lauantai 19. joulukuuta 2015

Kaikki Livboxit vuonna 2015

On aika katsoa minkälainen oli Livboxin vuosi 2015. Herättikö boksit innostusta vai pettymyksen katkeria kyyneleitä? Mihin tulokseen päädyin tilauksen jatkamisen suhteen? Tein myös viime vuonna boksien vuosikatsauksen, jossa nostin esiin suosikkituotteeni täällä ja täällä. Tänä vuonna näytän koko boksin sisällön ja annan laatikoille arvosanan.


Tammikuu 6
Vuosi ei alkanut erityisen lupaavasti. Tästä boksista olen käyttänyt vain La Roche-Posayn voiteen ja philosophyn kaksitehoisen kuorinnan. Lumenen naamio minulta jo löytyikin, enkä ole sitä saanut vuodessa tyhjäksi, joten boksin mukana tullut varakappale on vieläkin käyttämättä. Arvosanaksi tuli vain kutonen, koska mitään tarpeellista tässä ei ollut.



Helmikuu 6
Lumenen meikkivoide ilahdutti aluksi, koska meikkejä on kiva saada mustan laatikon mukana. Mutta sävy oli väärä ja peittävyys oli niin heikko, että huti tuli. Aika tylsää sanoa, että Nivean misellivesi oli mieluisin tuote. Muut tuotteet ovat lähteneet eteenpäin.



Maaliskuu 8
No nyt aloin minäkin tykätä. Lumenen kasvovoide, Herbinan vartalokuorinta, Doven hiustuotteet ja Isadoran ripsiväri tulivat innolla käyttöön, ja kaikista tykkäsin.



Huhtikuu 7
Nojoo, ihan jees. Lumenen silmänympärysvoide on hyvä, ja Seacretin kallis jalkavoidekin oli kiva saada. Deodoranttejakin kuluu aina, joten en paheksu Dovea. RFSU-geeleistä toinen olisi voinut täysikokoinen, koska pikkutuubeissa ei juuri sisältöä ollut.



Toukokuu 7
Kuvittelin käyttäväni Lumenen BB shimmerivartalovoidetta kesällä, mutta kaappiin se jäi. La Roche-Posayn kasvosuihke oli ihanan raikas ja sai aikaan ihastukseni suihkuttaviin kasvovesiin. Max Factorin huulikynä oli harmikseni liian pinkki tyyliini. Nivean Lip Butter olisi ihastuttanut, mutta minulta löytyy näitä huulivoiteita jo pari purkkia.



Kesäkuu 7½
Kesäkuun boksi oli visuaalisesti mielenkiintoisin, koska kauniit värit toivat piristystä. Tykkäsin eniten Rexonan dödöstä ja L´Occitanen sitrussuihkugeelistä. Meikit olivat vähän huteja. Kubiss puuteri oli liian tumma ja sain Lumenen kajalkynästä kauniin turkoosin sävyn, mutta näin kesäistä väriä tulisi liian vähän käytettyä.



Heinäkuu 7
Nam, pähkinäpatukka oli herkullinen! Tämä kommentti kertoo aika paljon boksin kosmetiikkatuotteista. Clarinsin värillinen huulivoide oli paras tuote. Muut olivat ihan perussisältöä, jotka tuli kuitenkin käytettyä.



Elokuu 7½
Lumenen kasvovoide oli erinomainen, ja Nivea oli huonoin kokeilemani dödö ikinä. Tykkäsin myös Cutrinin makean tuoksuisesta hoitoaineesta. Wellan BB-hiustenhoitotuote vaikuttaa parin kokeilun jälkeen hyvältä.



Syyskuu 9
Bloggaajaboksi oli parasta koko vuonna. Glamglown naamio, Dermalogican kuorinta ja Lumenen kulmageeli olivat suosikkejani tästä eliittijoukosta.



Lokakuu 6
Lokakuun boksista olen käyttänyt vain Schwartzkopfin Moisture Kick jätettävää hoitoainetta, joka ei tehnyt hiuksilleni mitään. Vaselinen vartalosprayta aion myös kokeilla jossain vaiheessa, kunhan tarve tulee. Lumenen meikkivoide on liian läpikuultava ja Bellapierren hohtopuuteri on varmaan no, liian hohtava mulle, joten ne jäivät testaamatta. Pakko antaa boksille vain kutonen arvosanaksi, vaikka periaatteessa tässä oli hyviä meikkituotteita, mutta kun ne eivät vaan olleet minulle sopivia. 



Marraskuu 8
Marraskuussa oli mielestäni hyvä boksi. Herbinan naamio, Rich hiusöljy ja vakkarini Nivean silmämeikinpoistoaine olivat mieluisia. Markettituotteita oli paljon, mutta toimivia sellaisia.



Joulukuu 7
Vuoden viimeinen boksi jatkoi tutulla linjalla. Shampoota, käsivoidetta ja hammastahnaa. Ainoa valopilkku oli Laveran luonnollinen huulikiilto. Bokseissa saisi olla enemmän luonnonkosmetiikkaa, koska koko vuonna tuli vain kaksi luonnollista tuotetta, Laveran huulikiilto ja Bella Pierren hohtopuuteri.


