maanantai 1. lokakuuta 2018

Miltä näyttää kosmetiikkabloggaajan kylppärissä? osa 2

Muutin vuodenvaihteessa, joten nyt on uusi kylpyhuone kosmetiikkoineen esiteltäväksi. Edellisen jutun kylppäristäni voi lukea täältä. Uskon, että isoin muutos näiden kahden välillä on tuotteiden määrä. Aiempi kylpyhuoneeni oli erittäin iso, mutta nyt asun vanhassa puutalossa, johon on jälkikäteen tehty pesutilat ja ne ovat aika naftit. Toki olen tännekin saanut kosmetiikkaa hyvin ahdettua, mutten aivan holtittomasti. Käytän nykyään enemmän tuotteita loppuun ennen uuden avaamista, joten maltti pysyy paremmin hallussa. 


Ylimmässä kuvassa näkyi yleiskuva kylppäristä. Heti oikealla on suihku, jossa on hylly kaikelle tarpeelliselle. Sieltä löytyy Organic Shopin vartalokuorinta, Garnierin hiusnaamio, KC Professionalin sävyttävä tehohoito, Aisti suihkugeeli ja Biozellin syväpuhdistava shampoo.


Alemmassa osiossa on Natura Siberican hiuspohjankuorinta, i+m Naturkosmetikin puhdistusgeeli, J.Mäki shampoo ja hoitoaine sekä myös toinen hiussävyte, joka on Schwarzkopfin. Lisäksi näiden takaa löytyy pari kuorivaa suihkugeeliä.


Lavuaari on aika täynnä. Mieluiten pitäisin tässä vain saippuan ja miselliveden, eli tuotteet joita käytän eniten. Tilanpuutteen takia purnukoita löytyy, mutta nämä ovat kaikki tarpeen. Pursuilevassa rivissä on vartalovoiteita, kasvovesiä, jätettäviä hoitoaineita ja vartaloöljy. 


Kylppärin kaapista löytyy vasemmalta esimerkiksi voidemaisia puhdistustuotteita, deodorantti ja oikealla on lisää puhdistuspulloja, etenkin vaahtomaiset tuotteet ovat nykyään makuuni. Tykkään selvästi kasvojen pesusta, koska makkarin kaapista löytyy lisää vaikka kuinka monta tuotetta odottamassa näiden loppumista.

Kaapin ylähyllyllä on enemmäkseen kasvonaamioita, joista savimaiset kaverit ovat suosikkejani kuten kuvasta näkyy.


Esittelin vasta myös meikkipöytäni, mutta nyt siirsin meikkipussin pesukoneen päälle lavuaarin viereen. Tänne tulee paremmin luonnonvaloa, ja tykkään meikata seisoaltaan, joten alan varmaan nyt pimeyden lisääntyessä meikata enemmän täällä. Meikkipussia pitää kuitenkin siirrellä ees taas, koska pesukone on päältä avattava. Ehkä hyvä niin, koska senhän tietäisi millainen pullomeri tästä muuten löytyisi :D


Pieni kylpyhuone taitaa  sopia minulle paremmin, koska nyt lattialla ei ole juurikaan tuotteita. En halua jättää tavaroita lojumaan minnekään, koska ne olisivat vain tiellä. Ainoastaan nämä kaksi ovat lattialla, joista toinen on lähes tyhjä Organic Shopin suihkugeeli ihanan raikkaassa mintun tuoksussa.  Evelinen misellivesi on taas hätävara. En halua tuhlata nyt käytössä olevaa Alverden misellivettä esimerkiksi meikkinäytteiden pyyhkimiseen ihosta, koska sitä ei saa kuin ulkomailta. Evelinen iso pullo on joutunut lattialle, koska se ei oikein muualle mahdu.


Olen itseeni tyytyväinen verrattuna ainakin edelliseen kylppäriin, koska nyt on paljon siistimmän näköistä. Mutta silti haaveilen unelmien kylpyhuoneesta, jossa olisi isot kaapit, paljon säilytystilaa ja saisin pulloja piiloon katseilta.


Osa tuotteista on saatu testiin.

6 kommenttia:

  1. Mulla on seuraavalle kylppärille vaatimuksena parempi säilytystila kuin mitä nykyisessä on. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että olisin ihan tyytyväinen jo peilikaappiin. Plussaa olisi myös allaskaappi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ihan ehdottomia, en tiedä miten pärjäisi ilman peilikaappia tai allaskaappia, jonne saa pesuaineita ja vessapaperia jemmaan :)

      Poista
  2. Tällaiset postaukset on hurjan mielenkiintoisia! Jos vaan saataisiin jossain vaiheessa omaan kylppäriin yksi hylly kasattua niin voisin itsekin toteuttaa tän. Nyt niitä purkkeja löytyy vähän turhankin paljon pesukoneen päältä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva lukea sun teksti samasta aiheesta. Mun kone on aika kova tärisemään, joten jos siihen on jotain unohtunut niin se kyllä löytyy pesun jälkeen lattialta :)

      Poista
  3. Sulla tää meininki näyttää vielä jokseenkin hallinnassa olevalta,musta tuntuu et mulla on joka paikkaan survottuja purkkeja mitä vaan johonkin saa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän pakko olla tilanne hallussa, koska kylppärini on niin pieni :D

      Poista