tiistai 30. tammikuuta 2018

Uusia meikkimunia ja kasvoharja - Real Techniques & Ecotools

Olen viime vuosina innostunut erilaisista välineistä ihonpuhdistuksen ja meikkaamisen suhteen, enkä osaisi enää olla ilman esimerkiksi Real Techniquesin oranssia meikkisientä tai konjac-sienen hyvää puhdistavuutta. Vaikka olen löytänyt ne omat suosikit, niin uteliaisuus ei ole kuitenkaan loppunut. Ecotoolsin ja Real Techniquesin valikoimiin tuli uutuuksia, jotka oli pakko testata. Pari uutta sientä ja harja pääsivät kokeiluun.


Meikkimunat eivät jääneet minulla hetken villitykseksi, kuten niin monet trendit. Vaan tässä on tuote, joka oikeasti saa meikkivoiteen näyttämään kauniimmalta iholla. Ja sitten kun näin iHerbissä kaksivärisen Dual-Ended Expert Spongen niin se oli menoa. Oranssipuoli on nestemäiselle meikkivoiteelle ja pinkkipuoli sopii puuteristen tuotteiden kanssa yhteen, kuten kasvojenmuotoiluun, korostuksiin ja poskipunalle.

Erikoista on se, että tätä suositellaan käytettäväksi kuivana niin neste- kuin puuterituotteille. Sieni nappaa poskipunapuuteria hyvin, ja se levittyy ihan luonnollisesti. Mutta sivellin tuntuu kuitenkin helpommalta, tai se on vain tottumiskysymys. Meikkivoiteen levityksessä tämä ei pärjää lainkaan tavalliselle Real Techniquesin oranssille sienelle, joten tästä jäi hieman tarpeeton fiilis.

Työstötilaa ei ole hirveästi, koska oranssi- sekä pinkkipuoli ovat pieniä. Tätä ei ole kovin kätevä käyttää yhtä aikaa puuteri- ja nestemäisille tuotteille. Jos levitän ensin meikkivoiteen niin saa olla tarkkana, ettei hiero meikkivoiteen tahrimaa sientä poskipunaan.

Sieni on melko kova eikä se laajene vaikka tämän kastelisi ohjeiden vastaisesti. Napakasta koostumuksesta tuli vähän halpis vaikutelma, joten ostan jatkossakin RT:n oranssin sienen. Se suurenee kastellessa, on pehmeä ja meikkivoide sulautuu ihoon nätisti.


Real Techniquesin toinen uutuus imitoi klassista oranssia meikkimunaa. Mutta Miracle Cleansing Sponge on tarkoitettu ihonpuhdistukseen ja sen tunnistaa huokoisemmasta koostumuksesta. Tässäkin erilaisten kulmien ajatuksena on sienen tehokkaampi käyttö ihon pinnalla.


Käyttöä varten sieni kastellaan, jolloin se turpoaa ehkä kolmanneksen verran. Vaikka sienessä on kulmia ja muotoa, niin käytin kuitenkin vain laakeinta osaa. Näin pienehkö sieni tuntui tehokkaimmalta, ja sain ihon nopeiten puhtaaksi. On varmasti makukysymys haluaako käyttää kulmia tarkempaan putsaukseen.

Sanoisin, ettei tämä ole herkän ihon tuote, muttei toisaalta aivan raastavimmastakaan päästä. Jos konjac-sienet ovat minusta miellyttäviä iholla ja arvosanaltaan 5/5, niin tämä olisi 3,5/5.

Miracle Cleansing Sponge säilyy 1-3 kuukautta, ja se kannattaa kuivattaa täysin kuivaksi ennen seuraavaa käyttöä. Konjac-sienissä tulee yleensä naru, josta ne on helppo laittaa roikkumaan. Mutta tämän kanssa kuivattaminen on hoitunut pystyasennossa.


Lopuksi on vielä toinen puhdistusväline. Ecotoolsin Facial Cleansing Brush on kasvoharja, jonka käyttötapa on sama kuin sienessä. Eli ensin kastelen harjakset, sitten levitän harjan päälle puhdistustuotteen tai suoraan kasvoille, ja alan pyöritellä harjaa iholla.

