sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mitä tapahtui vuonna 2015?

Silmien laserleikkaus

Vuosi 2015 alkoi jännittävästi ja elämää muuttavasti. Ajatus oli muhinut päässä pari vuotta, mutta toteutus lähti liikkeelle tosi nopeasti. Päätin viikon pohtimisen jälkeen mennä silmien laserleikkaukseen ja päästä silmälaseista eroon. Täältä ja täältä voi lukea lisää kokemuksistani.

Minulla meni todella pitkään totutella siihen, etteivät lasit ole enää päässä. Lähes puolen vuoden ajan saatoin esimerkiksi suihkuun mennessä ajatella, että unohdin ottaa lasit pois. Näin vuosi myöhemmin voin ehdottomasti sanoa, että laserointi oli paras asia mikä tapahtui vuonna 2015.


Lontoo

Joka vuosi koittaa haaste, minne lähteä kesälomalla? Lontoo on aina ollut mielessä, koska onhan se yksi euroopan kuuluisimmista kaupungeista, jonne monet sarjat sijoittuvat ja kaikki tunnistavat ikonisimmat nähtävyydet.

Sopivan hotellin löytymisessä oli vain pieni haaste. Hintataso on aika korkea, joten laadusta voi joutua tinkimään. Onneksi löytyi melko moderni hotelli sopivaan hintaan. Huone oli tosi pieni, esimerkiksi laukkuja ei voinut pitää auki lattialla, mutta kaikki tarpeellinen löytyi ilmastointia myöten. Tripadvisor on ehdoton kaveri, kun alkaa etsimään sopivaa hotellia. Sieltä löytyy muiden asiakkaiden kokemuksia ja kuvia, joten nämä arvostelut luen aina tarkkaan.


Lontoosta jäi muistoina se ihana brittiläinen fiilis vanhoine rakennuksineen. Osattaisiinpa Suomessakin arvostaa vanhaa eikä aina purettaisi kaikkea pois uuden tieltä.


Camden Townissa olleesta kanaalista tuli flashback kesän 2014 Amsterdamin reissusta.


Primrose Hill oli näkymineen ja ihastuttavine asuinalueineen yksi mukava paikka rauhoittumiseen, jos kaupungin hälinä alkoi tuntua väsyttävältä.


Näkymä Tower Bridgen alta. Sattumalta huomasin vanhat kiviset portaat sillan vieresssä ja vesi oli sen verran matalalla, että pääsimme tallustelemaan pitkin Thamesia.


Tässä pubissa oli sitä brittitunnelmaa (tai no turistejahan tuolla riittää). Huomaa myös suuteloiva pari oikealla reunassa :D


Muutto

Kesän alussa tuli sellainen fiilis, että haluaisin muuttaa. Olen aika nopea tarttumaan mahdollisuuksiin, joten kohta olikin jo uuden asunnon paperit kirjoitettuna. 60-luvulla rakennettu asunto vaihtui lähes uuteen. Yläkerroksesta näkyy merelle ja muutenkin näkymät ovat aivan erit kuin alhaalla. Talvella tuntuu, ettei auringon säteet yllä maahan asti, mutta kun menee ylös niin siellä aurinko loistaa kirkkaasti. Kesäisin on upeaa katsoa auringonlaskuja tai tähystää merellä seilaavia laivoja.


Yläkuvassa on kirjoituspöytäni, josta löytyy (vino) kukkaruukku, purkkeja ja rasioita. Myönnän siistineeni pöytää, joten ei se aina ole näin tyhjä. Ja on minulla mattojakin, mutta ne rajautuivat juuri sopivasti kuvasta pois.

Jääkaapin ovessa on magneetteja muistoina Berliinistä, Lontoosta ja Amsterdamista. Kuten huomaa, niin aloitin keräilyn aika vasta,  mutta ne ovat hauska ja pieni muisto matkoista.

Hedelmiä! Niitä pitää aina olla keittiön pöydällä.


