maanantai 3. huhtikuuta 2017

Lumenen hyaluronitiiviste ja tunnustus blogille

Blogger Recognition Award -haaste on kiertänyt blogeissa ja olen saanut muutaman tunnustuksen, joten tässä tulee vastaukseni seuraaviin kysymyksiin (ja lopussa on juttua kuvissa näkyvistä tuotteista):

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajiksi


Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen:

Blogini näki päivänvalon vuoden 2014 syksyllä. Olin jo pitkään ollut kiinnostunut kosmetiikasta, ja hengailin nettifoorumeilla kauneuden parissa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt täyttämään omaa meikkaamiseen ja ihonhoitoon liittyvää paloani, joten blogi tuntui hyvältä keinolta saada omia ajatuksia ulos. Ei muuta kuin tili Bloggeriin ja kameraostoksille, ja kohta ensimmäinen teksti putkahti ulos.


Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille:

Kirjoita sellaista blogia, jota haluaisit itse lukea. Aito innostus näkyy tekstistä läpi, joten se herättää myös lukijoiden mielenkiinnon. Varaudu siihen, että bloggaaminen vie aikaa tuntikausia ja vapaa-aika kuluu tietokoneen äärellä. Mutta älä anna blogin viedä kaikkea aikaa, vaikka sen kirjoittaminen onkin mukavaa hommaa. Pienet tauot blogista tekevät usein hyvää. Älä stressaa blogista, vaan pidä se mukavana paikkana, jossa on hyvä fiilis :)

Aloitteleva bloggaaja voi saada huimaavan alkuinnostuksen, jolloin haluaa julkaista joka päivä tekstejään ulos ja mieli pursuaa ideoita.  Mutta jossain vaiheessa iskee "laskuhumala", jolloin on hyvä pohtia mihin suuntaan haluaa blogiaan viedä. Moni blogi muuttuu ajan myötä ja hakee muotoaan sitä ominta juttua kohti.


Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi:

Olen saanut tunnustuksen ainakin näiltä bloggaajilta, joten kiitos heille: Smoky Eye Candy / Sanna, Katatuulikki / Kata, Zaza´s Petals / Sari ja Purkit & Purnukat / Vanilliini

En haasta ketään enää tämän tunnustuksen tiimoilta, mutta heitän kylpyhuoneen kosmetiikka-haasteen Sannalle, Katalle, Sarille ja Vanilliinille. Itse esittelin koko kylppärin pulloineen, mutta jokainen voi tehdä haasteen omaan tyyliin, vaikka esittelemällä peilikaapin sisuksen.


Voisin kertoa myös kuvissa vilkkuneista tuotteista, koska Lumenen hyaluronitiiviste on ollut pinnalla ilmestymisestään asti. Vanhan mallista pakkausta myytiin alessa kympillä, joten Instagramissa näkyi melkoisia haalintoja :D. Olen käyttänyt tiivistettä vasta vain reilun viikon, mutta tällä kokemuksella siitä on jäänyt positiivinen fiilis. Nestemäinen koostumus kosteuttaa tosi hyvin ihoa ja ah, hillan tuoksukin on niin ihana. Hyaluronitiiviste jättää iholle tahmean tunteen, joka kuitenkin katoaa, kun päälle levittää vielä seerumin ja kasvovoiteen. Tuote on siis essence (hoitovesi) eli Lumenekin on mukana koreatrendeissä ja ihonhoitotuotteiden kerrostamisessa kasvoille.

Vinkkinä voisin heittää, että hyaluronitiiviste löytyy keskiviikkona Hulluilta Päiviltä hintaan 12,90 €.


Toinen ostamani kotimainen tuote on XZ Mustikka-shampoo, joka on tehty juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Ja kyllä kotimaiset marjat rulettaa tässäkin, koska tuoksu tuo mieleen mustikkaisen mehujään. Shampoo on pesevyydeltään sopivin normaaleille hiuksille, eli minulle sellainen "välipäivän" shampoo hoitavampien tuotteiden välissä käytettynä. XZ -pakkauksien etiketit ovat uudistuneet, ja minusta kaikkiin pulloihin olisi voinut käyttää tätä söpöä piirrostyyliä.


14 kommenttia:

  1. Toi alkuinnostus sai niin muistelemaan omia blogin alkuaikoja tai mulla oli oikeastaan aika erikoinen alku 2011 huhtikuusta 2012 joulukuuhin oli todella vaihteleva tahti, yhtenä kuuna taisi olla vain yksi postaus, mutta toisena yli kymmenenkin. Oikeastaan vasta sen jälkeen vuoden 2013 alussa iski se alkuhuuma vähän kuin jälkikäteen, tein postauksia joka päivä, joinain päivinä muistaakseni jopa kaksi. Vuoden oli tahti kova. Sitten vähensin postaukset viiteen viikossa ja lopulta pari vuotta sitten neljään, tosin mietin aina välillä viiden postauksen tahtiin takaisin siirtymistä ja joskus saattaa ylimääräinen postaus tulla, jos siltä tuntuu. Lomalla ollessa olen lomalla, jos ehdin niin olen aina ajoittanut sen ajaksi muutamia etukäteen kirjoitettuja postauksia, mutta blogiin en varsinaisesti silloin koske, silloin tehdään muita juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa kirjoitin postauksen joka päivä, josta se sitten rauhoittui pikkuhiljaa, joten voin samaistua tähän. Epäilen, että monelle käy näin :). Kesällä voin pitää monen viikon blogiloman, ja se tekee hyvää, ettei mieti blogia lainkaan.

