keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Öljykakulla iho kuntoon - Luonkos

Teksti sisältää mainoslinkin.


En usko, että juuri kukaan luonnonkosmetiikasta kiinnostunut on voinut välttyä kotimaisen Luonkosin palakakuilta. Muovittomien pakkauksien kakkuset ovat olleet itsellenikin suuri kiinnostuksen kohde, ja kesän alussa sainkin muutaman tuotteen testiin.


Öljypuhdistuskakut ovat varmasti se mistä Luonkos tunnetaan. Itsekin suosin iholleni öljypohjaisia puhdistustuotteita niiden hellävaraisuuden mutta myös tehokkuuden takia. Luonkosin tuotteista minulle valikoitui Healing öljypuhdistuskakku, jonka kerrotaan sopivan rasvaiselle ja sekaiholle. 

Kakkua hierotaan kuiviin käsiin ja myös kasvojen ihon tulee olla kuiva, kun käsien lämmössä sulanutta öljyä hierotaan iholle. Öljyjen tuntuma kasvoilla ei ole hurjan rasvainen, vaan sellainen pehmeä tunne, jossa sormet liukuvat miellyttävästi iholla. Puhdistuksen jälkeen kasvot pyyhitään kostealla liinalla tai sienellä, jotta öljyt saadaan iholta pois. Jos kumpaakaan ei löydy, niin suosittelen pesemään kasvot jollain ihonpuhdistustuotteella, koska pelkällä vedellä öljy ei kunnolla irtoa iholta.


Healing -kakku voikin olla erinomainen valinta epäpuhtaalle iholle, joka vaatii hyvän puhdistuksen muttei kuivatusta. Öljykakulla iholle jää hoidettu ja tasapainoinen tunne. Mielestäni jotain on vialla, jos pesun jälkeen iho on kuiva tai kireä. Moni varmaan käyttää liian tehokkaita tuotteita, jos on vaikkapa rasvainen iho. Kosteutus on sellainen asia, jota kaikki ihotyypit tarvitsee ja jonka puute voi olla iho-ongelmia takana. Öljypuhdistuskakku on taatusti hellävarainen tuote, joka ei kuivata.


Luonkosin uusin tuote on Celebrate -vartalokakku. Tätä voisi kuvata kiinteäksi vartalovoiteeksi. Kakku näyttää ja tuoksuu niin herkulliselta. Tuoksu ei ole liian makea eikä jää iholle liian vahvasti pyörimään. Tuoksuaineksina on ylang ylang, temppelikukka ja litsi. Vartalokakun erikoisuutena on sen luonnollisista mineraaleista tuleva kevyt hohde, joka antaa kevyen kimalluksen iholle. Hohde on erittäin luonnollista, joten ei tarvitse pelätä näyttävänsä diskopallolta.

Myös vartalokakkua hierotaan ensin käsiin ja siitä pyyhekuivalle iholle. Tällä tarkoitetaan ihoa, joka ei ole ihan täysin kuiva pesun jälkeen. Itse käytän näin vartalovoiteitakin, koska tällä tavoin ainesosat sitovat paremmin kosteuden ihoon. Kakkua käytetään kevyesti, koska muuten se voi jättää vähän rasvaisen pinnan. Kannattaa antaa öljyn hetki imeytyä ihoon, jonka jälkeen jää samettisen pehmeä pinta. Vartalokakku tuntuu sulavan ihon lämmöstä paljon nopeammin kuin öljypuhdistuskakku, joten esimerkiksi liian lämmin säilytyspaikka ei ole tuotteelle hyväksi. 


Öljypuhdistuskakkuja on yhteensä neljä erilaista, joista löytyy joka ihotyypille omansa. Lisäksi vartalonhoitoon löytyy saippuoita sekä kosteuttavia kakkusia, kuten Celebrate.

Hintaa Healing -öljypuhdistuskakulla on 29,50 € ja Celebrate -kakulla 27,95 Hyvinvoinnin Tavaratalon* nettikaupassa. Myös TwistBe* verkkokaupasta voi ostaa Luonkosin tuotteita.


Tuotteet on saatu testiin. *mainoslinkki.

7 kommenttia: