keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Gwdihw Busy Hands

Gwdihw on walesilainen luonnonkosmetiikkamerkki, joka käyttää tuotteisiinsa paikallisesti tuotettuja yrttejä. Tuotteet ovat myös vapaita keinotekoisista väreistä ja kemikaaleista. Ostan mielelläni tälläisen kosmetiikkafirman tuotteita, joka käyttää luonnollisia ainesosia ja tukee paikallisuutta, vaikka toki suomalainen tuote olisi vielä parempi vaihtoehto. Merkin valikoima koostuu lähinnä söpöistä pikkupurkeista, jotka sisältävät hoitavia voiteita esimerkiksi käsille, jaloille ja huulille.


Busy Hands salva lupaa elvyttää kuivat kädet samettikukkien, kookos- ja oliiviöljyn, mehiläisvahan ja rosmariinin avulla. Voiteen tuoksu onkin hyvin luonnonmukainen, josta minun nenäni huomaa ainakin kukkaiset ainesosat.


Koostumukseltaan Busy Hands on kiinteää, mutta tuote pehmenee todella nopeasti käsien lämmöstä. Kädet jäävät vähäksi aikaa rasvaisiksi, joten tämä sopii parhaiten käytettäväksi vaikkapa iltaan. Kosteutusteho on erinomainen, ja käsistä tulee todella pehmeät. Talvella tämä oli ykkösvaihtoehtoni käsien hoitoon, ja onhan purkki piristävä värikkäällä ulkoasullaan.


Gwdihw tuotteita myy esimerkiksi merkin oma nettikauppa, mutta tätä minun purkkia ei taideta enää myydä. Lähes samannäköinen purnukka nettikaupasta löytyy, mutta INCI-lista on eri.

14 kommenttia:

  1. Näitä olen ihastellut, voi että miten söpö purkki. Heikkona sellaisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostinkin tämän kivan purkin takia, mutta sisältökin oli loistava :)

      Poista
  2. Pikkuisen nauratti, kun yritin lausua ääneen tuota Gwdihwia! Gwwhhgg...:'DD Söpö purkki, 70-luvun tyylinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään osaisi lausua Gwdihw, joten olisi hauska kuulla miten walesilaiset lausuvat tämän :). Retrofiilistä tästä tosiaan löytyykin.

      Poista
  3. Voi miten söötti purkki! :) Tällaista olisi kiva kantaa mukana laukussa. Niin pirteä ilmestys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkki kyllä erottuu värikkyydellään muista ja ilostuttaa pitkin päivää :)

      Poista
  4. Aivan ihana, kuten nuo muutkin tuotteet tuolla kaupan puolella. :) Oli pakko käydä kurkkimassa. ;) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin tutustua paremmin mitä kaikkea kivaa tuolta nettikaupasta löytyy, kivaa viikkoa myös :)

      Poista
  5. Oi joi, en tiedä oliko mulle nyt kauhean hyväksi kuulla taas yhdestä uudesta kivan oloisesta kosmetiikkafirmasta :D

    VastaaPoista
  6. Ihana purkki <3 Tarviipa käydä kurkkaamassa paremmin mitä muuta heiltä löytyy :)

    VastaaPoista
  7. Voisin sortua tuohon jo pelkän purkin vuoksi :D ihana :)

    VastaaPoista