tiistai 7. elokuuta 2018

Cattier Paris hoitaa hiukset

Kuivat hiukset ovat minulle tuttu ongelma, jonka takia tykkään erityisesti hiusmaskeista. Käytän niitä joskus jopa päivittäin, jos hiukset tuntuvat kaipaavan kosteutta. Kesällä esimerkiksi aurinko ja uiminen voivat rapsakoittaa hiuksia, koska hellepäiviä on riittänyt. Cattier Paris on ranskalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka ihonhoitotuotteista minulla on kokemusta, mutta nyt oli ilo tutustua miten saadaan hiuksiin eloa.


Muun muassa cupuacu-voita ja bambu-uutetta sisältävä Repairing Mask tulee suosikkimuodossani eli purkissa. Tykkään kovasti kaapaista sormilla täyteläisen paksua naamiota. Tätä on myös ihana harjata hiuksiin, jotta kosteuden janoiset latvatkin saavat varmasti naamiokuorrutteen. Cattier Parisin naamion vaikutusaika on vain 5-10 minuuttia, joka sopii kiireisemmällekin ainakin kerran viikossa käytettäväksi. 

Naamio tuoksuu suloisen makealle. Minulla tulee mieleen viinirypäle, vaikka inci-listan mukaan tuoksun pitäisi olla enemmän sitruksinen. Mutta se voi olla vaan minun nokkani, joka haistaa väärin :). Hiukset eivät ole pesun jälkeen löysää huttua, joten naamio ei ole liian raskas hennoillekaan hiuksille. Tälläiset naamiot ovat mielestäni erityisen kivoja, jotka hoitavat mutteivat latista turhaan. 


Multi-Purpose Dry Oil ei olekaan vain hiuksille, vaan on nimensä mukaisesti monipuolinen tuote. Jaksan aina suositella öljyjä, koska ne voivat säästää pullon tai parin ostamiselta. Cattier Parisin kuivaöljyä voi nimittäin käyttää kasvoille, vartalolle ja hiuksiin. Öljy koostuu esimerkiksi argan-, jojoba- ja auringonkukanöljyistä. 

Tuoksu on melko vahva, ja kukkaisen makea. Se voi ehkä häiritä joitakin kasvoilla, ja itse olenkin käyttänyt tätä mieluiten vartalolle ja hiuksiin. Kuivaöljynä tuote ei jää pyörimään kauaksi iholle, vaan imeytyy nopeasti. Hiuksille, etenkin kuiville latvoille tämä antaa tekohengitystä ja sileyttä. Olen yleensä suihkauttanut öljyä ensin käsiin, siitä hieronut enimmät latvaan ja loput pituuksiin. Suihkepullo toimii muuten tosi hyvin, koska öljy on melko kevyttä, joten spray on sille oiva ja kätevä valinta.


Cattier Paris -tuotteita voi ostaa monesta luonnonkosmetiikkaa myyvästä kaupasta, kuten Ruohonjuuresta, Hyvinvoinnin Tavaratalosta tai vaikka maahantuojalta NHS-nettikaupasta. Cattier Paris Regenerating Mask kuiville hiuksille maksaa noin 25 € ja Multi-Purpose Dry Oil 23 €.


Tuotteet on saatu testiin.

8 kommenttia:

  1. Cattierilla on hyviä ja suht edullisia ihonhoitotuotteita, mutta muita en olekaan testaillut. Öljy kuulosta tosi hyvältä. Käytän itse jatkuvasti öljyjä hiuksiin ja talvella kropalla, koska se on minusta kätevämpi levittää kuin voiteet:) Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoimissa on tosiaan hyviä ja edullisia tuotteita, esim. epäpuhtaan ihon hoitogeeli on yksi suosikkini ja maksaa vain kympin. Tämä öljy on tosi kiva ja monipuolinen tuote :)

      Poista
  2. Naamio kuulosti tosi hyvältä, sitä voisi melkein kokeilla. Olen meinaten naamioiden suuri ystävä, ainakin kerran viikossa tulee käytettyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään niin paljon naamion tuoksusta, joten useamminkin kuin kerran viikossa tulee sitä käytettyä :D

      Poista
  3. Tuo kuivaöljy on niin ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla hiustenhoitorutiini muuttuikin kun pätkäisin hiukset, mutta helpompaan suuntaan :D Luulen, että tykkäisin tuosta hiusnaamiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyet hiukset olisivat niin huolettomat kesällä, koska ne kuivuvat äkkiä eivätkä vaadi niin paljon hoitotuotteita. Pitäisi itsekin napsaista taas latvoja pois :)

      Poista