lauantai 1. lokakuuta 2016

Epäsuositut mielipiteet / Arvonnan voittaja ja Iippuarvonta

Sain Nonnula-blogin Jonnalta haasteen kirjoittaa asioista, joita en ymmärrä kauneuden maailmassa. Jo otsikko kertoo haasteen luonteen, eli tässä voi tuoda esiin omat ehkä valtavirrasta eroavat mielipiteensä. Vaikka sanon, etten tykkää tietystä asiasta, niin en tietenkään kauhistele, jos joku näistä pitääkin. Maailmaan mahtuu mielipiteitä :)

Itserusketus
Minua ei haittaa olla kalpea. Kesällä toki voi hieman huvittaa, kun muut ovat ruskettuneita ja itse hieron kropalle lisää aurinkovoidetta. Silloin oma iho voi näyttää harmaan värittömältä, mutta koen itseruskettavat liian vaivalloiksiksi ja itselleni tarpeettomiksi.

Kuvan lähde.


Mattahuulet
Jo ajatus alkoi kiristämään huulia. Olen toki kuullut, että on mattapunia, jotka eivät kuivata huulia. Mutta nyt päällä oleva mattatrendi ei taida olla minun juttuni, tai sitten en ole kokeillut oikeita tuotteita.

Kuvan lähde.


Liian pitkät kynnet
Pidän kynnet lyhyinä, enkä osaisi kuvitellakaan laittavani pitkiä rakennekynsiä. Toki ammattilaisen tekemät kynnet ovat kauniin näköiset, mutta kaiken voi vetää överiksi.  En  ihan käytännön syistäkään hankkisi kuvan kaltaisia sapeleita sormieni jatkoksi, mutta toisaalta minua aina kiinnostaa kaikki asiat, joita en voisi itselleni kuvitellakaan. Katson esimerkiksi Youtubesta videoita, joilla tehdään rakennekynsiä ja ovathan ne parhaimmillaan taidetta.


Mustapäävideot
Youtubesta löytyy videoita, joissa puristellaan aivan hirvittävän kokoisia mustapäitä. En ole edes tiennyt, että mustapäät voivat olla niin isoja möykkyjä. Omat mustapäät tuntuvat mitättömiltä niihin ruskeihin pötkylöihin verrattuna, mutta hyh, ne ovat lähes oksettavia. En pysty katsomaan niitä videoita ilman ajatusta, että ihosta puristetaan elävää matoa esiin! Tykkään katsella kuvia, joissa näytetään vaikka mustapäälaastariin jääneitä sotkuja, jotka kertovat tuotteen tehosta. Mutta sellaiset megamönjät... 



Kosmetiikka-arvonnan voitti Essi, jolle olen jo lähettänyt sähköpostia. I love me-messulippujen arvonta on vielä auki tiistain ajan, klik tänne!

26 kommenttia:

  1. Mustapäävideot on karmaisevia ja kynnet, jotka estävät elämästä, niin hui. Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin ällöttäviä! Sellaiset sopivan kokoiset mustapäät vielä menee, mutte ei ne isoimmat. Hyvää viikonloppua myös :)

      Poista
  2. Liian pitkät kynnet, ei löydy ymmärrystä täältäkään. :D Ja noi videot, oikeasti yök.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät kynnet hankaloittaisivat sen verran elämää, että ihan sen takia jättäisin ne väliin :)

      Poista
  3. Allekirjoitan muut paitsi mustapäävideot ;D nimim katson Dr Pimple Popperia iltaisin ennen nukkumaanmenoa koska se rentouttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niissä jokin houkutus, koska itsekin katson joskus mustapäävideoita, mutten niitä pahimpia :)

      Poista
  4. Mustapäävideot, que? En ole kuullutkaan. Jo kuvauksesi em. videoista sai minut voimaan pahoin. Ei tulisi pieneen mieleenkään sellaisia katsoa. Oksennusrefleksi on herkässä.

    Minähän en itseruskettavia käytä, enkä ole koskaan käyttänyt, enkä ikimaailmassa tule käyttämään. Viihdyn kalvakkaana ympäri vuoden.

    Muutoinkin olen samoilla linjoilla kanssasi.

    Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI muuta kuin youtubeen hakusanaksi blackhead ja varmasti löytyy heti kauheita videoita niiden puristelusta :D. Luonnollinen ihonsävy sopii mullekin. Hyvää viikonloppua :)

      Poista
  5. Itseruskettavien trendi on itselläkin mennyt ihan ohi ja en muutenkaan ymmärrä ruskettuneen ihon ihannointia. :D Toki se kesällä näyttää kivalta, mutta ehkä kun itse rusketun suht herkästi, niin en ymmärrä itseruskettavien tarpeellisuutta.

