lauantai 14. marraskuuta 2015

Kaksin kabukein

Tutustuin kabukeihin jo vuosia sitten mineraalimeikkihuumassa ja siitä lähtien kabukisivellin on pysynyt meikkipussissa. En aiemmin pitänyt pitkävartisista siveltimistä, joten lyhyen napakat kabukit ovat tuntuneet miellyttäviltä. Pitkävartisten siveltimien välttely johtui siitä, että ennen silmien laserleikkausta jouduin aina olemaan nokka kiinni peilin edessä, jotta näin meikata. Siinä touhussa pitkät varret vain kopisivat peilin pintaa vasten.


Bellápierren synteettisistä karvoista tehty kabuki on uusin hankintani. Merkki on tunnettu luonnollisista mineraalimeikeistä, ja esimerkiksi lokakuun Livboxissa tuli pitkäaikaistilaajille purkillinen hohtopuuteria.

Kabuki on todella pehmeä. Se ei ole kaikista tihein harjaksien suhteen, joten irtopuuterit uppoavat sisuksiin helpommin. Mineraalimeikkien käyttämisessä tämä onkin hyvä ominaisuus. Siveltimen sisään saa tupattua mineraalijauhetta, joten kasvoille puuteria irtoaa siveltimestä tasaisesti, eikä kabukia tarvitse koko ajan dippailla jauheeseen.


Bellápierre kabukia myy esimerkiksi merkin suomalainen nettikauppa hintaan 29,99 euroa, mutta miten reilusti edullisempi e.l.f Kabuki Face Brush pärjää vertailussa?

No aika hyvin. e.l.f kabuki on harjaksiltaan isompi ja tuuheampi. Pehmeydeltään se ei vedä vertoja Bellápierren pumpulimaisuudelle, muttei tätä karheaksikaan voi haukkua. e.l.f kabuki on ollut minulla jo 4 vuotta päivittäisessä käytössä ja vain muutama hajakarva on poissa ruodusta, joten hinta-laatusuhde on enemmän kuin erinomainen. Tämä maksaa vaikkapa iHerbissä noin 5 euroa.


Vaikka kyseessä on kaksi aivan eri hintaluokasta olevaa kabukia, niin molemmat ovat minulla kovalla käytöllä. Bellápierre sopii paremmin mineraalimeikeille, ja e.l.f on enemmänkin sellainen yleissivellin irto- ja kivipuutereille. Olenpa levittänyt sillä poskipunankin, jos olen ottanut matkalle mukaan mahdollisimman pienen arsenaalin. Sivuttaissuunnassa sutimalla ja sivellintä vähän puristamalla on poskipuna asettunut ihan hyvin paikalleen.

8 kommenttia:

  1. Mulla on aina tuo elfin kabuki käytössä matkoilla, koska se on kompaktin kokonsa puolesta tosi helppo kuljettaa mukana ja onhan se muutenkin erinomainen käyttöominaisuuksiltaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppärä koko on parasta kabukeissa, kun taas pitkiä siveltimiä varten pitäisi olla omat pussukat mukana matkoilla :)

      Poista
  2. Minulla on tuo Bellápierren kabuki ja tykkään siitä kovasti. Mullakin pitkävartiset kopisee peiliä vasten joten lyhytvartinen on kätevämpi. Bellápierren kabuki ei ole niin tiivis kuin tavallisesti käyttämäni mutta huomasin että sen kanssa ei tarvitse niin paljoa mineraalijauhetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen, että mineraalimeikeille on just paras vähän löysä sivellin, että jauheet pääsee sinne sisään. e.l.f kabuki on vähän liian tiivis, joten puuterit jää siihen pinnalle :)

      Poista
  3. Mulla tuo e.l.f.:in kabuki toimii satunnaisesti puuterisiveltimenä (tykkään isoista siveltimistä puuterin kanssa). Ecotoolsin retractable kabuki on suosikkini mineraalipohjien ja meikkipuuterien levitykseen. Ecotools on tosi näppärä reisuilla, sillä sen voi kiertää hylsyn sisään ja laittaa vielä "korkin" päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Ecotools sivellin, mutta sitä en ole vielä kokeillut. Uskon kuitenkin, että tykkään siitä, kun moni sitä kehuu :)

      Poista
  4. Juuri äskettäin mietin, olisiko tuo Bellápierren kabuki hyvä, eli postaus tuli aika sopivaan väliin. :)

    VastaaPoista