maanantai 4. helmikuuta 2019

SodaStream ihonhoidossa ja arvonta

Miten SodaStream päätyi blogiini? En ole sentään siirtymässä kodinkoneiden esittelyyn, vaan kertomassa miten uudella tavalla hyödynnetään hiilihapotettua vettä ihonhoidossa. Olen oikea hirmu juomaan vettä ja SodaStream on minulle tuttu jo vuosien ajalta, joten olen innolla mukana yhteistyössä. Tekstin lopussa on ohjeet miten sinäkin voit voittaa oman SodaStream hiilihapotuslaitteen.


SodaStreamin uusi Beauty Bubbles -pullo on yllätyksellinen tuote, koska sitä voi hyödyntää myös ihonhoidossa. Puolen litran kokoinen Beauty Bubbles on tavallista SodaStream pulloa pienempi, joten sillä saa kätevästi vettä ihonhoitoon ja loput voi vaikka kulauttaa alas sisäistä kosteutusta varten. 

Hiilihapotettua vettä käytetään ihonpesun jälkeen kuin viimeistelevänä silauksena. Ensin aloitetaan vanulapuilla, jotka kastellaan kunnolla kuplavedellä. Tämän jälkeen vanulapulla kostutetaan kasvoja, pyyhkien tai painellen miten itsestä tuntuu parhaalta. Jos tämä ei tunnu iholla tehokkaalta tai iho tottuu siihen nopeasti, niin seuraavaksi hypätään kuplavedellä täytetyn kulhon käyttöön. Kulhon tulisi olla sopivan laakea ja iso, jotta kasvot voi upottaa sinne 15 sekuntin ajaksi. Tämä tuntuikin minusta jo selvästi vaikuttavammalta ja koin hiilihappojen poksunnan selvästi ihollani. En ole kokeillut kuplapesua niin pitkään, että osaisin sanoa sen vaikutuksista varmasti. Mutta jos olet innokas kokeilemaan uutta ihonhoidossasi, niin tämä on yksi kiinnostava tapa ottaa rutiineihin.


Mutta miksi hiilihapotettua vettä kannattaisi kokeilla kasvoilleen? Kaikkihan lähtee taas kerran korealaisesta kauneudenhoidosta, jossa hyödynnetään hiilihapollista vettä sekä kuplivia ominaisuuksia etenkin ihonpuhdistustuotteissa. Kuplavedellä saadaan huokoset puhtaammiksi ja esimerkiksi piristettyä verenkiertoa hehkuvamman ihon saamiseksi. 

Kuplapesua tehdään noin kerran viikossa, mutta jos iho ei kuivu tai on rasvainen, niin parikin kertaa viikossa on sopiva määrä. Aina kannattaa kuulostella ihoaan ja miltä uudet ihonhoitotavat tuntuvat.


Loppuun vielä arvonta, jossa voit voittaa samanlaisen SodaStream Spirit -laitteen kuin kuvissa sekä Beauty Bubbles -pullon. Osallistut arvontaan näin:

- kommentoi tähän tekstiin oletko aiemmin käyttänyt SodaStreamia veden hiilihapottamiseen.
- jätä viestiin myös sähköpostiosoitteesi. En käytä sähköposteja muuhun kuin voittajan yhteydenottoon.
- arvonta on voimassa sunnuntaihin 17.2.2019 klo 18.00 asti.


SodaStream on saatu testiin.

29 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä niin hauska uusi tapa! Erityisen kiinnostavaa olisi kuplien tuoma virkistävä tunne. Minulla oli aikanaan SodaStream, mutta se sanoi sopimuksensa irti ja olen kyllä kaivannut sitä suuresti. Ehdottomasti siis mukana, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Soda Stream on tosiaan käytössä molemmissa asunnoissani ja joka päivä.

