tiistai 12. tammikuuta 2016

Talven tehotuotteet by Yves Rocher

En tiedä kuinka moni kääntyy vanhan kunnon Yves Rocherin puoleen silloin, kun tulee tarve vähän tehokkaammalle ihon tai hiusten kosteutukselle. Karitevoita sisältävä Repair-sarja saa minulta suosituksen.


En ole lukenut kovin mairittelevia arvosteluita Repair hiustenhoitotuotteista, ja etenkin tämän sarjan kuiville hiuksille tarkoitettu hoitoaine oli pettymys. Repair shampoo tuntuu olevan yksinään käytettynä tehokkaampi kuin tuon mainitun hoitoaineen kanssa. Shampoo on hyvin voidemaista ja hoitavaa. Käytän tätä noin joka toisella pesukerralla, koska liian usein käytettynä shampoo tuntuu nopeuttavan hiusten rasvoittumista. Tämä on hyvä shampoo, josta etsit hellävaraista ja kevyttä pesua.


Repair hiusmaski oli hyvä isolla hoolla, ja ehkä paras naamio mitä olen kokeillut vähään aikaan. Naamiolla saa todella kiiltävät ja sileät hiukset. Hiuksiin tuli niin paljon säihkettä, että sitä voisi verrata kiiltosuihkeen käyttämiseen. Ehdottomasti tilaan tästä täysikokoisen version!


Vartalovoi on kuulunut talvivarustukseeni jo parisen vuotta. Riittoisa, kiinteähkö voi riittää pitkään ja kosteuttaa todella tehokkaasti. Tykkään sekoittaa tätä vähän kevyempään vartalovoiteeseen, jotta voi on helpompi levittää koko kropalle.


Repair vartalovoide on myös erittäin loistava kosteuttaja, mutta notkeammassa muodossa. Otin tämän kerran matkalle mukaan, ja ajattelin laittaa voidetta niin vartalolle kuin käsillekin. Mutta jostain syystä voide ei meinannut imeytyä käsiin. Iholle jäi vain öljyisen kiiltävä pinta, joka ei tahtonut kadota, joten ei auttanut kuin pestä kädet. Koko vartalolle käytettynä rasvaista pintaa ei onneksi jää, joten voiteen kuivumista ei tarvitse kauaa odotella.


Repair sarja on ehdottomasti suosikkini Yves Rocherin valikoimista, ja nyt löysin uuden hyvän tuotteen hiusnaamiosta, jota haluan hankkia lisää.

6 kommenttia:

  1. Näitä vois kyllä iteki kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä koko sarja vaikuttaa tosi hyvälle, paitsi se hoitoaine, joka ei ainakaan mulla toiminut yhtään :)

      Poista
  2. Shampoo kuulostaa ihan mun jutulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti toimiva, jos kevyt pesu on se mikä riittää :)

      Poista
  3. Täytyy joskus kokeilla, vaikkapa noita vartalojuttuja :) Hassua, ettei voide muuten toiminut käsillä optimaalisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin erikoista, kun käsille jää rasva pöyrimään mutta muulla vartalolla ei :D

      Poista