torstai 26. toukokuuta 2016

Ihanimmat tuotteet jalkojenhoitoon

Jalkojen rasvaus ja hoito on minulle kuin hampaiden pesu. Se on tärkeää puuhaa, vaikkei aina huvittaisi. Usein hoidan korppuiset tassuni vasta, kun kantapää on alkanut rahista sukkaa vasten. Se on se viimeinen vinkki, että nyt otan rasvat ja muut tuotteet tehokäyttöön. Jos jokin asia tuntuu vaikealta, niin onneksi itseään voi motivoida kivoilla kosmetiikkatuotteilla.


Lushin Pumice Power jalkasaippua sisältää hohkakiveä, joka voi kuulostaa vähän pelottavan raastavalta, mutta sitä saippua ei ole. En oikeastaan osaa tätä sanoa saippuaksi, vaan nimeäisin Pumice Powerin vaikka kuorintapalaksi. Käyttömukavuutta lisää ehdottomasti saippuan muoto, joka on käteen sopivan pyöreä toiselta puolelta. Käytän tasaista puolta jalkojen rapsutteluun, vaikka voihan saippuaa käyttää niin kuin se itsestä parhaalta tuntuu.


Suihkun lopussa iho on pehmeimmillään, jolloin karheaa ihoa on paras kuoria. Pumice Power kuorii jalkapohjia hellästi, mutta kuitenkin sen verran tehokkaasti, että eron huomaa. Kantapäät siloavat, mutta pahimpiin paikkoihin pitää vielä käyttää raspia, jotta ihoröpelön saa kokonaan pois.

Piristävän oranssi Lush Pumice Power maksaa 6,90 €. Olen käyttänyt saippuaa noin kolmen kuukauden ajan kerran viikossa, joten sen riittävyys yllätti minut. Vesi selvästi sulattaa tätä, joten kannattaa vältellä juoksevan veden alla saippuoimista.


Jalkojenhoitotuotteiden ei tarvitse olla lainkaan tylsiä. Siitä on toinen esimerkki Deep Steepin Candy Mint jalkapuikko. Candy Mint on tuoksultaan raikas, muttei mitenkään sokerisen äkkiöveri. 

Candy Mint on melko pehmeä, joten puikon reunoille kertyy voidetta, jonka voi kuitenkin hyödyntää hieromalla ne jalkoihin. Puikon koostumuksen takia Deep Steep kuluu melko nopeasti. Sain kolmessa viikossa pyöritellä puikkoa ylöspäin kahden sentin verran, joka tuntuu aika paljolta huomioiden, että rasvaan jalat ehkä parisen kertaa viikossa.


Puikkovoide jättää öljyisen pinnan iholle, joten laitan aina nenäliinat sukkien sisään suojaksi. Candy Mint vaikuttaa hyvältä jalkojen kosteuttajalta, mutta jos on aivan halkeilevan kuivat jalat, niin silloin tehokkaammat voiteet voivat olla tarpeen.

Deep Steep on luonnonkosmetiikkamerkki, joka on eläinkokeeton kuten myös Lush. Merkin tuotteita myy Suomessa ainakin OrganicYou-nettikauppa (7,90 €). Candy Mint sarjaan kuuluu myös jalkavoide, kaksi jalkakuorintaa ja deodorizing foot mist.

Löytyykö muita laiskureita jalkojenhoidon suhteen?

14 kommenttia:

  1. Täällä toinen laiskuri. Jotenkin niitä koppuraisimpia osia eli kantapäitä ja päkiöitä ei vaan jaksa rasvata, vaikka muuten rasvaan kroppani joka päivä. Pitää kehittää joku systeemi, kun yleensä seison rasvatessa ja silloin ei tietysti pysty jalkapohjia rasvaamaan :D Kävin viime viikolla jalkahoidossa, niin nyt olisi todella hyvä aika aloittaa jalkojen hoito :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkahoito olisi aivan täydellinen mullekin ja tulisi tarpeeseen! Voisin myös testata sellaisia kuorivia sukkia, jotka saisivat jalat varmasti tosi pehmeiksi :)

      Poista
    2. Mä haluisin kans testata niitä! Oon vaan pihistelly hinnan takia ja toisaalta pelottaa vähän se ihon kuoriutuminen.. :o

      Poista
    3. Muakin kuoriutuminen jännittäisi, mutta toisaalta kovasti houkuttaisi se pehmoinen iho, joka sieltä alta paljastuu :)

      Poista
  2. Minä. Nostaa käden ylös. Samassa vaiheessa alkaa hillitön rasvaus, kun kantapäät tuntuu karheilta sukissa. Välillä innostun rasvaamaan joka ilta ja heti on jalat hyvässä kuosissa, mutta sitten se taas jää. En tiedä mikä siinä on niin hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä hoidan jalat vähintään kerran viikossa, eli rapsuttelen ja rasvaan. Talvella tätä tarvisi tehdä useamminkin, mutta laiskuus voittaa. Mulla varmaan vaikuttaa se, ettei kantapohjia tarvitse katsella toisin kuin vaikkapa kasvoja, niin sitten ne vaan jää hoitamatta.

      Poista
  3. Täällä! Miksihän sitä jaksaa kasvojen ihoa puunata vaikka kuinka pitkään joka päivä, mutta jalat jää aina ilman huomiota? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvot näkee lukuisia kertoja päivässä peilin kautta, mutta onneksi jalkoja ei. Se varmasti vaikuttaa, ettei kuivia kantapäitä tarvitse katsella koko ajan :)

      Poista
  4. Mä olen aivan toivottoman surkea jalkojen kanssa. En oikeastaan hoida niitä paljon yhtään :D Suomen kesä kun on vielä sen verran vilpoinen, että harvemmin tulee sandaaleissa kuljettua. Mutta yksi jalkasuosikki mulla on, meinaan Herbinan jalkasuihke! Se raikastaa ja viilentää jalkoja ihanasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei taida edes olla sandaaleita, joten jalat pysyy kesälläkin aika hyvin piilossa :D. Jalkasuihke olisi varmasti ihana, jos on koko päivän kävellyt ja jalat ovat väsyneet.

      Poista
  5. Talvisin tosi laiska, kesällä ahkerampi. Deep Steepin tuotteet ovat ihania, mitkä tuoksut ja pullot. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella varmaan käy niin, että kesällä pitää panostaa jalkoihin :)

      Poista
  6. Minä olen siitä omituinen, etten voi nukkua, jos jalkojeni iho on kuiva. Jos olen laittanut liian vähän voidetta tai liian kevyttä voidetta, herään keskellä yötä, enkä voi nukkua vaikka olisin kuinka väsynyt, ellen nouse ylös ja rasvaa jalkojani. Pystyn myös kipeänä kertomaan paljonko minulla on kuumetta parin kymmenesosan tarkkuudella, koska tunnen sen jalkapohjissani. Enkä voi oleskella tilassa, jossa on lattialämmitys. Ei siis jää jalat hoitamatta yhtenäkään päivänä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi itse en tunne, jos jalat ovat kuivat, koska pitäisi varmaan rasvata jalat joka päivä :D. Huomaa sen vasta sitten, kun sukka tarraa kantapäähän kiinni, joka on syy tarttua voidepurkkiin.

      Poista