torstai 14. tammikuuta 2016

Mangoa & öljyä

Vuosi on alkanut kylmillä pakkasilla, ja tuntuu, että kaikista mukavinta olisi kääriytyä peiton alle odottelemaan kevättä. Onneksi itseään voi piristää lämpimällä suihkulla ja hemmottelevalla kosmetiikalla. Cattier Parisin ihanat luonnonkosmetiikkatuotteet ovat parasta juuri nyt.


Mango & Argan suihkuöljy on aivan ihastuttava kovalla pakkasella, jolloin iho kuivuu entisestään pesun jälkeen, vaikka koettaisinkin pitää veden lämpötilan kohtuullisena. Tätä käytetään suihkugeelin tapaan, ja huuhdellaan pois. Öljy jättää kropan todella pehmeäksi eikä ihoa kiristä yhtään. Uskoisin, että lämpimänä vuodenaikana pelkän maitomaisen öljyn käyttö riittäisi kosteutukseksi. 


Pirteän oranssi pullo kätkee sisäänsä makean mangon tuoksun. Ihoa hoitavan lopputuloksen lisäksi saa siis nauttia myös hedelmäisestä tuoksusta, joka vie ajatukset kesään.


Valkoinen Lootus vartalovoide jättää iholle samettisen pehmeän pinnan ja hennon kukkaisen tuoksun. Voide tuntuu ylellisen hienostuneelta niin koostumuksen kuin tuoksunkin ansiosta.

Erikoista vartalovoiteessa on sen sisältämä shimmer. Tarkastelin voidetta tarkkaan ja ihmettelin, että missä kimallus on, mutta hohde näkyy parhaiten iholla vasta voiteen kuivumisen jälkeen. Shimmeri on niin hienovaraista, ettei sitä näe kuin siellä täällä välkehtimässä, jos oikein läheltä katsoo. En yleensä käytä kimallustuotteita, mutta tässä tapauksessa shimmer oli oman arkipäivän pieni hauska yksityiskohta, jota muut eivät luultavasti huomaakaan. 


On ollut ilo tutustua ranskalaisen Cattier Parisin tuotteisiin, jotka ovat osoittautuneet jopa hieman luksusmaiseksi merkiksi, ja silti hinnat ovat hyvin kohtuulliset. Mango & Argan suihkuöljy maksaa 12,90 € esimerkiksi Biodellyssä*. Lootus vartalovoidetta ei Biodellystä juuri nyt löytynyt, mutta muita eri tuoksuja* oli tarjolla. 


Tuotteet on saatu testiin. *mainoslinkki.

14 kommenttia:

  1. Minäkin pidän tämän sarjan kasvojenhoitotuotteista, joita käytin viime vuoden puolella. Vartalovoide vaikuttaa mielenkiintoiselta, etenkin kesällä kaikki hohtavat jutut on pop. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cattierin puhdistusöljy on ollut ainakin tosi hyvä näin talvella. Kimmellys on aika kiva lisäys, etenkin kun se on niin hienovaraista :)

      Poista
  2. Suihkuöljyt on kyl ehdottomasti mun juttu ja tuo mango kuulostaa nii♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mulle eka suihkuöljy ja todella positiivinen yllätys, tosi hyvä kosteuttaja :)

      Poista
  3. Ihana piristys tuo pieni shimmerivoiteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta oli se, ettei se ole mitenkään liian näkyvää vaan pienen pientä :)

      Poista
  4. Cattierin tuotteissa vaikuttaisi olevan hyvä hinta-laatusuhde :) Tuo shimmerinen voide olisi ihana kesällä, siis niihin hetkiin kun ei tarvitse käyttää aurinkorasvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin hyvä tuote kesällä, kun nyt talvella ei paljon iho näy :)

      Poista
  5. Body Lotion olisi takuulla huippua kesällä, saisi paljaat sääret äkkiä pikaparannuksen. :)

    VastaaPoista
  6. Cattieria en ole koskaan kokeillut, mutta jotenkin on fiilis laadukkuudesta. Ihana tuo shimmer, liikaa en halua kimmeltää, joten kesällä voisi tulla kiva pieni hehku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt kokeillut Cattier Parisin ihon- ja vartalonhoitotuotteita, ja olen todella vakuuttunut laadusta. Pieni shimmer on tosiaa kiva, kun sitä ei ole liikaa :)

      Poista
  7. Olipas kiva toi mango suihkuöljy! Pitänee testata kans jotain tommosta, jos auttais yhtään mun kutisevaan ja kuivaan talvi-ihoon :D
    Liityn kyllä sun lukijaksi, on niin kiva blogi :)
    Jos hiusjutut kiinnostaa niin käy tsekkaamassa mun blogi; cutandcurly.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan loistava, ja jätti niin pehmeän ihon :). Kiitos ja tervetuloa lukijaksi, tutustun myös sinun blogiisi :)

      Poista