sunnuntai 19. elokuuta 2018

Näytteiden erilaiset muodot

Näytekokoiset tuotteet ja näytepussit ovat mielestäni loistavia kokeiluun. Mielenkiintoisesta tuotteesta saa ensivaikutelman ja näytepussin käyttäminen voi johtaa täysikokoisen tuotteen ostamiseen. Mutta silti laatikoihin kertyy pusseja, joita ei tule avattua. Mielestäni myös pakkaustavalla on yksi iso vaikutin viitsinkö kokeilla näytettä.


Paras näytemuoto on pakkaus, jonka saa myös suljettua uudelleen. Erilaiset minituubit ja -pullot ovat helppokäyttöisiä ja sisältävät sen verran tavaraa, että tuotteesta saa kunnollisen mielipiteen muodostettua.


Näytepussinkin pakkauksen voi tuunata erilaiseksi. Benefitin puuterinäyte sisältää siveltimen, joten tämän voi ottaa vaikkapa lyhyelle matkalle mukaan. Jotenkin suloista, että pikkusuti on sisällytetty näyttepakkaukseen. Toisaalta en itse varmaan käyttäisi sitä kuin hätätilanteessa, joten sivellin on vähän turhaa muoviroskaa. Vai ovatko näytepussit jo lähtökohdiltaan ihan turhia huomioiden kuinka moni pussukka päätyy avaamattomana roskiin.


Suurin osa näytteistä on kuitenkin näitä perinteisiä auki revittäviä ja leikattavia muovipusseja. Täytyy olla oikeasti kiinnostava tuote, jotta jaksan näiden kanssa leikkiä. Avatut pussit kuivuvat nopeasti, ja onhan näitä vähän hankala käyttää, kun koettaa puristaa ainetta ulos juuri sopivan verran.


Dermosilin näytteet ovat mielestäni parhaita pussukoita. Ei tarvita saksia, vaan pussia taivutetaan ja se napsahtaa keskeltä auki. Todella näppärää! Kuvan sheavoide oli vähän kuivahtanut, mutta onneksi sain sieltä puristettua jotain ulos ihan vain kuvaa varten.


Tavallisen markettituotteen näytteenkin voi saada mielenkiintoiseksi. Pistetään jättikokoinen Palmoliven suihkugeeli Superdrug-mainoslehden kanteen ja johan alkaa asiakkaita kiinnostamaan. Tarkkasilmäinen voi bongata, että lehti on vuodelta 2015, jolloin kävin Lontoossa. En ole tätä sentään niin montaa vuotta säilyttänyt, vaan olen ottanut postauksen kuvat jo parisen vuotta sitten. Hah, minulla on luonnoksissa vanhoja jemmoja :D

Minusta Superdrugin oma mainoslehti on aika loistava idea markkinoinnin kannalta. Lehti näyttää ensivilkaisulta tavalliselta naistenlehdeltä, mutta se on kuitenkin täynnä juttuja julkkiksista ja heidän omista suosikkituotteista Superdrugin valikoimista. Ja toki mukana on esittelyjä uusista kosmetiikkatuotteista, joten luin lehden innolla kannesta kanteen. Superdrug on siis brittiläinen kosmetiikkakauppaketju, josta löytyy etenkin edullisia markettimerkkejä. 


Ovatko näytteet ärsyttävää roskaa vai käytätkö näytteitä säännöllisesti?

