maanantai 5. maaliskuuta 2018

Pehmentävä naamio jaloille

Jos käyttää naamioita kasvoille, niin eikös ole luonnollista pistää naamiot myös jalkoihin? Ostin testiin Misshan Paraffin Heating Foot Maskin, koska olen ollut niin laiskimus jalkojen suhteen. Ajattelin kokeilla naamiota hätäapuna, koska aina välillä "unohdan" jalkojen hoidon.


Naamio on kaksikerroksinen. Ensin on muovisuojus, ja sen alta löytyy harsomainen materiaali, jonka suojaan jalat laitetaan muhimaan essencen (hoitonesteen) sekaan. Sukanmalliin leikatut pussit ovat pikkuiset tiukat jalkakoolle 40, joten ne eivät ainakaan hölsky jalassa. Lisäksi sukissa on teippipala, joilla naamio kiristetään nilkan ympäri.

Jalkanaamioita pidetään 20 minuuttia, ja noin puolessa välissä alkaa tuntua kuumenemista. Sitä ei kannata säikähtää, koska naamio toimii lämmittävällä vaikutuksella. Talvella olen melkoinen vilujalka, mutta testasin näitä ekaa kertaa loppukesästä ja silloin lämpö meni vähän kuumottavan puolelle. Jalkoja ei suositella huuhdeltavaksi käytön jälkeen, vaan essence jätetään iholle kuten kasvonaamioissa. Jos ei halua olla märin jaloin, niin essencen voi taputella vaikka paperilla pois.

Kuorintasukkiin verrattuna jalkanaamio on paljon helpompi vaihtoehto. Ainakin minulla teki tiukkaa käyttää kuorintasukkia vaaditun yli tunnin verran, mutta 20 minuuttia sujahtaa ihan hujauksessa. Vaikutus ei ole yhtä kestävä, mutta naamiosukat pehmittivät jalat oikein mukavasti eikä kovettumia näkynyt. Nyt pitäisi vain muistaa jalkojen kosteutus voiteilla, koska näin jalat pysyisivät kunnossa. Naamio voisi olla kikkakolmonen, jos tuntuu ettei rasvat auta.


Mainitsen vielä tuotteen, joka on parantanut jalkojeni kuntoa ihan vain kätevän pakkauksen takia. Tahtoisin istahtaa hetken rauhassa ja antaa voiteen imeytyä jalkoihin, mutta haluan pestä jalkarasvat heti pois sormista. Tähän on helppo ratkaisu, puikkopakkaus! Ostin Dermosilin Karbamidipuikon jo puoli vuotta sitten, mutta nyt iski talven kuivuus ja on pakko alkaa hoitamaan jalkoja. Miksi aina pitää odottaa siihen asti, että jalat ovat huonossa kunnossa :D. Dermosilin karbamidipuikko on kätevä tapaus, jolla ei sotke käsiä. Kiinteä puikko sulaa mukavasti ihoa vasten, ja on tosi tehokas kosteuttamaan rapsakoita jalkapohjia. Kantapääni alkavat näyttää jo lähes normaaleilta, joka on melkoinen saavutus.

Misshan Paraffin Foot Mask maksaa 3,90 € Bearelin nettikaupassa (toki saa myös Ebaystä) ja Dermosilin Karbamidipuikko on 6,20 € Dermoshopissa.

10 kommenttia:

  1. Naamio kuulostaa lupaavalta :) Mä en oo sellaisia varsinaisia kuorintasukkia uskaltanut käyttää, kun oon lukenut niistä niin paljon kauhutarinoita, mutta joku tollanen "lievempi" tuote voisi olla hyvä mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorintasukissa mua hiukan haittasi se pitkä vaikutusaika ja se, että jalat kuoriutuvat ainakin viikon verran. Se oli pitkä aika siivoilla nahkapaloja lattialta :D

      Poista
  2. Mua kammottaa kuorintasukat - tosin ei ole jalat siinä kunnossa, että niitä tarvitsisin - joten jalkanaamio kuulostaa paljon paremmalta vaihtoehdolta. Mulla on jokin jalkanaamio jemmassa, mutta en ole saanut vielä ryhdyttyä toimeen sen kanssa. Tosin rasvaan jalat joka ikinen ilta, samaten teen omia jalkahoitojani säännöllisesti, joten jalat on ihan ok kunnossa. Silti tekee mieli kokeilla jokin naamio jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin naamiot hätävaraksi, joilla saisi jalat siedettävään kuntoon. Puikon avulla olen nyt rasvaillut jalkoja ahkerasti, joten tämä ainakin jää pysyvään käyttöön :)

      Poista
  3. Just Tainan blogiin kommentoin, että pitää ostaa toi puikko seuraavan tilaisuuden yhteydessä, vaikuttaa sen verta näppärältä. :D

    VastaaPoista
  4. Kivoja vinkkejä kuiville talvijaloille! :) Mä olen tänä talvena ollut ihmeen ahkera omien jalkapohjien kanssa, ja ne on ihan kesäkunnossa edelleen - ihme kyllä :D Mutta ehdottomasti testaan joskus tuon jalkanaamion, jos tarvetta tulee. Dermosilin puikkokin herätti heti kiinnostuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vain toivottoman laiska jalkojen suhteen, mutta nyt tuo puikko on pelastanut tilanteen. Sen helppouden takia jaksan hoitaa jalkoja :)

      Poista
  5. Se on kyllä kumma, että jalkoja alkaa hoitamaan vasta kun ne ovat päässeet ihan kamalaan kuntoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermosilin avulla olen saanut jalat tosi hyvään kuntoon, joten katsotaan kauanko tämä kestää :D

      Poista