivät ole niitä omia suosikkeja, mutta tähän olen tykästynyt :)

      Poista
  7. Vaikuttaa hyvältä etenkin noin edulliseksi ja kiva kun siinä on vähän muitakin kuin perinteisiä nudesävyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin mukava puoli, että on niitä aivan vaaleita nudeja ja pari tummempaa ruskeaa, mutta sitten löytyy vähän erilainen sininen ja violetteja :)

      Poista
  8. Todella kauniita sävyjä! Tollanen edullisempi mattaluomiväripaletti olis varmaan aika hyvä mulle, kun en mitenkään kovin usein käytä ainakaan pelkästään mattaisia luomivärejä, mutta välillä niitäkin kaipaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin ennen tosi paljon vain mattavärejä, mutta nykyään pieni hohde on enemmän makuuni :)

      Poista