    Noista videoista en aiemmin tiennytkään, yöks! :F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Suomessa lähes kaikki muutkin ovat kalpeita ainakin talvella, mutta kesällä huomaa ketkä viihtyy auringossa tai käyttävät itseruskettavia :)

      Poista
  6. Juuh, itserusketus on kamalan vaivalloista. Ja sitten iho on tahmea ja haisee pahalle ja rusketus kuluu epätasaisesti jnejnejne. Hyvä, että saa kroppansa kuorittua ja rasvattua, niin vielä itserusketustakin. Ei kiitos. Pysyttelen aaveena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvaamasi vaiva ei ole minulle ainakaan sen arvoista, että saisin hetkeksi ruskeamman ihon. Kalpeus sopii hyvin mullekin :)

      Poista
  7. Täällä toinen kalpee tapaus! Itellä ku on varsinki kropalla atooppisen kuiva iho,saa kuoria&kosteuttaa ja itseruskettavan tulos ois silti täplikäs. Ja yleensä näin kalpeella ORANSSI.. :| Eli "ei kiitos" täältäkin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäisin just saavani ihon laikukkaaksi ja oranssiksi, joten pysyn kaukana itseruskettavista :)

      Poista
  8. Samaa mieltä rusketuksesta, en jaksa nähdä sitä vaivaa että olen epätasaisesti ruskettunut :D Mutta hulluna kosmetologina ihan eri mieltä mustapäistä, aivan ihana tunne kun niitä vain tulee ja tulee :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään puristella mustapäitä, mutta jos ihosta pukkaisi ruskea ja pari senttiä pitkä mötikkä, niin säikähtäisin varmaan. Tavallisen kokoisten mustapäiden puristelu on kivaa :)

      Poista
  9. Hehe, mä taas oon omalla kohdalla ihan toista mieltä rusketukseta :D Muille kalpeus sopii mun mielestä paljon paremmin kuin itselleni, näytän jotenkin elottomalta ilman pientä päivetystä. Aiemmin mä kävi säännöllisesti solariumissa, mutta en halua käydä enää, joten itseruskettavat ovat ainoa vaihtoehto. Toisaalta oon ollut niiden kanssa aika laiska viime aikoina, joten tässä on väkisin tullut siedätettyä itseä vaaleaan ihoon :)

    Nää postaukset ovat todella hauskaa luettavaa. Voisin melkein itsekin toteuttaa tällaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itserusketus on toki aina parempi vaihtoehto kuin solarium, mutta itse en kaipaa kumpaakaan. Näitä haasteita on hauska lukea, joten tee toki :)

      Poista
  10. Liian pitkät kynnet on mullekin ehdoton ei :D Samoin mustapäävideot...yök, ei todellakaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät kynnet haastaisivat hieman kaikkea normaalia elämää, joten lyhyet kynnet ovat itselleni parhaat. Ei niillä ainakaan mustapäitä puristeltaisi :D

      Poista
  11. Mä taas rakastan mattahuulia, tosin en kyllä sitä kuivuuden tunneta, mitä jotkut mattapunat aiheuttavat :D Liian pitkät kynnet ei oo munkaan makuuni. Siis miten tollasilla pystyy edes tekemään enää mitään? Mulla oli joskus nuorempana rakennekynnet ja pituus oli vielä suht "normaali", mutta nekin alkoi jo haitata esim. tietokoneella kirjoittelua ja puhelimen käyttöä. Onhan ne kauniita, kun ammattilaiset tekee, mutta pahimmillaan ne on kyllä erittäin epäkäytännölliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin tykätä mattapunista, koska ne pysyisivät pidempään huulilla kuin rasvaisemmat punat. Mutta kuivuuden tunne on aivan hirveä. Pitkillä kynsillä joutuu varmasti opettelemaan uusia tapoja näpytellä vaikka läppäriä, joten se on minusta liikaa :)

      Poista
  12. Minä en ole koskaan ymmärtänyt ripsiväriä. Miksi kukaan haluaa näyttää siltä kuin ripset olisi päällystetty jollain mustalla mössöllä...? Sitä en tajua koskaan! Minun silmissäni ripsiväri näyttää kammottavalta, kuin joltain hirveältä mustoruttosilmätulehdukselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ripsiväri on yksi tärkeimmistä meikkituotteista. Jos en käyttäisi ripsiväriä, niin sitten myös luomivärit ja rajauskynät olisivat tarpeettomia, koska ilman ripsiväriä silmämeikki näyttää valjulta. En tykkää siitä, jos ripsiväri ei levity tasaisen kauniisti ja saa ripset näyttämään paksuilta klönteiltä. Mutta kauniisti kaartuvat ja sopivan pitkät ripset, jotka on saatu maskaralla ovat minusta kauniit :)

      Poista
    2. Minä käytän ripsiseerumia ja värjään ripseni sinimustiksi(koska omat ripseni on jo valmiiksi mustat), mutta ripsiväri on ällöttävin kauneustuote, jonka tiedän! Tiedän kyllä, että olen aika yksin mielipiteeni kanssa! :D Minusta siis ihan lehtien ripsivärimainoksetkin näyttävät kamalilta, eivät vain "oikeat" ihmiset. Se vain näyttää niin luonnottomalta!

      Poista
    3. Moni värjääkin ripset, ettei tarvitsisi käyttää ripsiväriä ja näin helpottaa vaikka kiireisiä aamuja, joten se voisi toimiakin ripsivärin korvaajana :)

      Poista