keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Bette Box marraskuu 2017

Joku voi varmaan miettiä, että miksi tilasin taas Bette Boxin vaikka aika usein sisältö ei vastaa odotuksia. Vastaus oli 10 euron hinta. Ajattelin, etten voi pettyä sisältöön, jos maksan siitä vain kympin. Enkä pettynyt! Ehdin nappaamaan kuvat heikossa luonnonvalossa, mutta kurkataan mitä täällä oli. 


Meikkejä jee! Ensiksi silmäni bongasivat Isadoran Natural Matt Oil-free meikkivoiteen sävyssä 10 Matt Porcelain. Tätä kuvataan puolipeittäväksi, öljyttömäksi ja mattapintaiseksi meikkivoiteeksi. En ole varmaan koskaan testannut Isadoran meikkivoiteita, joten tämä oli hyvä valinta boksiin. Meikkivoide vaikuttaa myös riittävän vaalealta, joten Bette Boxilla on otettu opiksi viime kuusta. Silloin kaikki tilaajat saivat melko tumman Lumenen meikkivoiteen.

Lumenen Nordic Seduction Creamy huulipuna oli toinen ilahduttava tuote. Sävy on talveen sopiva 17 Metsänlumo, tumma viininpunainen (kuva alempana). Huulilla Lumenen puna on tosi kermaisen miellyttävä.

Kolmas meikkituote on Manna Kadarin Glo Illuminator hohdevoide. Tämä näyttää tosi nätille sävylle, mutta tuubi jää avaamatta, koska en välitä hohtotuotteista. Ihoni kiiltää ihan luonnostaankin :D


Lisäksi boksista paljastui Simplen Micellar Cleansing Wipes puhdistusliinat. En käytä puhdistusliinoja säännöllisesti, koska ne tuottavat aika paljon roskaa. Mutta Simplen misellivesi on yksi suosikkini, joten luulen tykkääväni näistä liinoistakin. Tai ainakin toivon, ettei nämä olisi kovin kuivia. Silloin käytän liinat kenkien putsaukseen :D

Lisäksi mukana oli näyte Elie Saabin kukkaistuoksusta.


Sisältö oli tosiaan hyvä huomioiden, että maksoin tästä vain kymmenen euroa. Kaikki olivat täysikokoisia tuotteita (paitsi tuoksunäyte), joten boksin arvo on about 70 €. EDIT. Sain kommentin, ettei meikkivoide olekaan täysikokoinen. Boksin mukana tuli kuitenkin reilun kokoinen 20 ml tuubi, kun täysikoko on 35 ml. Meikkivoide oli etenkin sellainen tuote, joka nosti pisteitä tässä kuussa. Ja tällä kertaa oli kaikki tuotteet mukana :D. Viime kuussahan boksini oli puolityhjä, mutta toki sain puuttuneet tuotteet jälkilähetyksenä.

32 kommenttia:

  1. Tää vaikuttaa hyvältä! Ja hyvä parannus noiden täysikokoisten tuotteiden osalta viime boksiin verrattuna. Oma boksi odottelee postissa hakemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kuun boksi on varmasti meikeistä tykkäävien mieleen, koska niitä aina toivotaan enemmän :)

      Poista
  2. Mulla tuo puna oli sellaisessa oranssiin taittavassa punaisessa sävyssä. Meni kyllä niin metsään kuin voi..harmitti kyllä mutta muutoin boxi oli oikein hyvä :)

    https://charmingnails.blogspot.fi/2017/11/marraskuun-bette-box.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tämä sävy on nätti, mutta värimeikit on aina haastavia, koska kaikille sopivan värin valinta on melkein mahdotonta :)

      Poista
  3. Oooh täällä taas ois oltu onnessaan hohtotuotteesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mahdollisimman moni tykkää siitä, vaikkei se ole omaan makuun :)

      Poista
  4. Tulinpa tänne Googlen kautta spoilaamaan :D Mä tilasin pitkästä aikaa vitosella tarjousboksin ja kyllä nyt olikin tosi kiva! Toivon vaan todella, että meikkivoiteet on kaikki noita vaaleita nimittäin uusi olisi saatava kipeästi :D Mutta joo, nyt meni kyllä nappiin tämä boksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapussa lukee, että kaikille tuli sama vaalea väri, joten sellainen pitäisi löytyä :)

      Poista
  5. No nyt on kyllä hyvä boksi noin kympin hintaan! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kympin hintaan ei haittaisi vaikka oli ollut enemmän näytekokoja, mutta toki tämä passaa mieluusti :)

      Poista
  6. No nyt on kiva boxi ja tuo huulipunan sävykin on just eikä melkein. Lumenen punathan taitaa kustantaa jopa n. 20e.