      Poista
  2. Kiitos itsellesi! <3 Mulle tuli yllätyksenä kuinka aikaa vievää puuhaa bloggaus on. Saan hyvin harvoin tehtyä postauksen alusta loppuun yhdessä päivässä. Musta tuntuu, että mulla on jonkinsortin lukihäiriö. Pääni on täynnä tarinoita, mutta niiden laittaminen sanoiksi takeltelee. :/

    Ihan mahtava kylppärihaaste! Otan sen ehdottomasti vastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että joskus kirjoittaminen sujuu kuin vettä vaan ja sitten toisena päivänä teksti on ihan tök tök. Ja kirjoitusvirheitä löytyy vaikka lukisin tekstin monta kertaa. Mahtavaa, jos teet haasteen :)

      Poista
  3. Kiitos, Maija, haasteesta:) Pitääkin ruveta järjestelemään paikkoja kuvauskuntoon;)
    Kiitos myös Hullut päivät -vinkistä. En ehtinyt käydä 3+1 päivillä hakemassa Lumenen hyaluroniessenceä. Vähänkös harmitti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en siivonnut juuri yhtään, joten sitä ei kannata stressata :). Toivottavasti saat omasi hulareilta, koska tälle voi olla kova kysyntä :)

      Poista
  4. Mun blogi ei ole ollut vielä vuottakaan pystyssä, joten tuo kuvailemasi alkuhuuma on vielä hyvin muistissa :D Muistan, kuinka olisin halunnut julkaista tekstejä joka päivä, mutta sain hillittyä itseni, sillä pelkäsin ideoideni loppuvan kesken. Vielä ei onneksi ole näin käynyt, sillä luonnoksissa on tälläkin hetkellä yli 90 postausta :D

    Lumenen essencen kanssa saa olla nopea, sillä kuulemani mukaan ne loppuivat Sokokselta alle kahdessa tunnissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen oikea postauksien jemmari, koska tekstejä on luonnoksissa 185 :D. Tästä on iso osa sellaisia, jotka eivät koskaan tule julki, mutta voisin pitää aika pitkän blogitauon vain julkaisemalla valmiita tekstejä. Voin kuvitella miten nämä Lumenet menevät kaupaksi, koska sen uuden version 30 euron hinta tuntuu aika kovalta.

      Poista
  5. Bloggaamiseen tosiaan saa kulumaan aikaa ihan älyttömän paljon enkä olisi itse silloin alussa uskonutkaan, kuinka aikaavievää puuhaa tää onkaan. Mutta kuten säkin sanoit, välillä on hyvä pitää myös niitä pieniä taukoja eikä bloggaamisesta pidä ottaa stressiä!

    Mua harmittaa, kun toi hyaluronitiiviste ei mun iholleni sopinut ollenkaan :/ Mulle toi aiheutti siis ihan järkyttävät allergiset reaktiot ja iho meni ihan vereslihalle ton käytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista kadottaa nopeasti ilon, jos hampaat irveessä puurtaa ja vääntää. Tauot tekee hyvää, vaikka vain pari päivää :)

      Mä olen kuullutkin, että kaikilla Lumene ei toiminut. Olisi jännä tietää mikä voi aiheuttaa tuollaisen reaktion.

      Poista
  6. Kiva kun teit tämän haasteen ja kiitos kylppäriaasteesta! Toteutan sen ehdottomasti yhden toisen haasteen jälkeen :) Joskus on kyllä haastavaa löytää tasapaino blogin ja muiden harrastusten välillä, koska bloggaaminen vie niin kauheasti aikaa. Onneksi osaan nykyisin ottaa jo rennommin asian suhteen. Eipä se blogi ja lukijat mihinkään katoa, vaikka ei saisikaan montaa postausta viikossa ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa mä stressasin, ettei kukaan lue blogiani, jos en postaa joka päivä :D. No onneksi tästä on viisastuttu, ja voin hyvillä mielin julkaista tekstin vaikka vain pari kertaa viikossa.

      Poista
  7. Melkoinen määrä sulla postaus-luonnoksia, itsellä kun on yleensä vaan muutama :D

    Kiitokset haasteesta, pitää toteuttaa se vielä tän viikon aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen innokas miettimään tekstejä, mutta sitten moni jää vain ajatuksen tasolle :D

      Poista