sunnuntai 23. elokuuta 2020

Mitä tuotteita käytän aamulla?

Aina välillä blogeissa esitellään aamulla tai illalla käytettyjä kosmetiikkatuotteita. Minusta on mielenkiintoista kurkata muiden ihonhoitotapoja, joten ajattelin esitellä omat aamurutiinit. 


Välillä mietin pitäisikö puhdistaa iho aamulla jollain pesevämmällä tuotteella, mutta hellävaraisuuden ja laiskuuden takia suosin misellivettä, jota ei tarvitse huuhdella pois. Lidlissä myytävä Cien Micellar Water Sensitive on puhdistava, muttei lainkaan kuivattava. Misellin jälkeen pyyhkäisen ihoa Mizonin AHA & BHA Daily Clean Toner kuorivalla kasvovedellä. Ennen voiteisiin siirtymistä taputtelen iholle The Body Shopin Drops of Youth -essenceä, joka kosteuttaa kivasti ja toimii vähän kuin seerumin sijasta. Pullo on tosi riittoisa ja tuntuu kuluvan hurjan hitaasti, koska essenceä ei tarvitse paljoa kerralla. Kesällä jätän essencen pois aamuista, ja laitan sitä vain iltapesun jälkeen.


Essencen jälkeen laitan kevyttä kosteusvoidetta, ja tähän sopii esimerkiksi Aloreen Chlorovitae City-Proof Light. Joskus saatan jättää kasvovoiteen jopa pois ja laitan vain Bioren UV Aqua Rich Watery Gel SPF 50+ aurinkosuojaa, joka kosteuttaa riittävästi mutta jättää iholle lähes mattaisen pinnan. Tämä on erinomainen rasvoittuvan ihon tuote. Silmänympäryksille tulee myös raikasta voidetta ja nyt on käytössä geelimäinen It´s Skin Hyaluronic Acid Moisture Eye Cream.


Aamuisen ihon pesuun ja kosteutukseen kuuluu siis kuusi tuotetta. Monesti kuvittelen, että käytän vain muutamia tuotteita, mutta purkkien määrä yllättää. Tavoitteena on kuitenkin yksinkertaistaa ihonhoitoa, koska nykyään pidän vähän maltillisemmasta kosmetiikan kulutuksesta. Ehkä iho ei tarvitse kymmentä eri purkkia, vaan ne hyvät perustuotteet, joita voi sitten boostata tarvittaessa vaikkapa seerumilla. 


Aloree on saatu testiin.

2 kommenttia:

  1. Tuo sy-voide on ihana, samaten TBS essence <3 samanlaiset rutiinit itsellä jos on aamulla aikaa. Jos on aikainen aamu ja kiire niin puhdistan vaan kasvovedellä, laitan seerumia ja kosteuttavaa primeria ennen meikkivoidetta :)

    VastaaPoista
  2. Aloreen voide on ihana, olin ihan unohtanut sen, kunnes törmäsin siihen täällä. :)

    VastaaPoista