    Kivaa viikkoa Maija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bette Boxin lappuun oli merkattu arvoksi 18,90, eli hinta on lähes parikymppiä ja onneksi tämä tuntuu laadukkaalta punalta. Hyvää viikkoa myös :)

      Poista
  7. Todella hyvä boksi:) Tätä tasoa, kun olisivat aina, niin meikäläinen harkitsisi vihdoinkin tilaamista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan laatu tuntuu heittelevän aika paljon. Välillä on ihan tylsiä bokseja, ja onneksi välillä on onnistumisia :)

      Poista
  8. Pitkästä aikaa sisältö näyttää kivalta! :)

    VastaaPoista
  9. Saitko meikkivoiteenkin täysikokoisena? Omasta boksista löytyi 20 ml tuubi. Hyvään hintaan olet boksin onnistunut saamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täsmennyksestä, koska luulin että tuubi oli täysikokoinen. Meikkivoide näytti ihan täysikokoiselta, koska onhan 20 ml kuitenkin iso pakkaus :)

      Poista
  10. No tää oli kyllä kympillä hyvä boxi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tilasin tämän heti, kun tekstarina tuli tarjous. Ei kympin hintaan voi mennä kovin pieleen :)

      Poista
  11. Tässä on kyllä hyvä sisältö ja tuo huulipunan sävy olisi mulla mennyt ihan nappiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä nähdä mitä sävyjä muut sai, mutta tämä on ainakin vuodenaikaan sopiva väri :)

      Poista
  12. Olen tilannut jo 3 vuotta ja nyt täytyy kehua, ei mitään pettymystä ja paljon meikkejä! Meikkivoiteita olen aina toivonut mutta harvoin tullut. Tätä kävin jo Sokoksella hypistämässä. Huulipunan sävy oli sellainen jota en ikimaailmassa olisi kaupassa katsonut tumma viini, sävy 18. Testasin heti ja Wau! Upea mulle. Ja tuoksut on hankalia , en koskaan syty millekään, mutta tää Elie Saab on ihana!!! Viimeksi kun jostain tuoksusta innostuin, niin sekin oli LivBoxin näyte L’eau de Chloe ja sitä onkin mennyt jo 2 pulloa peräkanaa. Ihan napakymppi. Tosin olen tyytyväinen jo sellaisesta ettei ole kuivashampoota mukana 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit, koska tämä oli minullekin pitkästi aikaa tosi mieluisa boksi. En ole tilannut boksia vähään aikaan ihan säännöllisesti, vaan silloin jos on tullut vaikka tarjouskoodi. Sen verran on vaihtelua ollut laadussa, mutta onneksi nyt kävi säkä :)

      Poista
  13. Holy moly, tästä olisin itsekin tykännyt, tosi hyvä "kybän diili" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut kauaa miettiä tilaanko kympillä vai en, siihen hintaan ei voi oikeastaan pettyä :)

      Poista
  14. Mäkin sain sellaisen oranssiin taittavan punan, joka oli ihan nätti huulilla, muttei kuitenkaan mun juttu. Puna myös tuntui huulilla hyvältä.

    Meikkivoiteen sävy oli mulle ihan nappi, mistä olin tosi iloinen! Mattavoiteita en oikein käytä, mutta ehkä sitäkin voi välillä kokeilla :) Nätti se oli iholla joka tapauksessa.

    Viime kuussa mä onnistuin saamaan Lumenen hohtovoiteen sävyssä light, en tiedä miksi! Mutta se oli kans täydellinen sävy mulle. Moni harmitteli liian tummaa medium-sävyä. Oon itsekin ihan lakananvalkoinen, joten medium ois ollut mullekin liian tumma.

    Mutta siis tää boksi oli kyllä tosi mieleinen :) Tämmösiä bokseja enemmän, niin avot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin, että kaikki sai viime kuussa saman sävyn, mutta jännä jos oli pientä vaihtelua. Tosin tummalla sävyllä ei ollut väliä, koska koko tuote oli vääränlainen iholleni. Tämän kuun Isadora oli siis paljon mieluisampi, koska mä käytän lähinnä vain mattameikkivoiteita :)

      Poista
  15. Mullekki tuli tarjouskoodi viime kuussa et olikohan 12€/kk tarjous ja se oli kolmelle kuukaudelle, nii totta ihmeessä nappasin. Viime kuukauden boksi oli vähä njääh mut ai että tää on ihan loistava. Mullaki mattameikkivoiteet on se juttu ja tuon sävy näyttäis olevan soppeli. Sit mulle tuli sama punaki, seki on ihana. :D Kaikki tulee käyttöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti eri ihmisille tulee eri tarjouksia, koska mulle on tullut vaan tämä kympin tarjous marraskuun boksista. Mielelläni tilaisin jatkossakin tähän hintaan, koska tosiaan tämän kuun laatikko oli mieleen :)

      Poista
  16. YesTo houkuttaa kovasti ja I Love me-messuilla pläräsin pulloja ahkeraan. Tuttu sarjakin Brittilästä, mutta nyt mielisin tutustua sarjaan tarkemmin. Silmää viehättää todella kivan pirteät pullot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin katselin näitä messuilla, mutta jätin muut vielä ostamatta, kun tätä kosmetiikka riittää. Muakin ihastuttaa värikkäät pakkaukset :)

      Poista