torstai 19. huhtikuuta 2018

Kurkkaan mun päivään

Sain Zaza´s Petals -blogin Sarilta kivan haasteen, jossa näytetään viisi kuvaa kuukaudesta. Blogini keskittyy lähinnä kosmetiikkaan enkä juuri kerro itsestäni täällä ruudun takana. Olen niin mysteerinen, no ei sentään :D. Ajattelin kuitenkin hiukan kertoa yhdestä päivästani huhtikuussa. Muutin siis haasteen ajatusta, ja nappasin nämä kuvat  päivän aikana ah niin surkealla kännykälläni. Minun pitäisi ostaa parempi kännykkä, mutta kun vanha toimii niin sen ostaminen on vain venynyt :)


Kameroista puheen ollen haluaisin myös blogikäyttöön paremman kameran, koska olen niin monta kertaa tuskastellut nykyisen Olympuksen laadun kanssa. Olen jatkanut markkinoinnin opintojani, ja joihin liittyvässä työharjoittelussa olen päässyt kuvaamaan. Käytössä on tosi kiva Fujin kamera. Sopivan pieni ja helppo kamera minun makuun. Pitääpä tarkistaa kameran malli, jos vaikka kiinnostuisin tästä enemmän.


Työpöydälläni on aina kaksi mukia. Toinen vedelle ja omansa kahville. Nyt joku luulee, että olen muumimukihullu ja kahviaddikti. En juurikaan välitä muumijutuista (pikkusen tykkään kuitenkin :D) ja kahviakin juon lähinnä vain niin, että laitan puolet maitoa sekaan. 

Kuvan lähde.

Luppoaikoina töissä olen miettinyt minne lähtisimme kesällä. Yleensä teen kesällä pari reissua euroopan kohteisiin, ja viime vuonna suuntana oli Riika ja Kööpenhamina. Budapest on alkanut ainakin kiinnostamaan. Mietityttää vaan onkohan siellä hurjat helteet, kuten monessa paikassa varoitellaan. No toisaalta Suomen kesä on kylmä, joten pieni lämpöhoito voisi tehdä hyvää. Ehkäpä myös Berliini voisi olla kiva parin vuoden tauon jälkeen. Olen käynyt Berliinissä kaksi kertaa, ja siellä oli ekalla kerralla koko reilun viikon ajan yli 30 astetta lämmintä, joten eihän sitä tiedä missä helle iskee.


Iltapäivällä kipaisin kaupan kautta. Olin koko päivän makustellut ajatuksella, joten ostin pari erkkimunkkia, ja menin poikaystävän luo katsomaan Liigan finaaleita. Olen hurjan perso kaikille herkuille, joissa on kermaa!


Voisin hehkuttaa kevättä vaikka kuinka paljon, koska energian määrä on jotain aivan huikeaa verrattuna talveen. Talvella ei tulisi mieleenkään lähteä ulos enää seitsemän jälkeen, mutta nyt valon takia voi lähteä lenkille vaikka ysiltä. Kuinka mahtavaa on pyöräillä ilta-auringossa ja fiilistellä luonnon heräämistä uuteen kukoistukseen. Kunhan tiet vielä saataisiin harjattua hiekasta puhtaaksi, niin kesäkruisailu on valmis alkamaan :)

8 kommenttia:

  1. Kiva, että teit tämä, "mysteeri leidi"<3 Kööpenhamina on mun matkustuslistalla ollut jo pitkään niinkin relevantista syystä, että tanskalaiset ovat jonkun tutkimuksen mukaan maailman onnellisimpia ihmisiä. Ehkä sieltä tarttuisi itseenkin jokin onnellisuuden kipinä tai sinnepäin;)
    Valon määrä tosin korreloi onnellisuuden tunteen kanssa kummasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että tykkäsit :D. Kööpenhaminassa oli tosi hyvä fiilis, ja ihmiset olivat iloisia. Jos pitäisi jonnekin muuttaa ulkomaille, niin Köpis voisi olla yksi kohde.

      Poista
  2. Kiva kurkistaa sunkin kulissien taaksen. Muumimukijuttu tuli yllärinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaisi olla lifestyle-bloggaaja, koska tämänkin verran itsestä kertominen jännitti hiukan. Haha, on mulla kotona yksi muumimuki, mutten ole ostanut sitä itse :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Erkkimunkki on melko kuohkeasta taikinasta tehty leivos, jonka välissä on kermaa ja hilloa :)

      Poista