keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Parhaat kangasnaamiot - myös luonnonkosmetiikan puolelta

Korealaisen kosmetiikkatrendin ansiosta kangasnaamioita löytää nykyään jo vaikka mistä, jopa ruokakaupoista. Valikoimaa on kuitenkin niin paljon, joten voi mennä sormi suuhun että mitä kannattaisi kokeilla. Olen testannut useita kangasnaamioita, mutta toki määrällisesti vain hiekan jyväsen verran huomioiden kaikki maailman naamiot. Esittelen muutaman helposti saatavilla olevan seerumikyllästetyn kangasnaamion, jotka ovat olleet pelastus pikaista kosteutusta kaipaavalle iholle. 


Pure Source ja Mizon ovat olleet iholleni mieluisia korealaisia naamiomerkkejä. Pure Source Bamboo -naamiolle antaisin kosteuttavuudesta 4/5. Tämä on perusvarma tuote, jonka voi heittää kasvoille joka tilanteessa. Eli sellainen arkinaamio, jota käytän jos iho kaipaa kosteutta muttei ole rutikuiva. Erityisen hyvän tästä tekee sen istuvuus kasvoille. Naamio ei valunut vaikka siinä olikin reilunkokoiset silmä- ja suureiät. Usein naamioiden silmäreiät tuntuvat olevan liian alhaalla ja naamio repsottaa näkökenttäni edessä, mutta Pure Sourcen naamion sai asetella juuri itselle sopivaksi.


Kaikki kokeilemani Mizonin naamiot ovat olleet täyttä kultaa, kuten yläkuvassa näkyvä Calming Mask. Tykkään käyttää naamioita aina suihkun jälkeen, joten siksi tukkani on märkä. Naamio rauhoitti ihoa erinomaisesti, ja sen sanotaankin olevan hyvä etenkin ärsyyntyneelle iholle. Tehoaineena on propolis eli mehiläisten kittivaha. Mizonin maski on todella hoitava ja kosteuttava, eikä tämä naamio kuivu kovin äkkiä. Jotkut kangasnaamiot alkavat kuivahtaa ihoon normaalikäyttöajan eli 20 minuutin jälkeen, mutta Mizonin Calming Mask pysyy kosteana ja hoitavana pitkään. Pisin käyttöaikani on ollut 40 minuuttia, eikä kangas tuntunut rapsakoituvan vielä silloinkaan.


Olen ostanut Pure Sourcen ja Mizonin kangasnaamiot kotimaisesta Bearel-nettikaupasta parin euron hintaan. Eikä kangasnaamiot ole vain kuivan ihon juttu, vaan esimerkiksi Mizon sopii hyvin myös epäpuhtaille kasvoille rauhoittavien ja ihon sävyä tasoittavien ominaisuuksien ansiosta.


Entä luonnonkosmetiikan kangasnaamiot? Sain testiin taiwanilaisen Naveen Hydrating Maskin, joka on maailman ensimmäinen Cosmos Organic -sertifioitu kangasnaamio. Naamiot on valmistettu luomupuuvillasta, joiden kasvatuksessa ei ole käytetty esim. hyönteiskarkotteita, jotka voivat ärsyttää ihoa. Tämän ansiosta naamion sanotaan olevan sopiva jopa kaikista herkimmälle iholle. Tehoaineet ovat damaskosruusun terälehdet, fermentoitu retiisi, kamomilla, aloe vera ja hyaluronihappo. Kosteutusta sekä rauhoittavuutta löytyy siis runsaasti, ja ne myös tuntuivat iholla.

Hydrating Maskissa on kätevät viillot reunoissa, joten naamion saa paremmin aseteltua eri kokoisille kasvoille. Olen kokeillut kuivahkoja ja erittäin kosteita kangasnaamioita, ja tämä oli aika lailla siitä välistä. Moni ei pidä naamioiden kylmästä tunteesta kasvoilla, ja minullekin paras hetki kangasnaamioita käyttäessä on niiden pois ottaminen. Naveenin maskin alta paljastui hehkuvan tasainen iho, jonka päällä on kerros seerumia. Se hierotaan ihoon kuin viimeisenä hoitavana silauksena, joten tehoaineita ei kannata pestä pois kasvoilta. Iholla tuntuvaa kosteutta voisi jopa verrata siihen kuin olisi käynyt hemmottelevassa kasvohoidossa. Naveenin kangasnaamion ansiosta iho näytti vielä seuraavana päivänäkin kauniin hehkuvalta, joten luonnonkosmetiikan ystäville tämä on hyvä vaihtoehto :)


Naveen Hydrating Mask -kangasnaamiota myydään yksittäin noin kympillä sekä 6 kappaleen settinä hintaan 41,90 €. Ostopaikkoja ovat mm. Luotoshop, The Butik ja PUR Hyvinvointikauppa.

Jos et ole kokeillut kangasnaamiota, niin kipin kapin testaamaan. Naamioiden antama syväkosteutettu tunne ja kirkkaan tasainen iho on lähes maagista.


Naveen on saatu testiin.

8 kommenttia:

  1. Nämähän vaikuttaa mielenkiintoisilta. Nykyään tulee liian harvoin muutenkin käytettyä naamioita, ja nämä olisi "siistejä" käyttää niin sanotusti lennossakin. :D

    p.s: Ihanat kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasnaamiot ovat tosiaan helppoja, koska ei tarvitse kasvoja kastella tai pestä vedellä missään vaiheessa. Ja vaikutuksen huomaa heti. Kiitos kovasti :)

      Poista
  2. En ole kangasnaamioiden ylin ystävä, mutta silloin tällöin tulee kokeiltua. Olen käyttänyt näistä esitellyistä ainoastaan Mizonin naamioita. Kangasnaamioiden istuvuudessa on usein toivomisen varaa, enkä tykkää siitä, että alkavat lerputtaa jostain nurkasta. Garnierin Moisture Bomb -kangasnaamioita olen käyttänyt viime aikoina eniten ja ne istuvat aika hyvin ja muutenkin toimivat kiitettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mizonin naamiot ovat tosi hyviä, ihan huippuluokkaa. Jos pitää marketista napata pari naamiota niin Garnier on mainio valinta :)

      Poista
  3. Misshan Pure Sourcet on myös mun suosikkeja, ne kun asettuu niin napakasti paikoilleen ja tuntuu muutenkin oikein hyviltä :)

    VastaaPoista