I love me- messut

Minulle ensimmäiset I Love Me -messut koittivat lokakuussa, ja samalla sain neljän päivän loman Helsingissä. Messuista jäi parhaiten mieleen ihana luonnonkosmetiikka-osasto ja tapahtuma, jossa kaikki muutkin olivat yhtä innoissaan kauneudenhoidosta. 



Syksyisessä Helsingissä oli upea sää messujen aikaan, joten siitäkin tuli nautittua. Lokakuussa voi olla hyvin kylmää ja märkää, mutta nyt oli aurinkoista ja muistaakseni noin 10 astetta lämmintä. Alla näkyvä kuva on viimeiseltä illalta, jolloin oli todella kauniin pehmeä valo ennen kuin aurinko laski. 


Tälläinen oli minun vuoteni 2015 tiivistettynä neljään asiaan. Ei mitään liian suurta, mutta kuitenkin pari omaan arkeen vaikuttavaa asiaa. Useimmiten sitä varmaan toivookin, ettei elämässä tapahdu liian isoja vaihdoksia, vaan asiat pysyisivät yhtä hyvinä tai korkeintaan muuttuvat parempaan.

10 kommenttia:

  1. Paljon isoja asioita ja paljon kivoja asioita. Tuo laserleikkaus on mietityttänyt täälläkin, mutta prillit ovat tämän ikäisellä maailman parhaat silmäpussien peittäjät, siksipä olen niissä pitäytynyt, vaikka elämä on monella tavalla ärsyttävää rillien kanssa.

    Aah näkymä merelle ja Lontoo on paras. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmälasit voivat olla tosiaan myös hyvä keino "piiloutua", jos aamuisin vain silmäpussit näkyy peilistä :D. Meri on tärkeä elementti minulle, koska olen aina elänyt sen läheisyydessä.

      Poista
  2. Olipas kiva lukea mitä kaikkea sun vuoteen on mahtunut :) Lontoo on aivan uskomattoman ihana ja kaunis kaupunki, sinne haluan ehdottomasti päästä vielä monta kertaa! I love me -messuillekin mun pitäisi ensi vuonna päästä, tänä vuonna jouduin jättämään ne väliin opiskelukiireiden vuoksi :/ Ensi vuonna ei onneksi ole samaa ongelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tykkäsit lukea :). Toivottavasti ensi vuonnakin löytyy mahtavia asioita, joita muistella. I Love Me-messut olivat kiva kokemus näin ensikertalaisenkin mielestä.

      Poista
  3. Kivalta näyttää sun viime vuosi. Toivottavasti uusi vuosi tuo mukanaan myös mieluisia juttuja :) Lontoon kuvat on ihania! Olen siellä muutaman kerran käynyt, ja kyllä sinne aina vaan haluaisi uudelleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli tosiaan ensimmäinen kerta Lontoossa, ja yhdeksän päivää vietettiin siellä, joten kaupunkia tuli aika hyvin nähtyä. Olisi kiva käydä myös muualla Briteissä :)

      Poista
  4. Kiva vuosi ollut sulla ja mukava lukea, että laserleikkaus onnistui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi oli tosiaan mukava, ja ainakin laserointi on asia, jonka vaikutuksen muistaa joka päivä :)

      Poista
  5. Kiva lukea sun vuodesta, paljon on tapahtunut kaikkea kivaa :) En tiennytkään, että olet käynyt silmäleikkauksessa, mutta löysinkin blogisi ja kosmetiikkablogit ylipäätään vasta kesällä. Mäkin haluisin päästä käymään Lontoossa joskus ja tänä vuonna aion vasramsti osallistua I Love Me -messuille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laseroinnissa kävin tosiaan jo alkuvuodesta, kun kyllästyin käyttämään silmälaseja. Kaikki on nyt paljon helpompaa ilman laseja :). Lontoo oli kyllä kiva kaupunki eikä niin niin sateinen, kuten aina sanotaan :D

      Poista