tiistai 21. marraskuuta 2017

Neutrogenaa epäpuhtaalle iholle?

Olin jo pitkään halunnut testata Neutrogenan tuotteita, mutta jokin silti esteli ennen kuin kokeilin niitä itse. Minulla oli jäänyt huonoja kokemuksia teini-iän liian tehokkaista akneihon tuotteista, ja jostain syystä ajattelin, että Neutrogena on  samaa maata. Eli liian peseviä ja kuivattavia tuotteita epäpuhtaalle iholle. Ostin testiin Visibly Clear-sarjan tuotteita, joten katsotaan miten kävi.


Visibly Clear 2-in-1 Wash Mask on mukavan paksua, vähän pastamaista puhdistusvoidetta, joka tuntuu iholla viilentävältä. Viilennys antaa tehokkaan fiiliksen, ja sitä tämä onkin. Puhdistustuote pesee ihon erittäin raikkaaksi ja ihanan puhtaaksi. Mutta natiseeko iho kuivuuttaan? Ei, ja se onkin mahtava juttu, vaikka pesuvaikutuksen huomaa huokosissa asti. Tätä voi käyttää myös naamiona viiden minuutin vaikutuksella. Jätän puhdistusvoiteen hetkeksi kasvoille ennen huuhtelua, joten tällä saa todellakin kaksi tuotetta yhden hinnalla. Suosittelen tätä kovasti epäpuhtaalle iholle.


Geeliputsari Spot Clearing Facial Wash on myös mainio kaveri ihonpuhdistukseen. Tämä sisältää 2 % salisyylihappoa, joka on maksimimäärä kosmetiikkatuotteissa. Tämä on asteen kevyempi vaihtoehto verrattuna edellä esiteltyyn tuotteeseen, vaikka kummatkin yllättivät kuivattamattomuudellaan. Salisyylihappo on tehoaine etenkin mustapäille, joiden koen hiukan vähentyneen Visibly Clear-tuotteiden ansiosta. Käytän tätä mieluusti jatkossakin salisyylihapon, hellävaraisuuden ja  tehokkaaan puhdistuksen ansiosta.


Blackhead Eliminating Toner on taas sitten vahvaa kamaa. Siinä on paljon alkoholia, jonka haistaa ja tuntee iholla. Mietin eikö näin kuivattava kasvovesi vain pahenna mustapäätilannetta. Ehkä niin ei kuitenkaan käynyt, mutta en tiedä onko se auttanutkaan mustapäihin. Suosin mieluummin jotain hellävaraisempaa kasvovettä, koska tämä tuntuu aivan liian kuivattavalta.


Visibly Clear Oil-Free Moisturiser on öljyton kosteusvoide, joita suositellaan rasvaiselle iholle. Voide ei tuntunut toimivan kasvoillani päiväaikaan, koska tykkään mattavoiteista. Kasvot jäi pehmeän hoidetuiksi, mutta ihoni rasvoittui nopeammin, joten olen käyttänyt tätä vain meikittöminä päivinä ja välillä yöllä. Tämä ei ollut minun iholleni aivan paras, mutta uskon voiteen toimivan auttavana osana muiden Visibly Clear-tuotteiden kanssa. Etenkin leukani näyttää puhtaammalta mustapäistä, mutta siihen on varmasti vaikuttanut koko tuotesarjan käyttö.


Ostan jatkossa ainakin Neutrogenan puhdistustuotteita sekä naamioita, jotka tuntuvat tekevän hyvää iholleni. Etenkin tuo 2in1-putsari tulee hankittua uudestaan nykyisen loputtua.

Huomasin vaan, ettei tämän sarjan tuotteita meinaa enää kaupoista löytää. Mutta googlaamalla bongasin Apteekkituotteet-nettikaupan, josta nämä löytyi eikä tämä ole maksettu mainos :)

12 kommenttia:

  1. Mä niin toivoisin, että meillä myytäisiin muitakin kuin epäpuhtaan ja sekaihon tuotteita, Neutrogenalla on meinaten todella ihania kuivan ja ikääntyvän ihon tuotteita, mutta eihän niitä meiltä tietenkään saa ja nää muut kuivattaa mun ihon täysin korpuksi, en pysty käyttämään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli nyt joku muistikuva Neutrogenan retinolituotteista, joten valikoima on tosiaan laajempi ulkomailla ja voisi tulla myös Suomeen :)

      Poista
  2. Tuo geeliputsari on tosi hyvä eikä kuivata yhtään tähän vuodenaikaan :) kasvovettä käytän silloin tällöin jos iho tuntuu yhtään epäpuhtaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan yllättänyt kuinka nämä puhdistustuotteet oli hellävaraisia mun helposti kuivavalle sekaiholle :)

      Poista
  3. Toi 2-in-1 voide on mahtava, mäkin yllätyin kuinka "hellävarainen" se lopulta oli! Nyt käytössä Garnierin putaari, jossa salisyylihappoa ja kyllä se iho vaan vaikuttaa tukkeutumattomammalta 😀 ( oho, mikä taivutusmuoto 😆 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garnierin salisyylihappotuotteita en olekaan kokeillut, mutta tämä on tehokas aine mustapäille :)

      Poista
  4. Mä tykkään Neutrogenan Grapefruit -sarjasta ja etenkin sen puhdistusvoiteesta :) Lopputulos on nimenomaan puhdas, mutta ei yhtään kuivattava. Se on mielestäni paras sekaihon putsari, joka löytyy marketista! Tykkään myös Neutrogenan kasvovoiteista, mutta nuo alkoholipitoiset kasvovedet jätän väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grapefuit-sarja lähteekin varmaan seuraavana testiin, jos näitä tuotteita ei enää kaupoista meinaa löytää. Kasvovesi oli tosiaan liian tujua, ihoni ei tykännyt yhtään :)

      Poista
  5. Itse olen myös pitänyt noista puhdistustuotteista, kasvovesi omalle iholleni ei sopinut laisinkaan ja voiteita en ole kokeillutkaan. Olen ihmetellyt välillä miksei tuotteita kaikissa kaupan hyllyissä ole, isoimmissakaan kaupoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen huomannut, että valikoimat vaihtelee tosi paljon. En tiedä onko nämä esitellyt tuotteet katoamassa valikoimista vai miksei niitä enää löydä. Kasvovettä oli Sokoksella, mutta se ei vaan sovi mulle. Ostaisin ainakin tuota 2-in-1 tuotetta heti lisää, mutta nyt pitää ehkä turvautua nettikauppaan :)

      Poista
  6. Mää käytin aikoinaan tuota 2in1:a paljonkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi hyvä tuote, joten harmittaa jos se on lopetettu :)

      Poista