tiistai 29. tammikuuta 2019

Whamisa Organic Flowers Original Toner - Lotraa tätä kasvovettä

Sis.mainoslinkin.



Korealaisesta kosmetiikasta löytyy harvoja puhtaita luonnonkosmetiikkamerkkejä, mutta Whamisa on yksi näistä. Ehdin jo hetken pohtia uuden hoitavamman essencen eli hoitonesteen ostamista. Mutta sitten mieleen pomppasi Whamisan kehutut kasvovedet. Näitä on moni verrannut essencejen kosteuttavuuteen, joten ostopäätös oli helppo.


Whamisa Organic Flowers Original Toner

Ensin piti päättää minkä ottaisin kolmesta Whamisan kasvovedestä. Pohdin Original- ja Refresh-versioiden välillä, koska jälkimmäinen on suunnattu etenkin rasvaiselle ja sekaiholle. Päätös syntyi lopulta sen jälkeen, kun testasin näitä kädelle. Jostain syystä Refresh alkoi kirvellä ihoani, joten Original oli valintani. En tiedä oliko tuo jokin ihan sattumanvarainen reaktio, joka ei kasvoilla tuntuisi mutta en halunnut ottaa riskiä.

Uskon, että tämä Whamisan Orginal-versio on vähän jokaiselle sopiva tuote. Jos miettii Originalin (normaali ja sekaiho), Refreshin (rasvoittuva ja sekaiho) ja erittäin hoitavan Deep Richin välillä eikä ole ihan varma, niin suosittelen Originalia. Se on hyvin kosteuttava muttei tuki vaikkapa sekaihoa.




Mutta miten käytän Whamisan kasvovettä? Pesun jälkeen kaadan pullosta hiukkasen nestettä sormiini, hieron ensin ja lopuksi taputtelen tuotetta kasvoille. Yleensä pistän kasvovettä 2-3 kerrosta, jotka kosteuttavat ihoani jo oikein mukavasti. Kasvovesi imeytyy hyvin ihoon eikä tahmaa. Etenkin kovien pakkasten aikaan Whamisa on ehdoton pelastus, kun saa lotrata hoitavuutta kasvoille. 

Tämä on siis selvästi ihan erilainen kuin länsimaissa tavallisesti kasvovedeksi laskettavat tuotteet, jotka monesti mielletäään ihonpuhdistuksen viimeistelyksi. Whamisa on taas hoitotuote, joka antaa iholle sen kaipaamaa lisäkosteutta. Laitan toki päälle vielä seerumin ja kosteusvoiteen, eikä ihoa kiristä yhtään. Ei edes kun pakkanen huiteli -30 asteessa. Huomaan ihon olevan nyt kirkkaampi sekä raikkaampi. 



Whamisa Organic Flowers Original Toner

Whamisan erikoisuus on fermentointi eli ainesosat ovat menneet läpi käymisprosessin. Tälläisten ainesosien kerrotaan sisältävän enemmän ravintoaineita sekä antioksidantteja. Lisäksi kasvovesi ei ole vesipohjainen, vaan pohjautuu aloe maculataan, eli aloekasviin. Sormien päissä tuntee hyvin, ettei sisältö ole juoksevaa kuin vesi vaikka se onkin selvästi nestemäistä.

Olen ostokseeni erityisen tyytyväinen, ja voisin ajatella ostavani tätä lisääkin, kun saan pullon tyhjäksi. Onhan tämä jo pakkauksenakin silmiä hivelevän kaunis lasipullo. 

Whamisan Organic Flowers Toner Original maksaa Hyvinvoinnin* verkkokaupassa 42,50 €. Ehkä vähän tyyris, mutta mielestäni hintansa arvoinen tuote ihon kosteutukseen.




*mainoslinkki.

12 kommenttia:

  1. Mun lemppari näistä tää Original, on monikäyttöisin itselleni ympäri vuoden. Richiä en voi käyttää paljoa kuin talvella, viime kesänä käytin Refreshiä aika paljonkin ja mulla ei kirvellyt. Original silti lemppari tätä kolmekerrosta ja seerumi ja yksi täydellisimmistä meikkipohjista on valmis. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Original on munkin suositus, etenkin jos vähän on epävarma mitä kokeilisi. Mutta onneksi kasvovesistä on myös näytekokoja ja voisin ostaa testiin pikkupullon tuota Refreshiä, että miltäs se tuntuu :)

      Poista
  2. Minkä kokoinen tämä puteli on? Näyttää muutes pieneltä.
    Itsekin miettinyt Whamisaa sekä myös Bentonin fermentoitua essenceä. Jotenkin nyt kiinnostaa toi fermentointi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoa on 120 ml, joka voi tuntua pieneltä kasvovedeksi. Mutta tämä on silti tosi riittoisaa ja tuntuu että pullo ei kulu, vaikka kuinka koetan käyttää. Pullo säilyy avattuna 8 kk, joten myös siksi 120 ml on hyvä määrä :)

      Poista
  3. Mulla on vielä odottamassa käyttöä Whamisa Organic Flowers Tonerista se Deep Rich -versio. On ollut niin paljon muita tonereita käytössä, etten ole vielä tähän melkein kulttimerkkiin kerinnyt perehtyä. Odotukset on suuret:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Whamisa oli pitkään sellainen merkki, jota oli pakko päästä kokeilemaan ja näitä kasvovesiä on kehuttu niin paljon, että se oli helppo valinta :)

      Poista
  4. Mulla on ollut se Deep Rich, se on omlut ihana, varsinkin nyt talven kylminä päivinä huomaan ihossa eron sen käytön jälkeen! Aion silti kokeilla tuon Originellin, se voi olla normitilassa iholleni parempi, toki sen tiedän kokeilun jälkeen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni kokeilin kädelle myös Deep richiä, vaikka tiesin että se on jo liian hoitava mun iholle. Koostumus taisikin olla selvästi paksuin. Vasta oli niin kovat pakkaset, ettei mikään olisi ollut liian kosteuttava :)

      Poista
  5. Olipa kiva kuulla kokemuksia tästä tuotteesta :) Olen tuota Deep Rich-versiota katsellut, kun mulla on näin talvisin tosi kuiva iho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ihana tuote, jos on tosi kuiva iho, koska Deep Rich on selvästi paksuin näistä kasvovesistä :)

      Poista
  6. Mä olen päässyt tutustumaan Whamisaan vasta parin matkakokoisen tuotteen voimin, mutta olen jo täysin rakastunut sarjaan. Whamisa-tilaukseni jäi tulliin, joten odottelen sitä edelleen saapuvaksi. Olo on kuin jouluaattona! :D Odotan ihan erityisesti tämän kasvoveden käyttöä, joskin mulle on tulossa Deep Rich-versio.
    Ihanat kuvat tässä postauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen testannut muutamia näytteitä Whamisalta tämän kasvoveden lisäksi, ja on kyllä herännyt kiinnostus testata lisääkin merkin tuotteita. Kiitos kuvakehuista :)

      Poista