maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mitä ostaa Lontoosta?

Olen lähdössä kesän aikana Lontooseen, joten ajattelin koota listan tuotteista, joita voisin kenties ostaa. "Ongelmaksi" kuitenkin muodostui se, että monia kivoja merkkejä saa netin kautta tilattua, joten ehkä pieni uutuuksien jännittävyys puuttuu Lontoon kosmetiikkaviidakosta. Kalliimmat tuotemerkit ovat varmasti asia erikseen, mutta tykkään juuri etsiä niitä halpoja helmiä.


Saksan matkoilla rakastan sitä, että voin mennä vaikkapa DM-kauppaan, joka on täynnä superhalpaa (luonnon)kosmetiikkaa, jota ei muualta saa. Mutta Briteissä vaikkapa jo pelkästään Superdrug myy monia tuttuja sarjoja kuten MUA, Makeup Revolution, I Heart Makeup, Zoella ym. Hyviä tuotemerkkejä, mutta viitsiikö niitä ostaa reissusta, jos voin kotisohvaltakin shoppailla samoja tuotteita? No, varmaan jotain tälläisiä tuotteita tulee silti ostettua, kun ne pääsee livenä näkemään.


Esimerkiksi Bourjoisin tuotteita voi tilata Feeluniquesta, mutta silti Delice de Poudre Duo houkuttaa. Ihanaan suklaalevymuotoon on pakattu aurinkopuuteri ja highlighter.


Maybellinen Master Sculpt aurinkopuuteria ja korostussettiä ei Suomessa ainakaan vielä myydä, mutta tämäkin olisi kiva kesään.


No7 Stay Perfect primeria on suositeltu monissa ulkomaisissa blogeissa. Sarja on katoamassa kotimaan markkinoilta, enkä yhtään muista onko juuri tätä primeria myyty Suomessa.


Seventeen on halpa merkki, mutta monessa blogissa on nostettu esiin Stay Time meikkivoide, jonka pitäisi pysyä kasvoilla koko päivän. Ostan tämän ehdottomasti kokeiluun, jos löytyy oikea sävy.



Patisserie De Bain merkkiä myydään vain Superdrugissa, ja käsivoiteista löytyy ihanan kuuloisia tuoksuja, kuten Lemon Bon-Bon. 


OGX hiustenhoitotuotteet ovat kehuttuja, joten merkin kokeileminen kiinnostaisi. Vaikka kyllä näitäkin netistä saisi, mutta saanpa hankittua helposti lisää, jos näihin hullaannun.


Ponds´s tuotteet ovat nousseet esiin parikin kertaa, kun googlasin hyviä löytöjä. Esimerkiksi tällä Cold Cream Cleanserillä saa meikin poistettua tehokkaasti, mutta kosteuttavalla tavalla.


Soap & Glory on varmaan se ykköshoukutin monelle, jotka suuntaavat Britteihin. Ainakin Sugar Crush-sarjaa on pakko ostaa.

Soap & Gloryn kopioitakin riittää ainakin parin merkin verran. Tescon valikoimiin kuuluu Along Came Betty-tuotteita.


Ja Sainsburys myy Dirty Works-sarjaa. Näitäkin voisin kokeilla, koska onhan merkkien pakkaukset valloittavia!


Kikoa saa tilattua Suomeen, mutta todella kalliilla postikuluilla, joten ehkä liikkeessä voisi pyörähtää.


Jos olisin tehnyt tämän listan pari vuotta sitten, niin silloin haaveilisin lähinnä vain värikosmetiikan ostamisesta. Nykyään ostan mieluiten ihonhoitotuotteita ja meikeistä primereita, meikkivoiteita ja ripsivärejä. Mitään suurta haalintaa en aio Lontoossa tehdä, mutta epäilemättä Superdrug ja Boots tulee kierrettyä parikin kertaa.

Mitä sinä ostaisit Lontoosta tai onko mitään suosituksia hyvistä kosmetiikkakaupoista?

16 kommenttia:

  1. Dirty Worksilta suosittelen kokeilemaan käsirasvaa, on yksi lemppareistani :) OGX-tukkatuotteiden osalta kannattaa tutkia lähin Citymarket, sillä toissa viikolla törmäsin merkin tuotteisiin Pirkkalan (!) Cittarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, käsivoiteita kuluu aina :). Hah, tätä just tarkoitin, että kohta kaikkia tuotemerkkejä saa ihan vain lähikaupasta ostettua :D

      Poista
  2. Kävisin ainakin hipelöimässä Charlotte Tilburya ja muita selemerkkejä mitä ei täältä saa. Myydäänkö Hourglassiakin siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan pysyä aika halpislinjalla, mutta toki kalliimpien merkkien kohdalla valikoimat ovat varmasti paremmat verrattuna Suomeen :)

      Poista
  3. Mä varmaan kiertelisin ja katselin tuotteita, joita ei saa Suomesta. Ainakin Bootsille kannattaa mennä, siellä on paljon tarjouksia maksa 2 ota 3 -tyyliin. Kannattaa kurkata myös Elisan shoppailuvinkit: http://liiallisuuksia.purkkimafia.fi/2014/01/kosmetiikkashoppailua-lontoossa-osa-1/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kiertelen ja koetan etsiä kivoja merkkejä, joita ei Suomesta löydy, mutta netin kautta on niin moni tuote saatavilla. Pitääpä lukea tuo teksti :)

      Poista
  4. Ostin pari kk sitten lontoon reissulta tuon OGXn argan oil ja coxonut water hoitoaineet. Perrymys oli aika kova, ei ollut niin hyviä mitä ihmiset hehkuttaa. Ihan peruskauraa. Tosin voihan ne sopia muille, mutta itse jäin kaipaamaan lisää kosteutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että eri hiuksissa toimii eri aineet, mutta kokeilemallahan se selviää :)

      Poista
  5. Odotan mielenkiinnolla mitä tuot Lontoosta tullessasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin odotan innolla mitä sieltä löytyy, koska en ole aiemmin Lontoossa käynyt :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Loppukuusta olen siellä, en viitsi tähän ihan tarkkoja aikoja laittaa :)

      Poista
    2. OK; hanki sitten kiireen kaupalla Bootsin kortti, lähetttävät sen Suomeen. Mun blogissani lienee juttua siitäkin ja Google on hyvä kaveri.

      Reissaan paljon ympäriämpäri, mutta aina voi tavoitella Länsilontoosta tästä numerosta: +44 7756 061385

      Mitä tulee ostoksiin, niin jotakin on blogissani!

      Poista
  7. Mä varmaankin hamstraisin Lontoosta Superdrugin B-meikkejä, kokemusta ei ole mutta onhan noita kelpuutettu Brit Awardseihinkin! http://www.superdrug.com/brandshop/B/makeup Ja olisin ehkä niinkin tylsä, että menisin Marks&Spencerin kosmetiikkaosastolle nuuhkimaan myös Autographeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. B-merkkiin olenkin törmännyt, mutta pitääpä siihenkin vielä perehtyä lisää :). Autograph onkin ihan uusi merkki, kiitos vinkeistä :)

      Poista