torstai 21. toukokuuta 2015

Naama kuriin tulokset

Naama kuriin-postauksessa esittelin tuotteet, joiden avulla lähdin taistelemaan ihoni epäpuhtauksia vastaan. Tulossa on pitkä postaus, joten aloitetaan teepuuöljystä.

Teepuuöljyn kehutaan toimivan moneen iho-ongelmaan, kuten nitistämään näpyt kasvoilta. Minulla tulee näppyjä helposti leukapieliin, joten tein useamman viikon testin Kruidvat-merkin pipettipullossa olevalla teepuuöljyllä. Teepuuöljyä ei tarvitse kuin yhden pikku tipan, joka riittää lähes koko kasvoille. Keskityin kuitenkin vain ongelma-alueille, joille levitin öljyä iltaisin kasvojen puhdistuksen jälkeen. Öljy imeytyy ihoon melko nopeasti, joten kasvot eivät jää tahmeiksi tai kiiltäviksi.

                

Jo parin viikon testin jälkeen pystyin toteamaan, että finnit vähenivät leukapielistä öljyn säännöllisellä käytöllä. Teepuuöljyjä löytyy monen eri vahvuisena, joten sekin varmasti vaikuttaa kuinka kasvot reagoivat aineeseen. Tarjolla on esimerkiksi 100 prosenttisen puhtaita teepuuöljyjä, joiden voisin kuvitella olevan todella tehokkaita epäpuhtauksille kuivattavan vaikutuksen takia. Mutta niitä varmaan kannattaa levittää vain täsmäiskuna näppyjen päälle. 

Tykkään pipettipullosta, josta tulee hauskan vanhanaikainen fiilis. Toisaalta pullon kanssa saa olla varovainen, ettei öljyt levahda pitkin pöytää. Tätä Kruidvatin öljyä ei saa varmaan kuin Hollannista, mutta teepuuöljyjä myy moni eri kauppa, kuten esimerkiksi The Body Shop ja iHerb. Etenkin iHerbistä löytyy useita teepuuöljyjä eri valmistajilta halpaan hintaan.


Suolasaippuan merkkiä en muista, mutta se on Life-luontaistuotekaupasta ostettu. Nykyään näitähän myydään myös isommista ruokakaupoissa. Suolasaippuaa olen aiemminkin kokeillut, ja tulin taas samaan lopputulokseen. Suolasaippua saattoi aluksi kirvellä iholla, mutta ihoni tottui sen käyttöön. Halusin mahdollisimman tehokkaan vaikutuksen, joten jätin saippuan iholle kasvojen puhdistuksen jälkeen enkä huuhdellut sitä pois. Suolasaippuan vaikutus ihoni kuntoon oli aika pieni. Ehkä se toimii tukena muiden ihonhoitotuotteiden kanssa, mutta yksinään saippua ei tee minulle juuri mitään. Suolasaippuoiden hinnat ovat noin 4 eurosta ylöspäin.


Sebamed Clear Face Care Gel toimii näppyjä ja mustapäitä vastaan esimerkiksi pH arvolla 5.5, jonka sanotaan hillitsevän aknebakteerien kasvua. Epäpuhdas ihokin kaipaa kosteutusta, joten kasvovoide sisältää rauhoittavaa lääkeaaloeta ja kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Kuulostaa juuri täydelliseltä kasvovoiteelta minun tarpeisiin.


Kasvovoide on koostumukseltaan läpinäkyvää geeliä, jota jo pieni määrä riittää kattamaan koko kasvot. Voide jättää tahmean pinnan, joten olen antanut ihon hetken aikaa kuivua, jotta suurin osa tahmaisuudesta katoaa ennen meikin levittämistä. Sebamed on kuitenkin jäänyt minulla lähes käyttämättä, koska ihoni on rasvoittuva, eikä tämä auta siihen ongelmaan yhtään. En viitsi laittaa meikin alle voidetta, jonka takia naama alkaa kiiltämään. Ja yövoiteeksi tämä olisi liian kevyt. Sen takia en voi oikein sanoa vaikuttaako Sebamed mitenkään näppyihin, koska en ole päässyt tätä kunnolla käyttämään.


Sebamed-sarjaa myydään apteekeissa, mutta tilasin Care Gel kasvovoiteen Feeluniquen tilauksen yhteydessä hintaan 7,55 €.


Weleda Aknedoron Purifying Lotion lupaa tasapainottaa ja rauhoittaa ihoa, sekä saada ihon näyttämään raikkaalta. Voidetta suositellaan käytettäväksi päivisin ja mieluiten ennen nukkumaanmenoa. Olen itse käyttänyt tätä illalla kasvojenpuhdistuksen jälkeen.


Weleda on koostumukseltaan hyvin löysää. Voiteen annostelu on vähän hankalaa erikoisen suuaukon takia, ja ainetta tulee kerralla ulos pikkuisen liikaa. Yrttisen tuoksuinen ja 100 % luonnollinen voide toimii mielestäni yhtä tehokkaasti kuin teepuuöljy ihon puhtaana pitämisessä. Koen kuitenkin teepuuöljyn paremmaksi halvemman hinnan ja toimivan annostelun takia. Voisin kuitenkin veikata, että Weledan Aknedoron on hellävaraisempi verrattuna vahvaan teepuuöljyyn, joten tämä voisi olla herkkäihoisen valinta. Weleda Aknedoron maksaa noin 14 euroa vaikkapa Lookfantastic-nettikaupassa.

Näistä neljästä tuotteesta ainakin teepuuöljy pysyy vakituisessa käytössä, ja varmasti seuraavana kokeilenkin siitä jotain tehokkaampaa ja luonnollisempaa versiota.

10 kommenttia:

  1. Mulla suolasaippua sai ihon rasvottumaan entisestään. Se sopiskin varmasti jollekin kuivempi ihoiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpä olisi arvannut noin voisi käydä. Mä oon just ajatellut, että menisi enemmänkin toisinpäin!

      Poista
  2. Kiva postaus! Itsekin tykkään teepuuöljystä, mutta se tuoksu on vaan niin voimakas, että käyttö on ollut vähenemään päin... Tuo suolasaippua on mielenkiintoinen juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepuuöljy ei ole paras tuoksu, mutta en ole kasvoilla sitä enää haistanut, joten se ei haittaa :)

      Poista
  3. Itse käytän myös teepuuöljyjä näppyihin, joskus. Itsellä on sen verran pintakuiva iho, että monena iltana putkeen en pysty laittamaan, kun iho kuivaa liikaa. Mutta rasvoittuvalle iholle varmasti loistava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että kuivalle iholle se on liian tuhtia, mutta mun iho ei ole moksiskaan :)

      Poista
  4. Hei tuo suolasaippua vaikuttaa mielenkiintoiselta! Pitää kyllä kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on tykännyt suolasaippuoista, mutta mulla se ei toiminut. Hinta on niin halpa, että kannattaa kokeilla silti :)

      Poista
  5. Weledan tuotteet ovat kyllä niin ihania, niistä olen testaillut kroppaöljyjä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen muuta Weledalta kokeillutkaan, mutta hyvältä ja luonnolliselta merkiltä vaikuttaa :)

      Poista