torstai 19. marraskuuta 2015

Luonnonkosmetiikka 3x

Yksi päivä hoksasin, että ihonhoitorutiineissani oli käytössä kolmikko, josta en ole aiemmin kertonut. Tässä tulee luonnollinen trio, jolla puhdistetaan ja kosteutetaan kasvot. Kokeilussa on Laveran, Madaran ja Santen tuotteita.


Lavera Eye Make-up Remover on silmämeikinpoistogeeli, joka tulee pikkuruisessa 30 ml pumppupullossa. Näin pieni putsari kuluu melko nopeasti ahkeralla meikkaajalla. Alkoholittoman puhdistusaineen sanotaan sopivan vesiliukoisen silmämeikin poistoon ja se sisältää aloe veraa sekä tyrniuutetta.

Silmämeikinpoistoaine oli juoksevampaa kuin oletin, koska pumppupakkauksen takia aavistelin vähän paksumpaa geeliä. Ei ole siis ihme, että tätä suositellaan käytettäväksi pumpulilapun kanssa. Tuote on tarkoitettu herkälle iholle, joten sen huomaa kevyestä tuoksusta ja silmiä ärsyttämättömästä koostumuksesta. Puhdistusteho olisi kuitenkin voinut olla parempi, koska ihan kädenkäänteessä ripsiväri ei irtoa pois. Mutta voisi kuvitella, että se joka ostaa Laveran putsarin niin käyttää myös luonnollisia ripsivärejä, jotka ovat mielestäni helposti pois pestäviä. Hintaa Laveralla on 7,60 € esimerkiksi Biodellyssä.


Sante Organic Acai Balancing Fluid on kasvovoide sekaiholle ja helposti rasvoittuvalle iholle. Voide on riittoisaa, joten pieni tippa riittää hyvin koko kasvoille. Iho jää käytön jälkeen mattaisen pehmeäksi, mutta hyvin kosteutetuksi, joka on tärkeää myös rasvaiselle hipiälle. Kevyt ja nopeasti imeytyvä voide on kaikin puolin miellyttävä, mutta kiillon kurissa pitämisessä oli hiukan parantamisen varaa. Pumppupullo tekee voiteesta hygieenisen ja helppokäyttöisen. Tykkäsin tästä oikeastaan aika paljonkin, vaikka puutteitakin oli.

En tiedä onko Santen voiteen valmistus lopetettu, koska saatavuus vaikutti aika heikolta. Googlaamalla löysin tämän alehintaan 12,45 € GreenDeal-nettikaupasta.


Madaran Koivu & Merilehvä kasvosaippua sisältää pohjoisen koivun ja merilevän vitamiineja sekä mineraaleja, joiden pitäisi puhdistaa kasvot tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Merilevän luvataan tasoittaa ja stimuloida ihoa samalla, kun C-vitamiinia sisältävä koivu-uute ravitsee ihoa.



Saippua tuoksuu aika "leväiselle", kun oikein alkaa nuuhkimaan. Tuoksu ei häirinnyt minua muuten, mutta jos nenän laittaa kiinni saippuaan niin se ei ole mikään herkullinen yllätys. Toki luonnollinen saippua saakin tuoksua sen sisältämille ainesosille. Se vasta olisikin outoa, jos koivusta ja levästä olisi saatu aikaan vaikkapa esanssisen makea tuoksu. 

En ole kohdannut vielä yhtään kasvosaippuaa, joka ei tekisi ihoa hieman natisevan tuntoiseksi, mutta tämä oli pieni poikkeus. Madaran kohdalla kasvot tuntuivat nihkeiltä vain huuhtelun aikana. Pesun jälkeen iho oli selvästi puhtaan oloinen, muttei kiristävä. Putsasin saippualla kasvomeikin pois ongelmitta, joten tuoksulle peukku alas, mutta lopputulokselle peukku ylös. Madaran kasvosaippua maksaa 7,50 € esimerkiksi Biodellyssä.


Postaus sisältää mainoslinkkejä.

8 kommenttia:

  1. Mulla kirveli tuo Lavera ihan hirveästi silmiä, mutta oonkin superherkkis. ;) Madaran saippua on sellainen mitä olen monesti miettinyt ostavani, mutta sitten mietin, että kuivattaakohan se liikaa pintakuivaa ihoa. Olis vaan loistava reissussa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei yleensä mikään aiheutta kirvelyä tai muutakaan huonoa reaktiota ihoon, joten ei voi toki yleistää, etteikö se voisi jollain muulla kirvellä :). Madaran saippua ei ole ihan hellävaraisin, muttei liian kuivattavakaan.

      Poista
    2. Mie oon käyttäny Madaran karpalokasvosaippuaa, ja mun kasvoja se ei kuivattanut mitenkään kummemmin.

      Poista
    3. Ihotyyppi varmasti vaikuttaa miten iho reagoi. Mulle saippuat ovat tähän astisten kokemusten jälkeen olleet hyviä puhdistamaan ihon, mutta ehkä kasvoni kaipaavat kuitenkin vähän kevyempää pesua :)

      Poista
  2. Vieraita tuotteita kaikki, vaikka itse merkit ihania. <3 Tuo saippua aina jänskättää, miten sen oikeasti saa pidettyä puhtaana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki kolme tuotetta ovat hyviä merkkejä, joista itsekin tykkään kovasti. Saippua pysyy varmasti puhtaana, kun sitä säilyttää ilmavalla alustalla ja huuhtelee vaikka käytön jälkeen :)

      Poista
  3. Mulla on tuo Madaran saippua loppu muutamaa pienempää murusta lukuunottamatta ja oon kyllä tykännyt tosi paljon. Haluaisin testata vielä sitä toistakin Madaran saippuaa, koska näillä on mielestäni tosi hyvä hinta-laatusuhde jo siinäkin mielessä, että nämä kestää lähes ikuisuuden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippuat ylipäätään kestävät aina kauan, ehkäpä jopa liiankin :D. Mutta voihan tätä käyttää vaikka vartalolle, jos alkaa kyllästyttämään.

      Poista