keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Madre Labs Astaxanthin Serum

Madre Labs Astaxanthin seerumivoide herätti minussa ihmetystä ja hupia, jonka syy selviää myöhemmin. Kyseessä on siis seerumi, joka lupaa vähentää pieniä hienoja ryppyjä ja parantaa ihon elastisuutta. Huomaa pakkauksen ysärihenkiset tribaalikuviot!


Purkin avatessani olin varma, että seerumi on pilalla, koska voide nökötti rasian pohjalla pallon muodossa. Joskus hieman kuivahtaneet meikkituotteet irtoavat purkin reunoista, joten ihmettelin miten seerumi voi olla vanhentunut, koska purkki oli avaamaton ja voiteessa pitäisi olla vielä reilusti säilymisaikaa. 

En voinut olla vastustamatta kiusausta ja tipautin seerumipallon kädelleni. Hygieniasyistä ei varmaan järkevin veto, mutta tosiaan tässä vaiheessa ajattelin tuotteen olevan jo pilaantunut. Googlatessani kuvia tuotteesta hoksasin, että seerumi vain on koostumukseltaan tälläinen eikä pilalla. 


Seerumin koostumus tuntuu kasvoilla ihanan raikkaalta ja kevyeltä. Tuote on tarkoitettu vanhemmalle iholle, mutta koen ihoni tuntuvan tämän ansiosta pehmeältä ja hieman napakammalta, joten olisi hauska tietää miten hyvin tämä tepsisi aikuisemmilla kasvoilla.


Madre Labs Astaxanthin Serum maksaa iHerbissä vain 4,36 €. Seerumin pakkaus on tehty ympäristöystävällisistä materiaaleista, ja itse seerumin ainekset ovat luonnossa hajoavia. Tuote on myös eläinkokeeton.

6 kommenttia:

  1. Onpas siinä seerumilla hassu olomuoto! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisesta koostumuksesta huolimatta tämä osoittautui oikein kivaksi seerumiksi :D

      Poista
  2. Jo on erikoisen näköistä. :D

    VastaaPoista
  3. Mulla on tältä merkiltä joku toinen purkkiseerumi (korkkaamatta). Hyvä tietää, ettei se välttämättä näytä ihan normaalilta. :D

    VastaaPoista