maanantai 24. heinäkuuta 2017

Uusi misellivesi ja muuta Lidlin kosmetiikkaa

Lidlin kosmetiikasta on kirjoitettu paljon viime aikoina ja pidän sitä tosi hyvänä juttuna. Kuinka helppoa onkaan, jos ruokaostoksia tehdessä voi hoitaa kosmetiikkahankintoja edulliseen hintaan. Minä ainakin suuntasin heti Lidliin, kun kuulin sieltä löytyvän nyt myös misellivettä. Misellivesi on minulle yksi tärkein ihonhoitotuote, joten toki Lidlin versiokin oli testattava.


Misellivesistä on herkän ja kuivan ihon sekä sekaihon versio. Valitsin varalta kuivan ihon pullon, jos se toinen olisikin liian pesevä. Ja onneksi otin tämän, koska misellivesi tuntuu hellävaraiselta ja pehmeältä. Misellivedestä muodostuu helposti kevyttä vaahtoa, jonka ansiosta pumpulilappu liukuu iholla kitkatta. Käyttömukavuus on siis erinomainen. En keksi puhdistustehostakaan mitään moitetta. Toki pitää mainita, että käytän misellivettä vain ihonpuhdistuksen viimeistelyssä. Käytän ekana esimerkiksi öljyä/geeliä kasvoille ja silmille, ja sitten teen loppusilaukset misellillä. 




Ja tässä on superkätevä pullo! Pumpulilappua painetaan korkkia vasten, jota kautta misellivesi nousee ylös. Pulloa ei tarvitse ottaa siis lainkaan käteen, joka tekee käytöstä niin helppoa. Kun ynnää nämä kaikki ominaisuudet yhteen, niin ostan tätä varmasti lisää.




Nyt kun puheeksi tuli pumpulilaput, niin eihän näistäkään voi olla mainitsematta. Tiedän tosi monen tykkäävän Lidlin pumpulilapuista, joita olen itsekin käyttänyt jo vuosia enkä muita vilkaisekaan. Tykkään näistä, koska lappujen välistä ei pursua pumpulihöttöä, vaan ne on tikattu yhteen. Tämä menee ehkä outouksien kategoriaan, mutta kammoan sitä miltä pumpuli tuntuu :D. Saan siitä lähes kylmiä väreitä. Lappuset ovat myös pehmeitä, joten nämä ovat täydellisiä. 


Jos miselliveden pakkaus oli kymppi, niin eipä Express Nail Varnish Remover jää kakkoseksi. Kynttä pyöräytetään purkissa ja lakka irtoaa sormista helposti. En lakkaa kynsiäni kovin usein, koska kynsilakan poistaminen tuntuu minusta niin inhottavalta (eli sama homma kuin pumpulin  kanssa). Mutta tällä saan operaation hiukan miellyttävämmäksi ja etenkin helpoksi eikä kynsilakanpoistaja tunnu liian voimakkaalta tai kuivattavalta. Tuote onkin asetonivapaa.


Jalkavoiteesta kirjoittaminen on yksi epäseksikkäin aihe, mutta kuivajalkaisia varmasti kiinnostaa minkälainen on Cien Urea 10% Foot Cream. Urea voi herättää hilpeyttä, että mikäs pissarasva tämä onkaan, mutta se on karbamidia, jolla on hyvät kosteuttavat ominaisuudet. Voide on kevyen puoleista ja imeytyy vikkelästi, mutta se kuitenkin hoitaa ihon kovettumia. Voide auttaa pitämään jalat pehmeinä, kunhan muistaisin käyttää tätä tarpeeksi usein.




Summa summarum, kaikki neljä tuotetta paljastuivat erinomaisiksi. Toki pumpulilaput olivat ennestään tuttuja, ja kynsilakanpoistajasta sekä jalkavoiteesta olin kuullut hyvää, joten osasin tehdä onnistuneita ostoksia. Cienin misellivesi maksoi 2.79 €, pumpulilaput 1.19 €, kynsilakanpoistoaine 1.99 € ja jalkavoide 1.99 €.





22 kommenttia:

  1. Cienin kasvovesipulloissakin on tuo samainen pummpumekanismi, mikä on kyllä ihan kätevä :) Mun taannoisen Lidl-aiheisen postauksen kommenteissa hehkutettiin noita vanulappuja sen verran, että pitihän ne ostaa testiin. Hyviä ovat ja laadukkaita. Sellaset hötöksi hajoavat vanulaput on yliärsyttäviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ostaessa tiennyt pullon kätevyydestä, mutta tämä on loistava. Käytin pitkään just sellaisia höttölappuja ja inhosin niitä :D

      Poista
  2. Misellivesi menee kyllä testiin :)

    VastaaPoista
  3. Cienin tuotteet ovat tulleet tutuiksi;) Tykkään monista Cienin tuotteista, esim. vanulapuista, jotka on ylivertaisia normipumpulilappuihin verrattuna. Muakin puistattaa normipumpuli, siis sellainen, joka pitää itse nyhtää irti isommasta läjästä, iik;)

