torstai 3. toukokuuta 2018

Suuri kesätuotepostaus 6x

Kesä on ulkona kirmaamisen aikaa. Kaikki toivovat hyviä säitä ja mahtavia lomaviikkoja kotona tai ulkomailla. Kesään voi valmistautua itseruskettavilla tuotteilla ja aurinkovoiteilla, jottei tarvitse nahkaansa grillata. Nykyään käytän aurinkosuojaa kasvoilla ympäri vuoden, joten en osaisi olla ilman. Aurinkosuoja on paras tapa suojautua ikääntymisen merkeiltä ja säästää iho haitallisilta auringonsäteiltä. Tässä on vinkkejä luonnonkosmetiikan vaihtoehtoihin :)


Se on pieni huvituksen ja kauhun hetki, kun näkee vitivalkoiset säärensä luonnonvalossa pitkän talven jälkeen. Voin kyllä tallustella ulkona ihan kalpeanakin, mutta ei pieni väri iholla haittaakaan tee. Itseruskettavilla voi loiventaa tätä "järkytystä" ja ottaa varaslähdön kesään.

Lavera Self-Tanning Lotion -tuotteista löytyy itseruskettavat voiteet kasvoille sekä vartalolle. Koostumukseltaan voiteet ovat melko kevyitä, mutta niistä jää aluksi tahmeutta pintaan. Voiteet kuitenkin imeytyvät kokonaan noin viidessä minuutissa, jonka jälkeen iho on todella pehmeä eikä lainkaan nahkea. Laitan voiteita aika kevyesti, niin että saa hennon ja luonnollisen päivetyksen. Väri syvenee pikkuhiljaa levityksen jälkeen, joten kannattaa aloittaa pienellä määrällä voidetta, jottei tule yllätyksiä. Pistin itseruskettavien levityksen jälkeen tummat vaatteet päälle, jos väriä irtoaisi, mutta en huomannut sellaista vaikka oikein hinkkasin ihoa valkoisella kankaalla. 

Laveroiden tuoksu ei ole se klassinen itseruskettava. Voiteet tuoksuvat hieman macadamiapähkinälle, jota tuotteista löytyy. Mutta haistan selvästi jotain jouluista vivahdetta, kuten kanelia :D.


Edelweiss on Weledan uusi aurinkotuotesarja, josta löytyy suojavoide kasvoille sekä vartalolle. Weledan luonnolliset aurinkovoiteet antavat mineraalipigmenttien avulla suojan, jotka heijastavat UVA-ja UVB-säteet pois iholta. Molemmat tuotteet ovat vegaanisia. 

Sunscreen Facial Lotion sisältää kertoimen SPF 30, joka on jo hyvä suoja ulkona oleiluun. Tosin kannattaa muistaa, että aurinkovoidetta pitää laittaa kunnon kerros, eikä hento sively anna täyttä suojakerrointa. Usein puhutaan, että kasvoille pitäisi laittaa teelusikallinen suojavoidetta. Voin myöntää, että itse laitan reilusti vähemmän. Tässä pitäisi skarpata!

Voide levittyy helposti kasvoille, mutta jättää pienen tahman ja valkoisen hunnun ihoon. Valkoisuus on melko yleinen ominaisuus aurinkosuojille, joissa on fysikaalinen filtteri eli suoja perustuu titaani- ja sinkkioksidiin. Pitää siis hetki odotella, että voi alkaa sivelemään meikkiä ihoon. Koostumus on varmaan paras kuivemmalle ihotyypille, mutta hyvällä pohjustuksella ja puuteroinnilla sen saa toimimaan. Iholle jäävä kevyt valkoinen kerros peittyy esimerkiksi meikin alle, mutta toki se voi haitata jos ei käytä meikkivoiteita. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta minusta hento valkoisuus tuntui jopa hyvältä tasoittajalta punertavuutta vastaan :D.

Edelweiss Sunscreen Lotion SPF 30 on hyvin samanlainen kuin kasvoversio. Tälläkin jää tahmea näppituntuma, joka kuitenkin hälvenee pikkuhiljaa. Vartalon aurinkovoide on vedenkestävä. Mutta toki kannattaa muistaa voiteen lisäily, koska yksi kerros ei riitä koko päiväksi.


Illalla on hyvä pestä aurinkotuotteet kunnolla pois, ja rauhoittaa kroppa hoitavilla aften sun-voiteilla, joista minulla on vertailussa Weledan ja Laveran kaksikko. Weledan Edelweiss After Sun Lotion sisältää mm. antioksidanttipitoista alppiruusu-uutetta ja oliiviöljyä. Tuote tulee tuubista ulos melko paksun näköisenä, mutta iholle voide levittyy jännän juoksevasti. Weleda on  kuitenkin hyvin kosteuttava. Tätä on siis helppo levittää iholle ja pieni määrä riittää pitkälle.

Liekkö olemassa after sun-tuotetta, jossa ei olisi aloe veraa? Sitä löytyy luonnollisesti myös Laveran raikkaan turkoosista After Sun Lotionista. Koostumukseltaan tämä on hiukan tiiviimpää kuin Weleda, mutta muuten sanoisin että tässä on kaksi hyvin samantyylistä tuotetta. En huomaa juurikaan eroa miten voiteet kosteuttaa ja imeytyy. Vehreät aloe vera tuoksutkin ovat aika samanlaiset. Lisäksi voiteet antavat kevyen raikkauden tunteen iholle, mutta ilman sellaista mentholimaista viileyttä. 


Weledan ja Laveran tuotteita myyvät esimerkiksi Sokos, Ruohonjuuri, Hyvinvoinnin Tavaratalo ja moni muu luonnonkosmetiikkaa tarjoava (netti)kauppa. Lavera Self-Tanning Lotion itseruskettava kasvoille maksaa n. 15 € ja itseruskettava vartalolle 20 €. Weleda Edelweiss aurinkovoide kasvoille 23,95 € ja vartalolle 33,95 €. Lavera After Sun Lotion 15 € ja Weleda Edelweiss After Sun Lotion 23,95 €.


Tuotteet on saatu testiin.

10 kommenttia:

  1. Mä monesti rasvailen After Sun tuotteilla kroppaa ympäri vuoden, ne on sopivan kevyitä ja kosteuttavia ja usein niissä on aika neutraali tuoksumaailma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloe veran rauhoittavat ominaisuudet sopivat hyvin vaikka sheivauksen jälkeen, joten after sunit toimii kyllä hyvin ympäri vuoden :)

      Poista
  2. Yleensä en ole hirmu suuri vartalovoiteiden ystävä mutta aloe vera after sun lotionit <3 rauhoittavat kivasti ihoa etenkin karvojenajelun jälkeen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, just kirjoitin ylle saman vinkin näkemättä ensin sun kommenttia :D

      Poista
  3. Mä käytän aurinkosuojavoidetta kasvoilla melkein ympäri vuoden;) Kropan peitän vaatteilla. Olen aika neuroottinen UV-sääteilyn suhteen, että kovin paahteista kesää en kaipaa.
    Mua ei haittaa aurinkovoiteiden tahmaisuus tai valkoinen jälki. Kaipa olen jo sopeutunut sellaisiin juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en kaipaa hurjia helteitä, mutta kunhan olisi edes silloin tällöin oikeat kesäkelit. Tuntuu, että viime kesät ovat olleet tosi kylmiä :)

      Poista
  4. Itseruskettavat kuulostaa lupaavilta :)

    VastaaPoista