maanantai 2. tammikuuta 2017

Aloe vera uutuus / Himalaya Herbals

Joitakin vuosia sitten oli kova hype Himalaya Herbalsin kosteusvoiteista. Tiedättehän ne pikkupurkit, joita lentoemäntien kerrottiin tuovan ulkomailta mukanaan. Silloin Himalaya Herbalsin valikoimat olivat aika vaatimattomat. Nyt kauppojen hyllystä löytyy jo kattavasti ihonhoitototuotteita, kuten aiemmin esittelemäni kasvovoiteet.


Moisturizing Aloe Vera Face Wash on HH-perheen uusin tuote. Normaalille ja kuivalle iholle suunnattu puhdistusaine on saippuaton, ja sisältää esimerkiksi rauhoittavaa kurkkua sekä kosteuttavaa aloe veraa. Virheellisesti luulin, että kyseessä on geelimäinen puhdistaja, jotka ovat usein liian peseviä iholleni. Mutta tuotetta kutsutaan neutraalisti puhdistusaineeksi, joka antaakin heti hellemmän mielikuvan. 

Aloe Vera puhdisti ihon puhtaan tuntoiseksi ilman kiristelyä, joten mielestäni tässä on hyvä vaihtoehto meikinpuhdistukseen. Joskus tuntuu, että marketin puhdistustuotteet ovat aina liian peseviä, eikä ihoa kannata kiusata liian tehokkailla pesuaineilla. Miinus tulee saippuamaisesta tuoksusta, joka on hassua, koska kyseessä on saippuaton tuote :D


Pitää myös mainita tästä mainiosta kaksikosta jaloille. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin huono kuorintavoide. Onneksi Smoothing Foot Scrub sisälsi mukavasti rakeita, jotta saa tarpeeksi rouhean tuntuman jalkojen paksulle iholle. Kuten monet jalkakuorinnat, niin tämäkin jätti jalkoihin hiukan liukkaan pinnan. Kannattaa siis pestä jalkapohjat vaikka suihkusaippualla, jotta jalat eivät ole kuin luistimet liukkaalla kaakelilla. 


Foot Care Cream on kuvassa näkyvä rusehtava voide. Minun tekisi mieli laittaa tätä myös kuiville käsille! Sen verran paksua ja hoitavaa tämä voide on, joka nousi ihan kärkisijoille parhaiden jalkavoiteiden kanssa. Pieni rasvaisuuskaan ei haittaa, koska laitan aina nenäliinan suojaamaan sukkaa voiteelta. Nenäliinat eivät repeile ja tartu voiteeseen, vaikka kävelisikin nessut jalassa. Vessapaperin kanssa tulee aina sotkua, on tullut testattua...


Jalkavoide ja -kuorinta maksavat 7,90 €. Aloe Vera puhdistusainetta en nähnyt Sokoksella, mutta veikkaisin hinnaksi 5-8 €. Himalaya Herbalsin tuotteita myydään siis ainakin Sokoksella sekä myös Prismoissa on hyvät valikoimat.

Tuotteet on saatu testiin.

12 kommenttia:

  1. Tuo Himalayan Foot Scrub on yksi parhaista! <3 Vinkkasin siitä jokin aika sitten blogissakin :) Hinta aivan älyttömän edullinen ja tuote huippu!

    VastaaPoista
  2. Minusta Himalaya Herbalsin kroppatuotteet ovat parempia kuin kasvotuotteet. Ainakin itse tykkään mm. HH:n käsivoiteesta. Tuo jalkavoide kuulostaa ihan mielenkiintoiselta:) Taidanpa kokeilla sitä jossain vaiheessa. Olen intohimoinen jalkojen rasvailija. Hyviä jalkarasvoja en ole kovin montaa löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä jalkatuotteet ainakin vakuuttivat minut, joten voisin kokeilla lisää muitakin kuin kasvotuotteita, jotka ovat aika tuttuja :)

      Poista
  3. Mulla oli sama, Aloe Vera putsari sanoo olevansa saippuaton mutta on kuin saippua :) en siksi siitä tykännyt, luulin ehkä erilaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu hieman vähentää käyttömukavuutta, mutta muuten tykkäsin tästä :)

      Poista
  4. Pitäisi taas jaksaa alkaa käyttämään jalkavoidetta, nyt hoitelen hommat samalla, millä kädet eli TBS:n vartalovoilla nukkumaan mennessä, toki se on toiminut ihan hyvin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS vartalovoit ovat mullekin sellaisia monikäyttötuotteita, joita sivelen jalkoihin ja käsiin muun vartalon lisäksi :)

      Poista
  5. Näihin täytyy kyllä tutustua, varsinkin nuo jalkatuotteet vaikuttavat ihastuttavilta :) Putsarikin on onneksi aika edullinen, jos se ei jostain syystä toimisikaan itsellä, niin sen saisi kulumaan loppuun vartalon pesuaineena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin puhdistusaineen olevan liian pesevä, mutta se on kyllä aika hyvä. Käytän sitä konjac-sienen kanssa, niin saa kasvot tosi puhtaaksi :)

      Poista
  6. Tuo kasvohommeli vaikuttaa kiinnostavalta ja jotenkin voisin kuvitella, että siinä on kivan puhdas ja raikas tuoksu. Syyllisyyden pisto iski jalkojen hoidon saralla nyt kyllä. Sydämellistä uutta vuotta Maija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu ei ehkä ole raikas, vaan just sellainen perussaippuan tuoksu. Tulee mieleen perinteiset palasaipppuat, mutta muuten se on hyvä tuote. Hyvää uutta vuotta myös sinulle :)

      Poista