maanantai 9. huhtikuuta 2018

Mizon pinkkipuuteri finneille

Teksti sisältää mainoslinkin.


Usealla kosmetiikkamerkillä tuntuu olevan tälläinen finnit nitistävä tuote, joista ainakin Lieracin versio on minulle blogeista tuttu. Tilailin viime syksynä paljon korealaista kosmetiikkaa, joista yksi tuote oli Mizonin Acence Blemish Out Pink Spot tehotuote finneille. Olin jo pitkään etsinyt jotain hyvää finnin tappajaa, ja sen minä tästä sainkin.


Pulloa ei pidä sekoittaa ennen käyttöä, joten voikin olla pieni yllätys, kun avaat paketin ja näet tälläisen pinkin sisällön. Mutta ainekset erottautuvat toisistaan, kun pullo saa olla pystyasennossa. Pumpulipuikko dipataan pullon pohjalle, jonne pinkkiaine laskeutuu ja juuri sitä levitetään finnin päälle. Tuotetta on hyvä käyttää yöaikaan, jotta se saa vaikuttaa tarpeeksi kauan. Olen kuitenkin käyttänyt tätä myös päivällä ja piilottanut pinkin finnin meikkivoiteen alle. 

Yleensä Mizon ei saa finniä katoamaan pois kertakäsittelyllä, mutta aine kuivattaa näppyä eli pienentää sitä tosi hyvin. Muutaman pikkuisen ja parantumassa olevan näpyn olen saanut katoamaan nopeastikin. 


Mizonin tehon taustalla on AHA- ja BHA hapot, sekä tulehdusta rauhoittava kalamiini. Alemmassa kuvassa on sekoittamaton eli käyttövalmis pullo, jossa ainesosat AHA ja BHA (keltainen osa) sekä kalamiini (pinkki puoli) ovat erottautuneet.


Mizon Acence Blemish Out Pink Spot hoituotteen voi ostaa Bearel verkkokaupasta*.

Otan tämän usein matkoillekin mukaan, koska etenkin lentäminen saa ihoni kukkimaan. Se on lähes takuuvarma näky, että lennon jälkeen kasvoissani on jonkinlainen tukkeuma :D


*mainoslinkki.

14 kommenttia:

  1. Ooh, mielenkiintoista! Olen käyttänyt vastaavia Lieracilta ja Mario Badesculta mutta vertailun vuoksi ois kiva kokeilla tätäkin. Hintakin on passeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebaystä kun tilaa niin saa tosi halvalla, mutta mua houkuttaisi kokeilla myös näitä mainitsemiasi merkkejä, koska niitä aina kehutaan. Tosin onneksi saan finnejä aika harvoin, joten ehkä ei kannata jemmata purkkeja kaappiin :D

      Poista
    2. Nonnis, tulin lunttaamaan tämän tuotteet tarkat speksit, sillä mun molemmat vastaavat tuotteet olivat kuivuneet pulloihinsa. Nykyään harvoin on finnejä, joten siksi kai näin pääsi käymään. Tällä viikolla tietenkin tuli naamaräjähdys, joten lähden etsiskelemään tätä ebayn ihmemaasta...

      Poista
    3. Toivottavasti tykkäät, jos päädyt kokeilemaan :)

      Poista
  2. Jännä koostumus. Pulloa tekisi mieli ravistaa. Ulkoasu on kaunis ja houkuttelevan pinkki. Meiltä voisi löytyä käyttäjä tälle, joten tämä täytyy muistaa :).

    VastaaPoista
  3. Mulla on se Mario Badescun vastaava tuote. Pullo kylläkin vetelee jo viimeisiään, mutta onpahan ollut hyvä tuote.Tää Mizonin versio voisi olla sen korvaaja, kun MB:n hinta on elevenillä noussut sen jälkeen, kun omani sieltä tilasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MB onkin toinen tuote, joka on tullut Lieracin lisäksi usein vastaan :)

      Poista
  4. Miten jännä tuote ja oikeasti kaiken kukkuraksi hurjan söpö ja vielä finneille. :) Kivaa uutta viikkoa Maija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksiosainen koostumus on kyllä mukavan erikoinen. Mukavaa viikkoa myös Tiia :)

      Poista
  5. Onpa mielenkiintoinen tuote. Kyllä korealaiset osaa:)

    VastaaPoista
  6. Tää on Mizonilta seuraavana mun ostoslistalla, myönnän vähän hurahtaneeni brändiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin olen just miettinyt että omistan vaikka mitä Mizonin tuotteita, joten hurahduksesta voidaan puhua :)

      Poista