Kasvoharja on yllättävän painava muovimötikkä (kierrätettyä muovia muuten), joka istuu hyvin käteen. Harjassa on pienempi putsauspinta-ala kuin konjac-sienessä, mutta kokoerolla ei ole suurta väliä käytössä. Vartaloharjassa koko merkkaisi enemmän, mutta kasvoilla ei niinkään, ellei tämä nyt olisi aivan meikkisudin kokoinen. Harjakset tuntuvat kädelle siveltynä liukkaan pehmeiltä, mutta koin tämän olevan liian karhea kasvoilla. Annan Ecotoolsin harjalle pisteet 2,5/5. Ihosta tulee puhtaampi kuin käsin putsaria pyöritellen, mutta käyttömukavuus on minulle tärkeintä.


Kasvoharja, kuten sienetkin, kannattaa pestä huolella joka käytön jälkeen ja kuivata ilmavasti. Itse kuivaan harjan pystyasennossa kylppärin reunalla. Mietin päteekö tähänkin 3 kuukauden käyttöaika, kuten esimerkiksi Clarisonicin kasvoharjoissa.

Konjac-sienissä ja meikkimunissa kulumisen huomaa hapertumisen kautta, vaikka nekin kestää yli suositellut 3 kuukautta. Ecotoolsin harjaa voi helposti käyttää liian kauan, koska harjakset eivät varmasti ala ihan heti sojoittamaan eri suuntiin, kuten hammasharjoissa, ellei hinkkaa tätä tarpeettoman kovaa.


Ecotoolsin ja Real Techniquesin uutuudet eivät voittaneet vanhoja suosikkeja. Meikkisienistä suosin edelleen Real Techniquesin oranssia Miracle Complexion Spongea ja ihon pesuun konjac-sientä. Yleisesti ottaen lähes kaikki kokeilemani konjac-sienet ovat olleet pehmeitä. Täältä löytyy yksi hyvä konjac ja muutenkin lisää aiheesta. Konjacit ovat minulle kaikista pehmein ja miellyttävin ihon pesun apuväline. Pidän konjac-sienien geelimäisestä pehmeydestä iholla, vaikka Ecotools ja RT voivat olla monelle mainio tapa putsata iho tehokkaammin. Makuja on monia, mutta nämä eivät olleet minun juttuni :)

Ecotoolsin Facial Cleansing Brush maksaa Sokoksella 6,90 €. Real Techniquesin uusia sieniä en ole bongannut Suomesta, mutta iHerbissä ne maksavat noin 4,90 €.

8 kommenttia:

  1. Mä en taas ikinä päässyt noiden puhdistussienien hypeen, johtuu varmaan siitä etten viitsi kosketusherkkää ihoani rasittaa enempää ton kaltaisilla tuotteilla. :D Ainoa minkä ihoni sietää on Clarisonicin Kashmir-harja, jopa Foreosta iho villiintyi tyystin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkäihoisten on varmasti haastavampaa löytää sopivaa puhdistustuotetta, mutta Kashmir jo nimenä kuulostaa tosi hellävaraiselta :)

      Poista
  2. Mä olen viime aikoina harkinnut kokeilevani konjac-sientä, mutta en ole saanut aikaiseksi hommata sellaista;) Mä luulen, että sellainen perinteinen konjac-sieni on parempi kuin esim. tämä RT:n puhdistussieni. Sienen pitää tuntua tehokkalta, mutta pehmeältä, ei raapivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavalliset konjacit tosiaan voittaa vaikka tän RT-sienen. Konjacissa on isompi puhdistuspinta, ovat pehmeämpiä ja ne on helppo laittaa narusta kuivumaan :)

      Poista
  3. Aika jännä tuo ecotoolssin harja jos niitä harjaksia on tarkoitus itse hangata kasvoille eikä harja pyöri, tuollaista en ole nähnytkään aikaisemmin. Tuota RT:n kasvojenpuhdistussientä kiinnostaisi kokeilla jos tulee Suomeen myyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan käsikäyttöinen, mutta eipä tarvitse huolehtia akun loppumisesta :D

      Poista
  4. On kyllä vähän hassu tuollainen käsikäyttöinen harja, eikä vaikuta kovin mukavalta käyttääkään. Kiva kuitenkin, että kirjoitit näistä - olisin saattanut vaikka haksahtaa tuohon RT:n erikoiseen kaksipuoliseen meikkisieneen, jos en olisi tätä lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä käsikäyttöistä harjaa ei ole hankala käyttää, koska mulle sen käyttötapa ei eroa konjac-sienestä, eli pyörittelen vaan kasvoilla :). Mä en vaan yhtään keksinyt mitään hyvää tuosta uudesta RT-sienestä, se vaan tuntui jotenkin hankalalta.

      Poista