maanantai 17. huhtikuuta 2017

Misellivesi on nyt geeli

Hullaannuin misellivesistä niiden saapuessa markkinoille, ja sen jälkeen olen kieli pitkällä testannut kaikki miselli-nimellä kulkevat tuotteet puhdistusliinoista alkaen. Sitten silmäni nauliintuivat Garnierin Micellar Cleansing Gel Wash -miselligeeliin. Se oli nopea käden viuhtaisu, menin kassalle maksamaan ja kohta olin kotona pesemässä meikkejä. Huvittaa että innostuin näin paljon viiden euron markettituotteesta, mutta niin kävi :D


Miselligeeli sopii koko kasvojen pesuun, myös huuli- ja silmämeikille. En ole pitkään aikaan omistanut erillisiä silmämeikinpuhdistuksia, koska haluan hieroa samaa kasvojenpesutuotetta myös luomille. Se on vain kätevää, eikä tarvitse vaihdella pullojen välillä.

Garnierin uutuus on enemmän voidemaista kuin geelimäisen paksua. Miselligeeli vaahtoaa hennosti ja on tuoksultaan pikkuisen hedelmäinen. Se poistaa kasvomeikin iisisti eikä kirvele tai jätä kalvomaista tunnetta ainakaan omiin silmiini. Ripsivärikin lähti siis ongelmitta irti, mutta mikä tärkeintä niin miselligeeli oli hellävarainen. Se putsaa kasvot, muttei jätä pestyä fiilistä iholle. Uutuus on suunnattu normaalille sekä herkälle iholle, ja siltä se tuntui omilla kasvoillanikin. Tehokas ja hellä, siinä on minun tärkeimmät vaatimukset ihonpuhdistukseen.


Garnierin uutuus löytyi Sokokselta hintaan 4,90 €. Pakkauksen etiketti on samanlainen kuin merkin misellivesissä, mutta tämä tulee kätevässä pumppupullossa. Ihastuin miselligeeliin etenkin sen monikäyttöisyyden takia, ja uskon, että tulen ostamaan tätä jatkossakin.

Miselligeeli ei sisällä kohua aiheuttanutta Polyaminopropyl Biguanidea (PHMB), jota on Garnierin misellivesissä. Itse en PHMB-säilöntäainetta erityisesti välttele ja luotan, että sen pitoisuus kosmetiikkatuotteissa on turvallisissa rajoissa.


14 kommenttia:

  1. Tutkailin miselligeeliä Cittarissa yks päivä ja houkutus oli suuri ostaa se välittömästi. En kuitenkaan ostanut, koska geelit ei oikein ole mun juttu. Vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta, joten enköhän kohta ole tämänkin hamsteroinut kätköihini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin tämän heti hyllystä mukaan sen kummempia pohtimatta, koska uutuus oli sen verran kiinnostava eikä vaan taas yksi "erilainen" misellivesi :)

      Poista
  2. Pakko käydä ostamassa tää ja testattava, mähän tykkään niistä misellipuhdistusliinoista aivan hirveästi, just niistä pinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykästyin tähän ihan kunnolla ja geelikoostumuksesta huolimatta se ei kuivata ihoa :)

      Poista
  3. Onpas mielenkiintoinen uutuus, voisin ostaa tätä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta ainakin saa suositukset, ja tämä on tosi kätevä koko meikin pesuun :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen, en ole kuullutkaan ja saattaisi muuten mennä hyllyllä ohi kun muistuttaa niin normi-miselliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaus voi tosiaan ensivilkaisulla näyttää siltä perinteiseltä miselliltä, mutta onneksi tiesin mitä etsiä :)

      Poista
  5. Kuulostaapa hyvältä ja olisi juuri sellainen, joka saattaisi sopia nuoremmalle tyttärelle, jolla on taas ilmestynyt todella paljon miliumeja. Varmaankaa hän ei saa putsattua ihoa tarpeeksi hyvin tuotteilla, mitä olen hänelle tuputtanut. Tämä ei ainakaan ole hinnalla pilattu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geelit ovat yleensä vähän tehokkaampia puhdistustuotteita, joten tämä on ainakin kokeilemisen arvoinen :)

      Poista
  6. Tätä täytyy jossain vaiheessa testata, en tiedä muistatko, mutta rakastan geelimäisiä tuotteita ja olen vähän katkera, kun kosteusvoiteissa ne on liian kevyitä mulle. Mutta tällaisessa putsarissa geeli voisi toimia itsellänikin :) Kiva, että säilöntäaine on vaihdettu joksikin toiseksi! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin ennen geeleistä just kaikissa muissa muodoissa kuin puhdistuksessa, mutta nyt olen kääntänyt mieleni. Muistan että tykkäät geeleistä, koska olen samanlainen :)

      Poista
  7. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta! Mulla oli tosi pitkä tauko, kun en juurikaan koskenut misellivesiin, mutta nyt oon ihastunut niihin taas :) En mä pelkästään niillä pysty meikkiä poistamaan, sillä tarvitsen tehokkaan putsarin silmämeikille, mutta tykkään käyttää misellivesiä meikinpuhdistuksen viimeistelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yleensä aika kevyt meikki myös silmissä, joten en sinänsä vaadi supertehokkaita aineita, mutta kyllä sen huomaa jos ripsiväri ei meinaa lähteä pois millään. Misellivedellä viimeistely kuuluu silti rutiineihin ihan vaan tavankin vuoksi :)

      Poista