16 kommenttia:

  1. Tykkään näytteistä ja käytänkin about kaikki, jotka mulle päätyy. Ainoastaan ehkä meikkivoide näytteet saattaa olla semmoisia, että ne jää laatikkoon pyörimään, kun usein niissä ei sävyt natsaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän meikkivoidenäytteet ovat aina liian tummia. Siksi ne jää mullakin usein testaamatta :)

      Poista
  2. Kyllähän ne tahtoo jäädä laatikoihin pyörimään josta ne saa sitten aikojen päästä heittää suoraan roskiin :(
    Benefitin pussukka on kyllä suloinen, mutta kuten totesit niin turhaa roskaa kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilen usein vain ne mielenkiintoisimmat näytteet, mutta veikkaan että suurin osa menee vanhoina roskiin. Koetan muistaa ottaa matkoille mukaan esim. voidepussukoita, mutta arkena en näytteitä juuri käyttele :)

      Poista
  3. Lähes kaikki näytteet tulee testattua ja saan niitä yleensä esim. miehen äidiltä, kun hän tilailee lehtiä, joiden välistä niitä saa tai saa jostain muualta niitä. Dermosilin lehden mukana tulee yleensä muutama näyte ja ne ovat kyllä kiva lisä. Tilaan jopa itse näytteitä Avonin ja Oriflamen tilausten mukana, jos en ole varma, uskallanko tilata jotain tuotetta täysikokoisena. Yksi heikkous ovat tuoksunäytteet, mutta ne ovatkin tosi näppäriä reissussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermosilin näytteitä kokeilen mieluusti, etenkin niitä kausituotteita, joissa on yleensä mielenkiintoisia juttuja. Se on kyllä tosi kätevää, jos saa tuotenäytteen tilaamalla. Näin voi säästyä hutiostoksilta :)

      Poista
  4. Ne perinteiset littanat pussukat ovat joskus ärsyttäviä, mutta yritän käyttää ainakin kiinnostavimmat tuotenäytteet siitä huolimatta. Parhaita näytteitä ovat pikkutuubit. Ne saa suljettua ja ovat muutenkin hygieenisempiä. Dermosilin näytteiden pakkaustapa on kyllä nerokas. Näytteitä on kiva saada, mutta välillä niitä on aivan liikaa jemmat pullollaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aukileikattavat pussukat tuntuvat usein kertakäyttöisiltä, koska niitä on hankala sulkea ja voiteet kuivuu pussiin. Olen joskus koettanut sulkea niitä ties millä hiusklipsillä, joten se vähentää innokkuutta testailla :)

      Poista
  5. Näytteitä voi kertyä jemmaan asti esim. messuilta. En ikinä leikkaa enkä revi pusseja, vaan painan neulalla nurkkaan reiän, josta tuotetta voi pursottaa. Tuollaisen reiän saa helposti painettua umpeen ja jos vielä taittaa nurkan, sisältö ei kuivu kesken käytön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, vaikka luulen olevani laiska tälläiseen, mutta jos joku oikein hyvä näyte löytyy niin pitää olla tämä mielessä :)

      Poista
  6. Kiva postaus! Mulla on omassa blogissa ollut tän vuoden ajan menossa projekti näiden näytepussukoiden poiskäyttämiseksi. Ja se onki ainut syy, miksi oon oikeesti jaksanut niitä käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaan jätän pussit suosiolla rauhaan ainakin suurimmaksi osaksi, vaikka olenkin lukenut sinun urakkaasi :)

      Poista
  7. Näytteet on kivoja jos ne on just jotain minituubeja, mutta usein kaikki muut pussukat jää vain laatikon pohjalle pyörimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin pussit jää helposti käyttämättä, vaikka välillä koetankin niitä laittaa esille muistuttamaan olemassaolostaan :)

      Poista
  8. Pakko myöntää, että mulle näytepussit on melkein turhaa roskaa :D Pikkutuubit kyllä säilön yhteen laatikkoon! Tosin se laatikkokin on jo ihan piripintaan täysi ja osa näytteistä on jo varmaan vanhentunutkin, vaikka just puoli vuotta sitten kävin kaikki pikkutuubit läpi :D Matkoilla ne on kätsyjä, mutta noita näytepusseja harvoin testaan, ellei kyseessä ole joku kalliimpi luonnonkosmetiikkatuote! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu, että mitä kalliimpi näyte niin sitä todennäköisemmin sitä haluaa testata. Mutta sellaiset perusmarkettimerkkien voiteet jää lähes aina testaamatta :)

      Poista