    Aika jännä juttu tuo kuplaveden käyttäminen ihonhoitoon. Mielenkiintoinen postaus. En oikein usko tuohon kuplaveden puhdistavampaan vaikutukseen, mutta jonkinlainen huokosia supistava vaikutus sillä varmaan happamuutensa takia on (ihon oma pH on n. 5.5, tavallisen hanaveden n. 7 ja kuplaveden 3-4, eli se on happamampaa). Pitääpä hiukan kaivella asiaa ja postata siitä omaan blogiini :)

    dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
  3. En ole vielä käyttänyt SodaStreamia, mutta haluaisin sen kyllä käyttöön :)

    VastaaPoista
  4. Olen käyttänyt mutta en itse omista laitetta. Olenkin viime aikoina lukenut paljon tästä Sodastreamin käytöstä myös ihonhoidossa ja vaikuttaa tosi kiinnostavalta!
    ihmeitaetsimassa@outlook.com

    VastaaPoista
  5. SodaStream laite on minulle kokematon juttu.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Olen käyttänyt SodaStreamia veden hiilihapottamiseen vieraiden luona, mutta laite olisi kiva saada myös itselle. Ja tuo uusi kasvohoidollinen versio kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta! kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Olen käyttänyt.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. En ole vielä käyttänyt, kiinnostaa!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. 1. Olen käyttänyt ennen, ostettiin joskus vanhemmille joululahjaksi tämä vekotin! Tykkäisin kyllä itsellekin, tulisi ehkä paremmin juotua vettä...
    emmiy_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Joskus 1980-luvulla olen juonut laitteella tehtyä colaa mutta en sen jälkeen. Noita oli silloin Tanskassa käydessäni.
    rinafi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Olen kokeillut kylässä. :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  12. En ole käyttänyt SodaStreamia - kiva olis laite omistaa.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen uutuus! Olen käyttänyt tavallista SodaStream-hiilihapotuslaitetta aiemmin ja tätä ihonhoito-versiota olisi kiva kokeilla!

    VastaaPoista
  14. SodaStream on kyllä tuttu kapine, mutta kuplavesi on kyllä mennyt omaan suuhun ihon sijaan. Kaikkea ne keksii! :D smykki@gmail.com

    VastaaPoista
  15. En ole käyttänyt, mutta haluaisin kokeilla.
    kirsi.luominen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Olen käyttänyt ystävän luona :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Olen käyttänyt kauan sitten. Mukaan kivaan arvontaan.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  18. Olen joskus käyttänyt,olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan miten hiilihapotettu vesi toimisi ihonhoidossa :) niinuska09@gmail.com

    VastaaPoista
  19. En koskaan vaan olen ostanut kuplavettä kaupasta. Serpenttiini@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Olen käyttänyt! Hiilihapotettua vettä en kyllä ihonhoidossa ole testannut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.
    mmiarossi@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Olen joskus käyttänyt juotavaksi, kasvoille kyllä en :D emjama(at)live.fi

    VastaaPoista
  22. Mielenkiintoinen artikkeli, kiinnostaa paljon kaiken uuden testaaminen ja korealainen kauneudenhoito! SodaStreamia olen käyttänyt viimeksi teininä kun tehtiin kesäkuumalla limonaadia sellaisella.
    Sähköpostini on mangistaja@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Olen käyttänyt SodaStreamia veden hiilihapottamiseen.
    pokkaritaivas (a) gmail.com

    VastaaPoista
  24. En ole koskaan käyttänyt enkä omistanut SodaStreamia, mutta olen kyllä siitä haaveillut. Olen siis ehdottomasti mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com


    VastaaPoista
  25. En omista SodaStreamia joten mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Olen koittanu kaverin hapotuslaitetta mutta haluaisin oman :) !

    VastaaPoista
  27. Kyllä olen käyttänyt =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. En ole koskaan itse omistanut tai kokeillut sodastreamia, mutta tälläisenä kuplaveden suurkuluttajana se olisi kyllä tarpeen :) Ja aina vain mielenkiintoisempaa, että tuota voi käyttää kasvojenkin ihonhoidossa :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista