torstai 14. kesäkuuta 2018

Uusi sarja Urtekramilta

Urtekramilta on ilokseni ilmestynyt uusi sarja, joita tuntuukin tulevan mukavaan tahtiin. Violetti on lempparivärini, mutta Purple Lavender tuotteiden tuoksu herätti vähän mietitystä. Laventeli ei ole suosikkini, mutta olen aina valmis antamaan mahdollisuuden kosmetiikkatuotteille tuoksusta riippumatta. Laventelin tuoksu on tuotteissa sopivan vahva, ja antaa rauhoittavan tunteen. Onhan laventeli hyvin ajaton tuoksumaailmaltaan.


Urtekramin vartaloöljy oli minulle mieluisa uutuus. Hoidan vartaloani öljyillä lähes koko vuoden ympäri kuuminta kesää lukuunottamatta. Käytän öljyjä harvemmin yksinään, vaan sekoitan niitä voiteen sekaan antamaan lisäboostia.

Urtekramin öljypullon pumppu toimii tosi hyvin. Kevyesti painamalla saa ihan pienenkin tipan, jos tätä haluaa vaikka käsiin hieroa. Öljy on aluksi hiukan rasvaista, mutta imeytyy kuitenkin melko nopeasti, joten käyttö on miellyttävää. Ihosta tulee suloisen pehmeä ja kosteutettu. 


Purple Lavender vartalokuorinnan rakeina on risiinipalleroita. Rakeita on tiiviisti ja sen verran, että saa ihoon sopivan kuorintatuntuman. Kaikista raastavin kuorinta tämä ei ole, mutta eihän kaikki kaipaakaan karheaa puunausta. Hoksasin instassa, että Urtekramin valikoimissa on myös Aloe Vera ja Coconut Body Scrubit.

Lusikassa on nokare kuorintaa ja vartaloöljyä.


Minulla kuluu aina enemmän hoitoainetta kuin shampoota, joten olen miettinyt että onko asia yleensä toisinpäin? Koska useimmiten, kuten Urtekramin kohdalla, shampoo on kooltaan isompi kuin hoitoaine. Koot ovat 250 ml vs. 150 ml. Minulla menee suurin piirtein teelusikallisen verran shampoota, mutta hoitoainetta ruokalusikallinen. Olenko vain kova lotraamaan hoitoaineita vai löytyykö kohtalontovereita :D. 

Urtekramin shampoot ovat useimmiten mieleeni ja yksi suosikkini on Nordic Berries, jota olen käyttänyt jo parisen pulloa. Siinä yhdistyy täydellisesti pesu ja hellävaraisuus. Laventelishampoo on miedompi, ja se onkin suunnattu normaaleille ja kuiville hiuksille. Keveästi vaahtoava shampoo sopii vaikka päivittäiseen käyttöön, kun ei kaipaa tehokasta hiusten kuurausta. Tämä  on helppo ja hoitava shampoo, joka menee mukavuudessaan samaan kategoriaan Nordic Berriesin kanssa. Kiireessä olen käyttänyt shampoota ihan yksinään ilman hoitoainetta, enkä olisi hiusten pehmeydestä ikinä arvannut, että hoitis jäi välistä.

Purple Lavender hoitoaine oli sellainen perus hyvä hoitoaine. Saan sillä sileät hiukset, mutta kaipaisin pikkuisen enemmän kosteutusta hoitoaineelta. Mutta shampoo on kuitenkin sen verran hellävarainen, että tämä duo toimii yhdessä. Urtekramin hoitoainetta on ainakin helppo käyttää, koska se tulee pehmeässä ja puristeltavassa tuubissa.


Urtekramin Purple Lavender tuotteiden hinnat alkavat noin kuudesta eurosta ja ovat saatavilla useimmista päivittäistavarakaupoista. Urtekramin luonnonkosmetiikkatuotteet sisältävät luomuainesosia. Lisäksi merkki on eläinkokeeton ja vegaaneille sopiva.

Urtekramin uutuuksissa on muuten trendikkäästi probiootteja, kuten maitohappobakteereita sekä lisäksi pajunkuoriuutetta ja hyaluronihappoa antamassa hoitavuutta.


Tuotteet on saatu testiin.

8 kommenttia:

  1. Mua pelottaa nää, koska oma suhtautuminen laventeliin on vähän niin ja näin. :D Onneksi Utekramilta löytyy paljon eri tuoksuisia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vähän jännitin tuoksua, mutta lopulta en kiinnittänyt tuoksuun enää juurikaan huomiota :)

      Poista
  2. Laventelin tuoksu miellyyttä mun nenää todellakin. Urtekramin hiustuotteet ovat omaan makuuni ja tarpeisiini nähden tuntuneet hieman liian kevyiltä. Ehkä kuontaloni tarvitsee vähän järeämmät aineet, koska Urtekramin tuotteita kuluu aina paljon enemmän kuin muiden merkkien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Urtekramin shampoot ovat tosi hyviä, mutta hoitoaineet ovat hiukkasen kevyitä tukalleni :)

      Poista
  3. Mulla myös kuluu hoitoainetta enemmän. Onkin outoa, että hoitoainepullot on useimmiten shampoopulloja pienempiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin tätä aina, ja toivoisin että määrät olisivat joskus toisinpäin :D

      Poista
  4. Ihastuin tuohon vartaloöljyyn! Aivan ihana! Hassua mä taas kuulun just niihin joilla hoitoainetta kuluu vähemmän :D Tosin nyt on pitänyt opetella läträämään hoitoaineella enemmän kun kasvatan hiuksia mutta silti tuntuu että shampoota kuluu yhä enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan niin kuivat hiukset, ettei ihan pikkumäärä hoitoainetta riitä, joten sitä sitten kuluukin :)

      Poista