    VastaaPoista
  4. Tuon miselliveden pulllon saa varmaan auki eli voi täyttää sitten jollain muulla? Näppärää jos noin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pääse nyt asiaa tarkistamaan, mutta oletan että pullon saa ihan auki :)

      Poista
  5. Haha mäkin inhoan pumpulia ja saan siitä kylmiä väreitä, joten mäkin ostan vain noita "umpinaisia" versioita :DD Toi misellivesi vaikuttaa loistavalta! Pakkaus on kiva :) Cienin sy-voiteesta oon kuullut paljon hyvää, joten sitä täytyy ehkä testata jossain kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan se Karkkipäivä-blogi, jossa sy-voidetta kehuttiin ja voisin sitä testata :)

      Poista
  6. Vanulaput ovat vuosia olleet suosikkejani ja ainoita, joita ostan. Hyvin kasassa pysyviä ja edullisia. Misellivettä olen etsinyt kahdesta lidlistä, muttei ole tullut vastaan. Ehkä joskus vielä. Muita hankintalistalla ovat sy-voide ja kosteusvoide, joita on kehuttu kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä ettei miselliä ole vielä joka kaupassa, koska ostin tämän jo kesäkuun puolella :)

      Poista
  7. Mulla on ollut tuota rasvaa ja kynsilakanpoistoainetta ja oon kyllä ollut todella positiivisesti yllättynyt. Täytyy ehdottomasti kokeilla tuota miccelar wateria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä on hyvää kosmetiikkaa, ja tämä uusi misellivesi on myös kokeilun arvoinen :)

      Poista
  8. Okei, ehkäpä haen Lidlistä tuon misellin itselleni :) Ja mä ymmärrän sun pumpulin tunne -kammoa! Itse kammoksn vaahtomuovia, ja tuollaiset dipattavat kynsilakanpoistoaineet on ehdoton ei :D Samoin en voi koskea vaahtomuovipatjoihin, joissa ei ole mitään kangasta päällä. Yyh, ihan puistattaakin ajatus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tämä dippaus on helpoin tapa saada lakka pois, mutta ymmärrän kyllä jos se tuntuu inhottavalta, kuten mulla pumpuli :)

      Poista
  9. Itse käytän enimmäkseen vanulappuja, mutta joskus myös monille "kauhistuksen väreitä" aiheuttavaa vanua/pumpulia, josta itse nyhdetään paloja irti. Pyörittelen sen vaan tiiviimmiksi palleroiksi. Ehdoton ei mulle ovat kuitenkin sellaiset vanutuotteet, joista irtoaa irtonaista höttöä kasvoille.

    Lidlin sekaihon miselli ja to dippiputsari ovat parhaillaan käytössä ja molemmat ovat ihan toimivia tapauksia. Tuo jalkavoide olisi ollut muuten aivan huippua, mutta omaan nenääni omituisen "erikeepperimäisen" sivutuoksunsa vuoksi tuskin hommaan sitä enää jatkossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siinä voiteessa oli hieman teollinen tuoksu, joka ei kuitenkaan minua haitannut. Mutta muistan joskus käyttäneeni jotain Lidlin vartalovoidetta, joka muistutti koostumukseltaankin erikeepperiä :D

      Poista
  10. Kiitos muistutuksesta, että Lidlistä löytyy ihan huippukosmetiikkaa! Itse en enää osta noita vanulappuja, koska ne sisältävät 20 % akryyliä ja tuntuvat liian raapivilta minun kasvoillani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että ne tuntuvat sinusta liian raapivilta, koska itsestäni lappuset ovat juuri sopivan pehmeitä :)

      Poista
  11. Pumpulilaput ja misellivesi ovat todella hyviä ostoksia. Tänään menossa ostamaan viimeinkin tuota jalkavoidetta, kosteusvoidetta sekä tietenkin Q-10 sy-voidetta. Pakko vielä mainita, että vauvan pepun puhdistukseen tarkoitetut Lupilu Sensitive Panthenol-pyyhkeet ovat mainioita muussakin käytössä. Mulla usein iho ärtyy näistä, jos esim. kesämökillä käytän eri tarkoituksiin, mutta näissä ilmeisesti tuo panthenoli eli B5-vitamiini ( sama aine, joka hoitaa Bepanthen-voiteissakin ) estää ihoärsytyksen. Kannattaa kokeilla, 72 kpl hyvin sulkeutuvassa paketissa ja hinta alle kaksi euroa. Ovat myös sopivan kosteita, ei tarvi "raastaa" ihoa inhottavilla kuiduilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tämä onkin jo yli vuoden vanha postaus, niin edelleen tykkään näistä kaikista tuotteista ja ovat käytössä. Kiitos vinkistä :)

      Poista