maanantai 23. tammikuuta 2017

Söpöjä uutuuksia / Bomb Cosmetics

Kirjoitin jouluna Bomb Cosmeticsin kauniista tuoksukynttilästä ja nyt on vuorossa tarkempi perehtyminen pariin ihonhoitotuotteeseen. Bomb Cosmetics on siis 17 vuotta sitten perustettu kosmetiikkamerkki Englannista, jonka valikoimissa on esimerkiksi käsintehtyjä saippuoita, kynttilöitä ja monta muuta ihanuutta.


Freedom of Peach on hauska hyytelömäinen kasvojenpuhdistusaine. Kuvassa tuote tosin onnistui näyttämään aika nestemäiseltä, mutta oikeasti tämä lohkeaa purkista kuin hyytelö. Ja minähän olen aivan innoissani, koska hyytelö on vaan niin jännä koostumus! Hyytelöpala lipsahtaa helposti sormista, joten sen käyttö vaatii pientä tarkkuutta. Hyllyvä puhdistusaine kannattaa siis ensin hieroa käsissä voidemaiseksi ennen kasvoille levittämistä.

Ihon pesussa putsari on tehokas tyyliin geelipuhdistustuotteet, joten se sopii etenkin normaalille ja seka/rasvoittuvalle iholle. Meikki lähtee irti ilman sen kummempia temppuja. Ja toki näin kauniiseen purkkiin tekee mieli tarttuakin aina iltaisin. Freedom of Peach tuoksuu hedelmäiselle ja siinä on lisäksi sitruksen raikkautta.


Naamioiden suurkäyttäjänä valintani kohdistui myös Bomb Cosmeticsin French Kiss Clay Maskiin. Naamio sisältää esimerkiksi kaoliinisavea sekä rosmariinin ja kurjenpolven eteerisiä öljyjä. Käyttöajaksi sanotaan vain 5 minuuttia, jossa ajassa naamio ei ehdi kokonaan kuivua. Mutta naamio tuntui aika tiukalta iholla, joten 5 minuuttia oli riittävästi. Toki kasvoille voi suihkia vaikka vettä, jos tuntuu että savinaamiot ihan yleisestikin kuivattavat liikaa ihoa. Naamio sai ihon kirkastumaan ja näyttämään puhtaammalta, joten tämä oli miellyttävä uusi tuttavuus. 

French Kiss Clay Mask oli raikkaan voidemaista, eikä sellainen perinteinen paksu savinaamio. Tuoksu tässä oli kevyen kukkainen, ja tuoksussa sanotaankin olevan esimerkiksi ruusua, liljaa sekä magnoliaa.


Bomb Cosmeticsin tuotteissa minuun vetoaa leikkisät pakkaukset, joiden sisältökin tuntuu hyvältä näiden parin tuotteen kokemuksen perusteella. Tällä hetkellä Bomb Cosmeticsin nettikaupassa on ilmainen toimitus, jos haluat tutustua tähän värikkääseen kosmetiikkamerkkiin.

French Kiss naamio maksaa 13,40 € ja Freedom of Peach puhdistuaineella on hintaa 12,90 €.


Tuotteet on saatu testiin. En hyödy linkkien klikkaamisesta.

12 kommenttia:

  1. Kävinkin tuolla merkin kotisivuilla jo aiemmin, kun törmäsin tuotteisiin jossain blogissa. Ovat kyllä todella houkuttelevia ja pakkaukset suloisia :) Etenkin jotain huulirasvaa, suihkugeeliä ja palasaippuaa pitää ehdottomasti tilata (joskaan ei juuri nyt, koska jemmat ovat jälleen pulloillaan, mutta jossain vaiheessa...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnosti myös palashampoot, joita Bomb Cosmeticsillä oli mukavat valikoimat. Ulkoasu on näissä niin kiva, että ihan senkin takia tekisi mieli kokeilla lisää jotain :)

      Poista
  2. No ovat iha super-söpöjä! ^_^

    VastaaPoista
  3. On niin söpöjä, sellaisia jotka juuri kolahtaa meikäläiseen <3

    VastaaPoista
  4. Mulla herahtaa aina vesi kielelle, kun näen noi purkit;):D Aina herkut mielessä:) Mutta voisin kyllä kokeilla ensisijaisesti ulkoisesti kunhan varastot vähän hupenee muutaman putelin verran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee herkut mieleen etenkin niistä Bombin valikoimissa olevista vartalovoiteista, joissa on tosi makeat tuoksut :)

      Poista
  5. Aivan ihanat pakkaukset, niin söpöjä :) Kokeiluun menee varmasti, kun saan nykyisiä varastoja hieman pienemmiksi ;) TUli jo ukaasi mieleheltä, että kohta pukkaa tätä menoa shoppailulakkoa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D. Ei mullakaan ole mitkään pienet kosmetiikkavarastot, mutta uuden testailu on niin kivaa :)

      Poista