Olen tilannut boksia jo aika pitkään, ja nyt pohdin mitä teen ensi vuonna. Jatkanko tilausta, koska onhan se kiva saada joka kuukausi yllätyslaatikko ja kokeilla tuotteita, joita ei muuten ostaisi. Mutta sitten kun tein tämän vuosikatsauksen, niin on aika selvää, että tosi moni tuote lähti kiertooon ja aika harva pääsi käyttöön. Jos etukäteen saisi tietää mitä laatikko sisältää, niin useampi boksi olisi jäänyt tilaamatta.

Ensi vuonna aion siis jättää Livboxin väliin, mutta esimerkiksi bloggaajaboksin hankin varmasti, koska se on aina ollut todella laadukas. Tuleviin bokseihin toivoisin vähemmän markettimerkkejä ja enemmän luonnonkosmetiikkaa. Livboxiin toivotaan aina lisää meikkejä, mutta joka boksissa oli vähintään yksi meikkituote (marraskuussa oli tosin vain värillinen huulivoide), joten kyllähän niitä siis tulee. Pieni tauko bokseilusta on tarpeen, mutta veikkaanpa, että tulen jännityksellä seuraamaan mitä Livbox jatkossa sisältää. 

12 kommenttia:

  1. Maaliskuu ja syyskuu oli selkeästi parhaimmat boxit tänä vuonna, mutta aika mollivoittoisia oli laatikoiden sisällöt muuten koko vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsit siis samoista kuin minäkin :). Jos muut boksit olisivat edes vähänkään bloggaajaboksin tasoa, niin tilauksen miettimistä ei tarvitsisi pohtia.

      Poista
  2. Mielenkiintoista lukea ja muistella :) jos pitäisi valita muutama paras niin Tammikuu Lumenen naamion ja jätettävän hiustuotteet takia, mulla oli siis eri sisältö. Heinä- ja elokuu olivat myös mieluisia. Marraskuu oli floppi koska mulla oli se legendaarinen liukuvoide Herbinan tilalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä tapa nähdä, että mitä bokseissa tuli. Onneksi joka laatikossa tuntui sentään olevan edes yksi tai kaksi mieluista tuotetta, mutta silti kertyy kauheasti ylimääräistä tavaraa kaappeihin eteenpäin annettavaksi :)

      Poista
  3. Kiva lukea sun ajatuksia vuoden bokseista. Mulle eka LivBox tuli heinäkuussa ja mielestäni ainut oikeasti hyvä oli bloggaajaboksi. Mä keskeytin tilauksen myös, mutta eiköhän bloggaajaboksi tule hakittua :) Muita ihan hyviä bokseja oli mun mielestä elo- ja marraskuun boksit, loput ol sitten enemmän tai vähemmän floppeja. Toivoisin myös enemmän joko luonnonkosmetiikkaa tai sitten muuten vain merkkejä, joita ei ihan Prismasta saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markettimerkkien vähentäminen tekisi Livboxista paljon houkuttelevamman. Itse en ainakaan helposti osta esim. kampaamoiden hiustuotteita, mutta jos boksin mukana tulee näyte, niin sitten se voi houkuttaa kalliimpien tuotteiden ostamiseen :)

      Poista
  4. Mä en oikeen osaa sanoa mikä tämän vuoden boxeista on ollut paras. Mikään boxi ei ole herättänyt suuria riemunkiljahduksia. Mutta joukossa on ollut myös paljon hyviä tuotteitakin, kuten Nivean misellivesi, Herbinan kuorintavoide, Laveran huulikiilto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle paras oli selkeästi bloggaajaboksi, jossa tuli paljon mielenkiintoisia tuotteita. Vaikka kyllä siitäkin nurinaa saatiin aikaan, koska Carmex on tullut aiemmin ja muistaakseni myös Dermalogican kuorintakin :)

      Poista
  5. Syyskuun bloggaajaboksi oli mun ehdoton suosikkini :) Mäkin ihan yllätyin siitä, kun tossa pari päivää sitten laskeskelin kuinka paljon oon itse ottanut näitä boksien tuotteita käyttöön ja paljonko niitä on lähtenyt eteenpäin. Yllättävän paljon niitä olen muille antanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvä ja todellisuuden paljastava tapa saada selville, että mitäs bokseissa tuli ja onko tuotteet päätyneet käyttöön. Vastaus oli enemmän jälkimmäinen, joten ei pitäisi harmittaa, etten jatka enää tilausta :)

      Poista
  6. Oma Livbox matka päättyi kolme boxia sitten ja ei siihen ollut oikein mitään syytä, ei ainakaan tyytymättömyyttä. Pikemminkin tuli niin paljon tuotteita, joita en vaan tarvinut. <3

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeettomien tuotteiden kaappeihin kerääntyminen on vaan yksi väistämätön asia, kun bokseja tilaa. Kaikkea ei halua/ehdi käyttää :)

      Poista