lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mikä sinua liikuttaa?

En ole kovin trendikäs mitä urheiluun tulee. Minua ei ole aikoinaan löytänyt aerobicistä, zumbasta tai tämän hetken fitnessbuumin houkuttamana hikoilemassa salilta. Minut löytää ulkoa. Olen joko kävelyllä tai pyöräilemässä parin tunnin lenkillä. Korvillani ei ole kuulokkeita piilottamassa linnunlaulua, vaan haluan nähdä ja kuulla kaiken, kuten myös muut ulkona liikkujat ihan turvallisuuden takia.


Raikas ilma, sateen tuoksu tai puussa vipeltävät oravat eivät jää minulta huomaamatta. Ulkona liikkuessa näkee aina jotain mielenkiintoista ja maisema vaihtuu koko ajan. Jos en olisi viime jouluna lähtenyt ulos iltayhdeksän jälkeen -25 asteen pakkasessa, niin minulta olisi jäänyt näkemättä paras luontobongaukseni. Kettu pinkaisi tien yli ja hetken olin aivan äimänä kettusen tuuheasta hännästä. Tai ne lukuisat revontulet, jotka olisivat jääneet sisällä istuessa huomaamatta. 

Joskus ulos mennessä olo voi olla nuutunut eikä mikään huvita. Vettä ripsii, on kylmä tai väsyttää. En minäkään joka kerta ilosta hingu ulos mennessä ja joskus jään telkun ääreen. Mutta sitten kun menen ulos, niin en ole kertaakaan todennut, että olisinpa jäänyt kotiin.


Urheiluaiheiseen postaukseen minut innoitti Buzzadorilta saamani Teho Sport proteiinipatukat, jotka sopivat treenin jälkeen syötäväksi tai ateriankorvikkeeksi. Itse monesti nappaan patukan laukkuun varalle, jos nälkä iskee. Koska mikään ei ole inhottavampaa kuin kesken päivän iskevä väsymys, jos edellisestä syömisestä ehtii venyä liian kauan aikaa. Mikä parasta, niin tarjolla on myös vähäsokerisia proteiinipatukoita. Ylla näkyvä vähäsokerinen Hasselpähkinä nousi suosikikseni sen riisimuromaisen koostumuksen takia, joka on oikeasti soijarouhetta. Proteiinipatukoissa on yleensä tuttu ominaismaku, mutta tässä en huomannut sellaista lainkaan.



En syö proteiinipatukoita säännöllisesti, mutta 1-2 kertaa kuussa, jos on kova nälkä, niin oikeaa ruokaa odotellessa nämä käyvät ensiavusta. Syön vaikka puolikkaan pahimpaan hätään, ettei iske nälkäkänkkäränkkä, joka on ihan tuttu aikuisellekin :D

Olisi hauska kuulla löytyykö ruudun takaa intohimoisia urheilijoita vai arjen hyötyliikkujia?


Tuotteet on saatu Buzzadorin kautta.

4 kommenttia:

  1. Mulla oli ennen "addiktio" iHerbin Clif Builders-patukoihin, ne muistuivat mieleen näitä kuvia katsoessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua on pitkään houkuttanut Quest Bar patukat, koska ne ovat lähes sokerittomia, mutta hinnat ovat aika korkeat :)

      Poista
  2. Mäkin muuten vannon arjen hyötyliikunnan nimeen, en ole yhtään salilla kävijä tai zumbaaja tai cross-fit-meiningeissä mukana :D Mikään ei ole niin parasta vapaapäivänä kuin suunnata ulos pitkälle kävelylenkille :) Pyöräilykin on kivaa, mulla tosin työpaikka ei ole järkevän pyörämatkan päässä. Jos olisi ja jos töissä olisi suihkumahdollisuus, varmaan pyöräilisin paljon enemmän! Mäkin kuuntelen luonnon ääniä, ja kun ei ole kuulokkeet korvilla tulee huomioitua muutkin kanssaliikkujat ja liikenne paremmin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis mennään. Ennen kuuntelin musiikkia lenkillä, mutta kai sitä on tullut vanhaksi ja mieluummin tarkkailen liikennettä sekä luontoa :D.

      Poista